Vanhakaupunki (Helsinki) ja Thiviers (Pariisi)
Aino Toiviainen-Koskinen, Vanhakaupunki, Helsinki, Suomi
Pitkäaikainen naapurimme oli melkoinen tapaus. Hän oli sellainen vanhan kaartin mies, jolle maistui ryyppy ja punainen nortti paloi. Hänen kätensä nousi aina jämerään tervehdykseen minut huomattuaan. Ensikerran tavatessamme hän ilmestyi talomme nurkan takaa iloinen ilme naamallaan, hieman laitamyötäisin askelin. Hän kätteli, ja kertoi heti kärkeen, kuinka vieressämme olevaan kiviportaisiin naapurin rouva hutikassa löi päänsä, joutui sairaalaan ja kuoli. Tämän kerrottuaan hän poistui iloisin askelin kotipihalleen jättäen minut hieman kummissani sulattelemaan tätä info-iskua talomme historiasta.
Naapurin mies ilmaantui usein pihalleni ja hän ilolla jakoi tietämystään alueemme paikallisesta, ja melko kosteasta historiasta. Hän oli asunut talossaan vuokralla yli 30 vuotta. Talo on rakennettu 1700-luvulla, siinä ei ole viemäröintiä, tai WC:tä sisällä. Onnellisena hän istui pihallaan grillaamassa kesät talvet, hymyili ja tervehti. Viime talvena tähän tuli muutos. Ikkunoihin ilmestyivät laudat ja oveen munalukot. Naapurin isäntää ei enää näkynyt. Keväällä hän ilmestyi tasaisin väliajoin istumaan entiselle pihalleen. Hän kertoi synkästi uudesta kerrostaloasunnosta, johon hänet oli sijoitettu, paikasta, jossa hän ei viihtynyt. Isäntä tuntui olevan tyhjillään ja talo tuntui myös kaipaavan isäntäänsä. Vaikea nähdä, kenen etua ikkunoiden laudoittaminen oli palvellut.
Aino Toiviainen-Koskinen
Kirjoittaja on Helsingin vanhassa kaupungissa asuva 27-vuotias järjestöaktiivi ja kulttuurituotannon opiskelija.
Tiina Kaartama, Paris/Thiviers, Ranska
Sain kerran lahjaksi valokuvan. Kuvassa on talvinen hauras valo, ja maa on kinosten peittäma. Yksinäinen kulkija kävelee selin kauempana olevaa talorykelmää kohti. Tie on vaivoin aurattu. Kaikki muu on hiljaista ja liikkumatonta. Katsoin kuvaa, ja tiesin, ja sanoinkin, että minun sisälläni näyttää juuri samanlaiselta. Myöhemmin sain sattumalta tietää, että kuva on otettu Siperiassa.
En asu Siperiassa, vaan Pariisissa. Metron porteista mennään sutjakkaasti ja tunneleissa kävellään juosten, ja siltikin takaa edestä sivulta kuuluu äänekkäitä tuhahduksia. Kaikki tietävät kaikesta kaiken, eikä kukaan kerro nimeään esiteltäessä. En ole täällä kotonani. Asun vieraudessa.
Monien vuosien harkinnan jälkeen ostimme Ranskan maaseudulta kesämökin. Voiko suomalaisempaa asiaa ollakaan kuin kesämökki, takakontissa tavarakori, kotiin unohtuneet puutarhahanskat, narsissin sipulit ja kylmäkassissa saunamakkarat? Rupesin siis urakalla rakentamaan maisemaani, ja kohta oli perunamaa kuokittu, hartiat levinneet ja päivetys syventynyt. Kaava on kaikille tuttu: arjen murheet, mitä ne sitten kenelläkin ovatkaan, tungetaan samaan kompostiin rikkaruohojen kanssa, haketta päälle, et voilà! Silti kaikki on kuitenkin vähän vinksallaan. Mummon mökkimme on vanha ja tunnelmallinen, mutta punamultalankkujen sijaan siinä on metrin paksuiset kiviseinät. Sikalaan rakennettiin sauna, mutta sen edessä ei olekaan pihlaja, vaan lehmus. Navetan syrjässä ei kasva omenapuu ja humala, vaan persikkapuu ja muratti. Ja ne takakonttiin yöksi unohtuneet makkarat voi paistaa takassa, joka kooltaan sopisi paremmin Olavinlinnaan kuin maalaistupaan.
Mutta sellaistahan elämä usein on: kokonaisuutta kun katsoo, niin kaikki on kohdallaan, mutta jos pysähtyy katsomaan lähempää, niin yksityiskohdat tökkivätkin mikä mihinkin suuntaan, joskus aivan päin seiniä. Se lehmus saunan edessä muistuttaa minua juuri siitä. Se vieraus, jota kannan sisälläni, onkin maailmassa itsessään, ja kaikki loksahtaakin yhtäkkiä kohdalleen. Oikeastaan vieraudessa asuminen tuntuu ihan kodikkaalta.
Tiina Kaartama, Paris/Thiviers, Ranska