Suomen ensimmäinen tyttölippukunta täytti sata vuotta

610
lehteen_pikku.jpg
lehteen_pikku.jpg

Pari vuotta sitten toimintansa Töölöstä Arabianrantaan siirtänyt Partiolippukunta Toimen Tytöt ry juhli sataa kulunutta toimintavuottaan Kiljavan leirikeskuksessa. Juhla oli lippukunnan näköinen: arvokkuutta ja riehakkuutta sopivassa suhteessa.

Jokseenkin tarkalleen sata vuotta sitten erään toimeliaan helsinkiläisnaisen päässä syttyi ajatus.

Poikansa alkavaa scout-harrastusta hetken seurattuaan Helène Alopaeus-Lindholm oivalsi, ettei ole mitään syytä pyhittää partioharrastusta vain pojille, päinvastoin. Ensimmäiset tyttövartiot perustettiin Toimen Poikien yhteyteen marraskuussa 1910.

Koko historiansa ajan Töölössä toiminut Partiolippukunta Toimen Tytöt ry (TT) siirsi pari vuotta sitten toimintansa Arabianrantaan, sillä lapsiperheet alkoivat Töölössä olla vähissä. Tällä hetkellä Kääntöpaikalla kokoontuu viikoittain kolme eri ikäkautta: sudenpennut (n. 7-9 v.), seikkailijat (n. 10-12v.) ja tarpojat (n. 12-15v.).

Syysaurinko helli juhlijoita
Sata toimintavuotta on sen luokan saavutus, että kunnon juhlat olivat paikallaan. Pönöttely haluttiin kuitenkin jättää kaupunkiin, niinpä juhlat päätettiin pitää luonnon helmassa Kiljavalla. Juuri ennen juhlan alkamista monta päivää taivaalla roikkuneet harmaat pilvetkin väistyivät ja aurinko loisti loppupäivän siniseltä taivaalta. Puolilta päivin paikalle alkoi virrata Toimen Tyttöjä monelta vuosikymmeneltä. Lippukunnan väri, violetti oli näkyvästi esillä juhlavieraiden asusteissa. Sitä vilahteli monensävyisten eli eri-ikäisten partiohuivien lisäksi myös kengissä ja vaatteissa. Jopa hiuksia oli sävytetty yhteensopiviksi huivin värin kanssa. Juhlaan oli kutsuttu tietysti myös lippukuntalaisten perheet, ystävälippukunnat, kannatusyhdistyksen väki ja edustajia eri tahoilta.

Sopivan juhlavassa lipunnostossa uudet toimettaret antoivat partiolupauksen ja saivat sen merkiksi kaulaansa tummanvioletit partiohuivit. Lippukunnanjohtaja Vivi Staffans piti juhlapuheen ja lippukunta vastaanotti tervehdyksiä kulttuuriministeri Stefan Wallinilta, Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajuselta, Suomen Partiolaisilta ja Pääkaupunkiseudun Partiolaisilta. Suurena kunnianosoituksena Toimen Tytöille myönnettiin Suomen Vapaa Partioryhmän kultainen kiitollisuudenmerkki sekä Toimen Poikien kiitollisuudenmerkki.

Lipunnoston jälkeen juhlaväki jaettiin vartioihin, jotka lähtivät kiertämään toimintarasteja. Rasteilla mm. tunnistettiin partiolauluja, harjoiteltiin trangian käyttöä keittämällä spagettia, kunnes se saatiin pujotettua makaronin läpi ja tehtiin TT-henkisillä iskulauseilla somistettuja rintanappeja. Rastien jälkeen päästiinkin sitten itse asiaan, eli sopan ja juhlakakun kimppuun. Samalla seurattiin sudenpentujen, seikkailijoiden ja tarpojien valmistelemaa ohjelmaa. Neljän aikaan suurin osa juhlaväestä lähti bussilla kohti kotia, mutta nelisenkymmentä Toimen Tyttöä eri vuosikymmeniltä jäi vielä iltajuhlaan herkuttelemaan ja muistelemaan kuluneita vuosia.

111_pikku.jpg

Kuvat: Aija Staffans ja Anton Mäkelä.


Partio on puoluepoliittisesti sitoutumatonta ja kaikille avointa, lähinnä lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa, jossa opitaan kansalais- ja erätaitoja. Toimen Tytöt on myös uskonnollisesti sitoutumaton partiolippukunta. Partiota harrastetaan paikallisyhdistyksissä, lippukunnissa. Suomen Partiolaiset on kaikkien lippukuntien kattojärjestö. Suomessa partiolaisia on n. 70 000 ja koko maailmassa jopa 38 miljoonaa.
Lisätietoa Toimen Tyttöjen toiminnasta: www.tt.partio.net