Ystävänpäivänleivokset

424
kolumni_kokkikati_mv.png
kolumni_kokkikati_mv.png

Vaikka ystävänpäivä ei kuulukaan kulttuurimme traditionaalisiin juhliin, on sitä kuitenkin mukava juhlistaa kutsumalla hyvä ystävä kylään. Herkkuleivonnainen kahvipöytään syntyy helposti ja nopeasti. Kääretortusta saa koristeltua kokonaisen kakun tai pieniä leivoksia.

Ystävänpäiväleivokset 10 kpl

Pohja:

  • 4 munaa
  • 1 ½ dl sokeria
  • 1 dl perunajauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta

Täyte:

  • 340 g sitruuna- tai limettitahnaa
  • 100 ga mansikoita

Pinnalle:

  • 150 g Mansikanmakuista tomusokeria
  • tilkka vettä
  • 1 dl vispikermaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 rkl sokeria

ystavanpaivaleivos1.jpg

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 225 asteessa noin 7 minuuttia. Kumoa leivinpaperin päälle. Levitä jäähtyneen tortun pinnalle sitrustahna ja paloitellut mansikat. Kääri tiukalle rullalle ja leikkaa annospaloiksi. Nosta palat leivosvuokiin. Sekoita tahna tomusokerista ja tilkasta vettä. Koristele mansikanmakuisella tomusokeritahnalla ja vaahdotetulla kermalla.

Kati Jaakonen
www.hellapoliisi.fi

Hellapoliisin takana on neljän tytön äiti, jolle kokkailu on työ ja intohimo.