Seniorikahvilassa suunnitellaan kevään toimintaa

270
senioriv pieni

Tule mukaan suunnittelemaaan Kääntöpaikan seniorikahvilan kevään 2013 toimintaa. Seniorikahvila kokoontuu Kääntöpaikan Klubi -tilassa (Intiankatu 1) maanantaina 12.11. klo 14-16.

Hieno syyskausi seniorikahvilassa alkaa olla loppumetreillä ja on aika alkaa suunnitella kevään 2013 toimintaa.  Muutamia asioita maanantain kahvilaan ennakkoon:

1)  Pohdi ja kirjaa pari asiaa ja laita mielellään Kertulle kommenttisi ennakkoon.
– mikä syksyn kahvilassa onnistunutta
– missä muutostarvetta

2) Kevään suunnitelma. Mieti ennakkoon mitä erityisesti toivoisit kahvilassa tehtävän ja mihin  voisit itse osallistua.  Laita nämäkin ideat jos mahdollista ennakkoon tiedoksi.  Tältä syksyltä on jäänyt kevääseen mm. toimintaterapeutti Leila Mäkelän muistipäivä.  Lisäksi luvassa myös esittelyä Raidan perheen upeista käsityö- ja postikorttiharrastuksista. Kerttu on ottanut yhteyttä Prakticumiin toiveistamme saada “hyvinvointipäivä”  ts. kauneusvinkkejä oppilailta.
3)  Loppusyksyn ohjelmassa
– 19.11. Löydä juuresi –tarinoita sukututkimuksesta kertomassa Ritva
– 26.11. sosiaaliseen mediaan meitä opastaa Kääntöpaikan Saara
– 3.12. Syön muistaakseni ja tässä asiantuntijana Satu Jyväkorpi ja
– 10.12. Syyskauden päättäjäiset.  Laulamme mm. Anjan ja Marjatan johdolla joululauluja ja avaamme kahvilassamme avoimen joulukalenterin klo 14-16 kaikille kiinnostuneille.

Aurinkoista viikonloppua!
Tapaamisiin maanantaina
terv. Seniorikahvilat/ psta
Kerttu N  041 4489748
kerttu.nurmi@welho.com