Kääntöpaikan Seniorikahvila 12.3. klo 14-16: Teemana huovutus

298
senioriv pieni

Maanantaina 12.3.  klo 14-16 vuorossa käsityöt ja  huovuksen alkeita on meille luvannut opettaa Beata Roihuvirta.

Hän tuo tilaisuuteen huovutusvillaa, joten jos itselläsi sitä ei ole pääset ainakin harjoittelemaan asiaa. Varaudu maksamaan villan hinta eli varaa kolikoita mukaan. Lisäksi Beata tuo työhön tarvittavan saippuan.

Sinulla itsellä olisi hyvä on olla mukana pienehkö muovikulho ja pieni froteepyyhe tai vastaava, jotta huovutus onnistuu jouhevasti ilman odotelua.

Pöydän suojamuovin minä pyrin tuomaan niin että saadaan koko pöytä kerralla  suojattua kosteudelta.

Tervetuloa kaikki joukolla mukaan myös ystävien ja tuttavien kanssa! Osoite on Intiankatu 1.

Askartelu ei ole tälläkään kertaa pakollista, vilkasta keskustelua eri aiheista tuntuu syntyvän muutenkin tarjolla olevan  kahvin ja teen sekä itseleivottujen pullan siivitämänä. Tavoite on viihtyä, tutustua ja löytää uusia virkistäviä toimintoja keväälle, kun liikkuminenkin alkaa olla jo helpompaa lumien ja etenkin jäiden huvetessa kävelyteiltä kirkkaassa auringonpaisteessa.

Kääntöpaikan senioreiden puolesta,

Leila