Vuoden Katutaiteilja valittiin Suuressa Katutaidetapahtumassa

366
IMG_7914

Tuhansittain kävijöitä sekä reilusti yli sata taiteilijaa ja esiintyjää saapuivat pääkaupuniseudun suurimpaan alueelliseen katutaide- ja kierrätystapahtumaan viime lauantaina. Vuoden katutaiteilijaksi tuomaristo: Jani Leinonen, Otso Kantokorpi, Kaisa Heinänen ja Paavo Arhinmäki valitsivat ”Anonyymit lapset”.


Näin tuomaristo kommentoi palkittua: ”Anonyymit lapset nousivat esiin katutaiteen ideologiaa hienosti eteenpäin vievänä ja sen perimmäistä ideaa toteuttavana kokonaisuutena.

 

Sekä avoin seinä että maalatut figuurit toivat uuden sukupolven katutaiteen piiriin. Haluamme palkita kollektivisesti kaikki anonyymit lapset, jotka olivat teoksia toteuttamassa. Palkintorahat annetaan seinämät ja figuurit järjestäneelle Sarjakuvakeskukselle lasten katutaidetta kasvattavan kurssitoiminnan järjestämiseen. Olemme myös erityisen ilahtuneita että pääsimme palkitsemaan katutaidetta sen sijaan, että siitä normaalisti sakotetaan.”


IMG_7884

 

Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki -kaupunginosayhdistyksen järjestämässä Suuressa Katutaidetapahtumassa / Isossa Kierrätystapahtumassa oli mm. 80 metriä maalattavia seinämiä. Kadut ja puistot pullistelivat musiikkia, tanssia, teatteria, sirkusta ja perfomansseja. Erilaisten kierrätyspisteiden, kirppisten ja pajojen äärellä pörräsi ihmisiä ja valtava määrä tavaraa vaihtoi omistajaa. Väriä alueelle toivat lukuisten taiteenalojen eri-ikäiset osaajat. Viimasta huolimatta tyytyväisyys loisti ihmisten kasvoilla. Osaaminen oli monitaitoista ja viimeiset seinämät purettiin vielä niiden ollessa märkiä, eivätkä taiteilijat olisi halunneet lopettaa ollenkaan. Suuri Katutaidetapahtuma tuotettiin yhteistyössä Metropolian kanssa ja figuurit teki Uusix-verstas.


Paikalla olivat mm. seuraavat taiteilijat ja esiintyjät: Egs, Sauli Sirviö, Noora Helsinki, Arial Duo M&M, Nopsajalka, Super Janne, Eetu Floor, Bhakti Omwoods ja Hermanni Turkki.


IMG_7707

 

Iso Kierrätystapahtuma // Suuri Katutaidetapahtuma on mukana ensi vuoden World Design Capital Helsinki 2012 ohjelmistossa. Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki -kaupunginosayhdistys (Artova) on nouseva kulttuuritapahtumien synnyttäjä ja toteuttaja. Artova on luonut aidon alueelliseen yhteistyöhön pohjautuvan toimintatavan, jonka seurauksena alueen toimijat (asukkaat, työntekijä, oppilaat, yhdistykset, yritykset, koulut) ovat kehittyneet aktiivisiksi toteuttajiksi. Arabian alueelle on onnistuttu synnyttämään tunne siitä, että tämä on alueen toimijoiden kaupunginosa ja on heistä itsestään kiinni mitä alueelle tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa.

 

IMG_7957

 

Lisää kuvia

http://www.flickr.com/photos/60521068@N05/sets/72157626607371513/

 

Nelosen videokooste

http://www.nelonen.fi/uutiset/videot-ja-uutislähetykset?vt=video&vid=144545

 

Tapahtumasivut

http://artova.fi/index.php/suuri-katutaidetapahtuma


Facebookin tapahtumaryhmä

https://www.facebook.com/pages/Suuri-Katutaidetapahtuma-Iso-Kierrätystapahtuma/141758402555701


Buffattu-katutaidenäyttely

https://www.facebook.com/event.php?eid=115533211861318