Vapaaehtoistyö vie avun perille

339

Vapaaehtoista auttamistyötä ovat perinteisesti harjoittaneet pääasiassa erilaiset yhdistykset ja viralliset yhteisöt. Nykyään sosiaalisen median ja verkkoyhteisöjen mahdollistama helppo yhteydenpito ja tiedon levittäminen madaltaa auttamistyöhön osallistumisen kynnystä. Paljon ruohonjuuritason apua organisoidaan jo virallisen yhdistyskentän ulkopuolella.

Kylmä ilma synnytti lämpimän idean 

Viime vuoden marraskuussa alkoivat kovat pakkaset. Tämä vuodenaika sai arabianrantalaisen perheenäidin Riia Mahkosen pohtimaan, että kaappeja täyttävät pieneksi jääneet talvivaatteet olisivat jollekin muulle juuri nyt tarpeellisia.

”Kyselin Facebookissa alueen asukkailta, olisiko innokkaita keräykseen osallistujia ja ehdotuksia keräyksen kohteeksi. Osallistujia löytyi ja kohteeksi valittiin Kyläsaaren vastaanottokeskus”, Riia kertoo. Keräyksen organisointi oli helppo projekti. Mahkosilla oli itsellään auto käytettävänä ja lahjoitukset täyttivät auton kattoon saakka muutamassa päivässä. Mukana oli vaatteita ja kenkiä niin lapsille kuin aikuisillekin, sekä iso kasa pehmoleluja.

”Soitin vastaanottokeskukseen ja lahjoituksen sai tuoda milloin tahansa. On hyvä soittaa etukäteen ja tarkastaa onko kyseinen keskus juuri lahjoituksen tarpeessa. He ohjaavat sitten toiseen keskukseen tarpeen vaatiessa”, Riia kertoo. ”Oli aika mukavaa viedä tavarat perille ja nähdä vastaanottokeskuksen henkilökunnan ja asukkaiden ilmeet, kun näkivät lahjoitukset. Siinä kävi kova kuhina, kun autoa tyhjennettiin. Vastaanottokeskuksen väki lähetti lämpimät kiitokset naapureilleen!”, Riia sanoo hymyillen.

Vapaaehtoistyö tuntuu voivan hyvin ja tulee varmasti säilyttämään paikkansa yhteiskunnassa, mutta sen organisointi ja toimintamuodot ajanmukaistuvat. Tämä tuo paljon uusia mahdollisuuksia ja pienellä panoksella mukaan auttamaan lähtevien määrä tulevaisuudessa toivottavasti nousee entisestään.

Sanna Wuorio
Kirjoittaja on kaupungistansa ja sen asukkaista, sekä ympäristöstä kiinnostunut arabianrantalainen perheenäiti.

 Helsingin vastaanottokeskus ottaa lahjoituksia vastaan

  • Eri kokoisia lahjoituksia tulee päivittäin
  • Eniten tarvitaan kausivaatteita, esim. kenkiä ja takkeja, lapsille ja aikuisille
  • Kehittäviä ja kestäviä leluja otetaan mielellään vastaan, kuten myös pulkkia ja
    luistimia
  • Avustukset jaetaan ilmaisella kirpputorilla asukkaille
  • Kun vastaanottokeskukset ovat julkisessa mediassa esillä, tulee lahjoituksia paljon