Varhaisesta tuesta apua lapsiperheiden väsymykseen

475

”Vanhempien väsymystä ja lasten käytöshäiriöitä koulussa”, kuvailee perhetyöntekijä Teija Mattila alueellamme kohtaamaansa työsarkaa. ”Useimmiten apua pikkulapsivaltaisella alueella pyytävät valvomiseen uupuneet vanhemmat.”

Uusi ilmiö Teijan mukaan ovat hiukan isompien lasten maleksiminen ostarilla ja näpistelyjen lisääntyminen. Tämäkin liittyy usein vanhempien väsymiseen. ”Väsyneet vanhemmat eivät jaksa pitää kiinni rajoista ja antavat lapselle liikaa päätäntävaltaa.” Teija muistuttaa, että aikuinen päättää koululaisen kotiintulo- ja nukkumaanmenoajoista, koska läksyt tehdään, mitä syödään ja mitä puetaan päälle.

Teijan työ sosiaaliviraston varhaisen tuen ja kotipalvelun yksikössä on monimuotoista. ”Jotkut kaipaavat meistä juttelukaveria, toiset hiukan omaa aikaa”, Teija kertoo. ”Joillekin ihmisille on ollut yllätys, että tällaista kotipalvelua ylipäänsä saa”, Teija nauraa ja vakuuttaa: ”Kyllä sitä saa.” Hän muistuttaa, että lastensuojelun asiat ovat eri asia kuin varhainen tuki ja kotipalvelu.

Teijan mukaan apua kannattaa pyytää heti, kun siltä tuntuu. Kotipalvelun yhdeksän työntekijää tarjoavat konkreettista apua arjen hallintaan. Perhekeskukselta saa myös esimerkiksi taloudellista ohjausta. Teijan mielestä myös vertaistuki on tärkeää. ”Tunne siitä, ettei ole ainoa, jolla on samoja ajatuksia.” Teija rohkaiseekin vanhempia lämpimästi alueen leikkipuistojen, erilaisten kerhojen ja palvelujen käyttäjiksi.

Kotipalvelun yhteystiedot:
Aija Iwendorff, puh. 3104 4495 (8.30–10.00), johtava ohjaaja
Teija Mattila, puh. 3104 6954 (GSM 040 334 7104), sosiaaliohjaaja