Esittelyssä neljä erilaista yhteisötarinaa alueeltamme. Pienperheyhdistys, Hämeentien ryhmäkoti, Loppukiri ja Artovan äitien sähköpostilista.
Pienperheyhdistys
Mikä? Lapsiperhejärjestö Toukolassa
Tarja Tenkula Pienperheyhdistyksen toimitalon pihalla.
Pienperheyhdistys ry on yksivanhempaisten perheiden asiakasjärjestö ja edunvalvoja, joka on tuottanut lapsiperheille toimintaa ja palveluja jo neljänkymmenen vuoden ajan. Jäsenperheille on tarjolla monipuolista vertaisryhmätoimintaa.
Pienperheyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja toimii Tarja Tenkula.
– Jäin kahden lapsen kanssa yksin yli kymmenen vuotta sitten. Lomailu oli hankalaa omin voimin. Onneksi löysin Pienperheyhdistyksen, joka järjestää retkiä ja leirejä jäsenilleen. Alkuvuosina olin aktiivinen jäsenpalveluiden käyttäjä. Nyt kun molemmat lapseni ovat koululaisia, on minulla aikaa antaa Pienperheyhdistykselle oma vapaaehtoinen panokseni.
Miten voi auttaa?
Lähde mukaan mieskaveriksi yksinhuoltajaäitien lapsille. Mieskavereiksi koulutetaan, ja toiminnassa oleville mieskavereille on olemassa tuki- ja vertaisryhmä.
Myös vapaaehtoisia eläkeläisiä kaivataan lapsille kummi-isovanhemmiksi.
Vapaaehtoistyöstä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Toukolan toimitalon työntekijöihin. Hämeentie 130 A, puh. (09) 720 6810 tai sähköpostitse info(at)pienperhe.fi
Hämeentien ryhmäkoti
Mikä? Aikuisten kehitysvammaisten autettua asumista tarjoava asumisyksikkö.
Hömmön veljeksillä on nyt oma koti.
Arabian ostoskeskuksen pihapiirissä sijaitsevan kotoisan yksikön asumispalvelut tuottaa Helsingin kaupungin sosiaalivirasto. Asukaspaikkoja on kahdeksantoista. Paikalla on aina ainakin yksi työntekijä. Ryhmäkodissa on isot yhteiset tilat ja niiden lisäksi kaikilla asukkailla on omat asunnot, joissa on oma kylpyhuone ja useimmassa myös oma keittiö.
Päästäkseen asumaan ryhmäkotiin, tulee ensin ottaa yhteyttä omaan sosiaalityöntekijään. Paikat jaetaan kiireellisyyden ja asiakkaiden tarpeiden perusteella. Vastaava ohjaaja Soile Härkönen kehuu ryhmäkodin sijaintia.
– Palvelut ovat lähellä ja liikenneyhteydet hyvät. Ranta-alue tarjoaa monipuoliset ulkoilumahdollisuudet. Luontoa ei tarvitse lähteä etsimään kaukaa.
Miten voi auttaa?
Tule kävelykaveriksi ryhmäkodin asukkaalle. Lisätietoja saat puhelin-numerosta (09) 3105 2000
Loppukiri
Mikä? Senioriyhteisö Arabianrannassa.
Liisa Lankinen viihtyy Loppukirissä.
Loppukiritalossa Birger Kaipiaisen Kadulla on 58 asuntoa. Sääntöjen mukaan kussakin asunnossa yhden asukkaista tulee olla vähintään 48-vuotias. Loppukirin toimintaidea perustuu arjen yhteisöllisyydelle. Ruotsista tuodussa asumismallissa on suurperheen edut ilman sen haittoja. Kaikki asukkaat osallistuvat talon ylläpitoon, kuten siivoukseen. Talossa on myös yhteiskeittiö, jonka antimista nautitaan päivittäin ensimmäisen kerroksen ruokasalissa.
Alun perin Vallilasta kotoisin oleva Liisa Lankinen on asunut Loppukirissä sen avautumisesta alkaen.
-Parasta täällä ovat mukavat yhteistilat, oma kirjasto, viihtyisä kattokerroksen saunaosasto ja varsinkin naisten suosiossa oleva pesutupa. Aina löytyy seuraa, vaan yksinkin saa halutessaan olla, hymyilee Liisa.
Miten voi auttaa?
Lahjoita Loppukirin kirjastoon luettavaksi kirjoja tai aikakauslehtiä.
Artovan äitien sähköpostilista
Mikä? Äideille tarkoitettu sähköpostilista, jossa alueen äidit vaihtavat keskenään ajatuksia.
Sannalinnea Hietanoro on aktiivinen verkonkäyttäjä.
Kolme vuotta sitten perustetulla postituslistalla käytiin alkuun keskusteluja milloin mistäkin mieltä askarruttavasta, mutta nyt siitä on muotoutunut enemmänkin alueen tapahtumien informaatiokanava. Suurin osa listalla olevista äideistä on pienten lasten vanhempia, mutta mukaan ovat tervetulleita vanhempienkin lasten äidit, kertoo listan moderaattorina toimiva Sannalinnea Hietanoro ja kannustaa liittymään listalle mukaan.
-Tavoitat helposti alueen muuta äidit ja tiedät, mitä kivaa lapsiperheille on alueella tarjolla.
Listalle pääsee mukaan lähettämällä viesti osoitteeseen: sanna.hietanoro(at)gmail.com
Miten voi auttaa?
Kerro listasta tuntemillesi äideille ja kannusta alueemme äitejä verkostoitumaan.
Teksti: Marika Rosenborg
Kuvat: Tuukka Troberg, Sami Nykänen