Minun taloni Arabianranta on osa Helsinki Design Weekin ohjelmaa. Helsinki Design Week (6.-16.9.2012) on Pohjoismaiden suurin designfestivaali, joka kuvaa designin monia eri tapoja näkyä elämässämme. Tapahtumia löytyy halki kaupungin perinteisen ja teollisen muotoilun, muodin ja jopa musiikin alalta.
Minun taloni Arabianranta on osa perinteikkään OpenHouseHelsingin ohjelmaa. OpenHouseHelsinki avaa ovet kaupunkilaisille ja vierailijoille sinne, minne ei tavallisesti pääse. OpenHouseHelsinki järjestää kerran vuodessa opastettuja kierroksia kiinnostaviin sisätiloihin, kaupunginosiin, sisäpihoille sekä uusiin ja vanhoihin arkkitehtuurikohteisiin. Tapahtuma pyrkii tuomaan suunnittelijoita ja asukkaita lähemmäksi toisiaan, tukemaan vuorovaikutusta ja avaamaan keskustelua ympäristöstä.
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu tukee tapahtumaa ja on Arabianrannan taidekoordinaation koti. Sieltä käsin on toteutunut alueen taideprosentti koko komeudessaan.
Arabianrannan taidekoordinaattorin tehtävänä on toimia linkkinä taiteilijoiden, arkkitehtien ja rakennuttajien välillä.
Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto Att tukee tapahtumaa ja on rakennuttanut neljä tapahtuman taloista (Käpytikka Muotoilijankatu 18, Gunnel Nymaninkatu 5, Posliinikatu 2 ja 4 sekä Flooranukio 1/Lontoonkuja). Att tuottaa korkeatasoisia vuokra-, omistus- ja asumisoikeusasuntoja Helsingissä.
Skanska tukee tapahtumaa ja on myös rakentanut yhden tapahtumakohteistamme (Käpytikka, Muotoilijankatu 18). Skanska on yksi maailman johtavista rakentamis- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä elinkaarihankkeet.
Skanska on ollut mukana Arabianrannan rakentamisessa vuodesta 2000 alkaen ja rakentanut alueelle lähes 500 asuntoa. Punaisena lankana on kulkenut Arabianrannan omaleimaisen identiteetin rakentaminen ja vahvistaminen taiteen keinoin rakennetussa ympäristössä. Useissa Skanskan toteuttamissa hankkeissa on taidenäkökulma mukana tavalla tai toisella.
Hoas:ilta on esittelyssä opiskelija-asuntokohde (Rörstrandinkatu 3). HOAS tukee tapahtumaa ja esittelytalon asukkaiden toivomia hankintoja talon yhteistiloihin. Hoas perustettiin 1960-luvun lopussa vastaamaan perustarpeeseen ja sitä se tekee yhä: tarjoaa koteja opiskelijoille. Hyvää asumista voidaan rakentaa myös kämppäkaveruuksilla, yhteiskeittiöillä, naapuriavulla, pihoilla, naapurisuhteilla ja käytävillä.
Metropolian Urbaani luovuus -hanke tarjoaa ohjelmaa usealle päivälle Minun taloni Arabianrannan tapahtumaviikolla. Hanke on Metropolia Ammattikorkeakoulun nuorten osaajien taidonnäyte, jossa hyödynnetään mm. teatteri-ilmaisua, musiikkia, elokuvaa, mobiiliteknologiaa ja 3D-mallinnusta. Hankkeessa rakennetaan kulttuurin avulla elinvoimaista kaupunkiympäristöä, ja tuotetaan Arabian tarinoita ja sisältöä yhdessä jaettavaksi.
Stadi.tv kuvaa ja jjulkaisee Minun taloni Arabianrannan asukaskierroksia sekä muuta tapahtumaviikon ohjelmaa. Stadi.TV on Forum Virium Helsingin, Helsingin kaupungin, ammattikorkeakoulu Arcadan ja m-cult yhdistyksen kehittämä yhteisöllinen televisiopalvelu helsinkiläisiltä helsinkiläisille. Stadi.TV haluaa edistää audio-visuaalisen alan ruohonjuuritason kulttuuria olemaan rohkeampi sekä aktiivisempi, auttaen kaupunkireporttereja, tarinan kertojia ja videokuvaajia oppimaan ja kehittämään itse omaa toimintaansa.
M-kaupasta saamme matkaan Minun taloni Arabianrannan kokoustamiseväät koko suurelle järjestäjäsakillemme sekä tarjoilut tapahtumaviikolle. Tuoretta leipää, raikkaita salaatteja, luomu- ja lähiruokaa – näitä ja paljon muuta löydät uuden M-kaupan valikoimista. Puhumattakaan siitä paikan päällä jauhettavasta kahvista.
Helsingin kahvipaahtimo – Rakkaudella stadista
Minun taloni Arabianrannassa tarjolla vain 100 % arabicaa, käsintyönä paahdettua
kahvia puu-Vallilasta.
Vallila Interior tarjosi kankaat Gunnel Nymanin kadun kerhohuoneen syysilmeen uudistukseen. Vallila Interior on sisustus –ja tekstiilialan perheyritys, jonka sveitsiläinen Otto Berner perusti Helsingin Vallilan kaupunginosaan vuonna 1935.
Dylan, suosittu arabianrantalainen lounas- ja brunssipaikka tarjosi elokuussa maittavat kabinettilounaat järjestelyporukallemme. Dylan on urbaani ja persoonallinen juhlasali, jossa voi järjestää yhtä hyvin istuvan illallisen, synttäribileet sadalle parhaalle ystävälle, unohtumattomat häät tai vaikkapa tyylikkään yritystilaisuuden.
Arabia lainaa astiastojaan Flooranaukio 1:n kahvilaa varten. Astioita on esillä myös talon esiteltävässä asunnossa. Arabian astioita on käytetty talon julkisivumateriaalissakin – aiheesta saadaan opastuskin osana 15.9. ohjelmaa.
Arabian tehdas perustettiin vuonna 1873 Helsinkiin, Hämeentielle. Arabian tehdas sijaitsee yhä syntysijoillaan Arabianrannassa. Arabia-tavaramerkki on suomalaisen muotoilun edelläkävijä, jonka tuotevalikoiman muodostavat suositut astiasarjat sekä sisustus- ja lahjatuotteet. Arabian muotoilun lähtökohtina ovat ajaton kauneus, laadukkuus ja käytännöllisyys.
Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy on osallistunut Minun taloni Arabianranta -projektiin lainaamalla kalusteet Flooranaukio 1:n kerhohuoneelle. Kalusteet ovat Kierrätyskeskuksen Kyläsaaren kaupasta, joka palvelee osoitteessa Kyläsaarenkatu 8. Kierrätyskeskus on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhteisö. Toiminnan tavoitteena on elinympäristön parantaminen jätteen määrää vähentämällä ja ympäristötietoisuutta lisäämällä.
Frimodig-Kehys lainasi galleriakiskot Flooranaukion valokuvanäyttelyyn. Frimodigilla on palveluina mm. Stas -ripustukiskojen myynti, maahantuonti ja täyden palvelun asennukset. Lisäksi kehystetyt peilit mittojen mukaan.
Arabian kotikaupunkipolut tarjoaa esittelyitä Posliinikadun taloissa. Kotikaupunkipolut nostavat esiin paikkoja, jotka kannattaa Arabianrannassa nähdä omin silmin. Toivomuksena on, että reittipisteillä kulkeminen herättää huomaamaan historian kerroksia lähiympäristössämme.
Olotila tarjoaa tilansa Gunnel Nymanin kadun talon kahvittelupaikaksi ja Helsingin kahvipaahtimon kahvien maistelupaikaksi. Olotila on myös monen huulilla tapahtumapäivien mahdollisena jatkopaikkana.
K-Supermarket Arabianranta tarjoaa Helsinki-Tukholma -risteilyt asuntonsa oven yleisölle avaaville asukkaille.
Kumpula-Toukola kylätilayhdistys ry lainasi tapahtumaviikolle videotykin.
Diivari Kopista saatiin pika-aikataululla Habitarea varten lisää käsiohjelmia erityisen edullisesti.
Taikalyhty tarjoaa tapahtumaamme festarikatokset. Taikalyhty on messu- ja näyttelypalveluiden tavaratalo/puuhamaa, jossa palvelu on aina henkilökohtaista.
Yhteistyökumppanilistaa päivitetään tapahtumaan asti.
Minun taloni Arabianranta osana Artovan henkeä kuuluu World Design Capital Helsinki 2012 – ohjelmaan. Designpääkaupunkivuoden tavoitteena on esitellä tapoja, joilla elinympäristöämme kehitetään designin keinoin. Näin teemme yhdessä kaupungistamme paremman paikan elää.