Sirocco

904
46

Yhteispiha 6 on alueen suurin piha, jonka läpi kulkeva polku yhdistää Hämeentien varren asuintalot rantapuistoon. Pihan on suunnitellut Outi Tahvonen Puutarhasuunnittelu Arrakoski & Tahvosesta. Pihan maamerkki on punaisen eri sävyissä hehkuva labyrinttimainen ympäristötaideteos Sirocco (2010). Teoksen nimi tarkoittaa lämmintä Saharan tuulta. Teoksen ovat suunnitelleet Tuuli ja Kivi Sotamaa. Teos näkyy porttikäytävän kautta Arabiankadulle saakka. Helsingin Tila on Arabianrannan tunnetuimpia rakennuksia. Se on uudenlainen kerrostaloyhtiö, jossa on 39 loft-asuntoa ja seitsemän asuntoihin liittyvää työtilaa. Talon on suunnitellut arkkitehti Pia Ilonen.

 

siroccoArabianrannassa taloyhtiöiden pihat ovat ns. yhteispihoja, eli kaikkien asukkaiden yhteisessä käytössä olevia pihoja. Arabianrannan erikoisuus on myös taiteen huomioiminen jo suunnitteluvaiheessa: kaupunki velvoittaa rakennuttajat käyttämään taiteeseen 1 – 2 % jokaisen tontin rakennuskustannuksista. Arabianrannan taideprojektia koordinoi Tuula Isohanni Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta (ent. Taideteollinen korkeakoulu). www.arabianranta.fi

Yhteispiha 6:lla on kaksi leikkialuetta ja köynnösten verhoama pergola, jossa kasvaa mm. kelasköynnöksiä (Celastrus orbiculatus) ja valkokukkaisia kärhöjä (Clematis). Keskialueella on pystykasvuisten pylväshaapojen (Populus tremula ’Erecta’) rivistö.

 

Helsingin Tila

sirocco ja loftLoft-asunnot valmistuivat ns. raakatiloina ja asukkaat ovat suunnitelleet itse Loft-asuntojen sisukset. Loft-asunnoille on ominaista väljyys: asuntojen huonekorkeus on noin viisi metriä. Tämä mahdollistaa asuinpinta-alan laajentamisen, huonetilojen rakentamisen parvityyppisinä sekä erilaiset persoonalliset tilaratkaisut. Lähes kaikkiin asuntoihin liittyy huoneiston levyinen korkea parveke. Lisäksi ylimmän kerroksen lofteissa ja talon saunaosastolla on kattoterassit.

Rakennuksen pohjoispuolen luhtijulkisivussa on valotaideteos, jossa kaiteiden valot valaisevat kulkureitin ihmisen liikkuessa käytävällä. Kaiteiden led-valoihin on ohjelmoitu myös muuttuvia, aaltomaisia valokuvioita. Valopeli-taideteoksesta ovat vastanneet Helena Hietanen ja Jaakko Niemelä. Valotaideteos toimii vain pimeässä.
 

”Tilan” vieressä oli Arabianrannan pohjoisosan viimeinen vielä rakentamaton tontti, johon valmistui ATT:n rakennuttamana loft-kerrostalo keväällä 2014.

arabian monttu 

 Vuonna 2019 -2020 lähikulmat muuttuvat jälleen kun loft asuntojen länsipuolelle rakentuu entisen liikekorttelin tilalle asuinkortteli.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

edellinen reittipiste

seuraava reittipiste