Tutustu Artovan tekijöihin: Sanna Michael

448
sanna michael

Haastateltavana Artovan hallituksen uusi varapuheenjohtaja Sanna Michael.


Miten tulit mukaan Artovan toimintaan?

Olin vastikään muuttanut alueelle, enkä oikein vielä edes tiennyt mikä Artova on. Satuin näkemään kadulla mainoksen Artovan syyskokouksesta, jossa kerrottiin myös, että Artovan hallitukseen tarvitaan uusia jäseniä. Hetken mielijohteesta päätin asettua ehdolle hallitukseen ja aloitin varajäsenenä vuoden 2013 alussa. Hallituspaikan kautta sai nopeasti ja mukavasti käsityksen Artovan toiminnasta.

Mitä teet Artovassa?
Olen tällä hetkellä hallituksen varapuheenjohtaja ja lisäksi kuulun Artovan viestintäryhmään, joka mm. laatii uutiskirjeitä ja organisoi jäsentapahtumia, sekä alueen historiaan ja Artovan historia-aineistoon perehtyvään historiaryhmään. Lisäksi olen tänä keväänä toista kertaa mukana järjestämässä Arabian katufestivaalia.

 Millaista on olla Artovan toiminnassa tekijänä?

Palkitsevaa ja monipuolista. Saa tehdä asioita, mitkä kiinnostavat, mutta joita muuten ei ehkä tulisi tehtyä. Esimerkiksi historia on kiinnostanut minua aina ja nyt se on minulle harrastus Artovan kautta.

Miksi sinusta kannattaa tulla mukaan Artovan toimintaan?
Me kaikki varmasti haluamme asuinalueestamme viihtyisän ja mukavan paikan elää. Artovan toimintaan osallistumalla pääsee itse vaikuttamaan siihen, millaista alueellamme on ja mitä täällä tehdään. Lisäksi samalla tutustuu aivan mahtaviin ihmisiin ja pääsee toteuttamaan itseään ja mahdollisesti myös unelmiaan.