Vanhankaupungin Kellomäellä nököttävä sievä punainen tupa on joskus ollut täynnä elämää. 1900-luvun alussa taloa asutti konstaapeli Spaakin viisilapsinen perhe. Helsingin kaupunki alkaa syksyllä korjata autioitunutta ”Spaakin taloa”.
Konstaapeli Karl Spaakin (1862–1942) perheellä oli Vanhassakaupungissa hyvä olla. Isällä oli töitä, äiti hoiti kotia. Perheen neljästä pojasta koulutettiin kunnon kansalaisia, ja tytärkin pääsi hyviin naimisiin. Lasten lennettyä pesästä vanha Karl jäi perheen taloon asumaan kuolemaansa saakka. Spaakin suku viihtyi talossaan yli puoli vuosisataa.
Keskustasta lähiöön isomman asunnon perässä
Ennen vuosisadan vaihdetta nuoripari Karl ja Amanda Spaak (os. Miekkonen) olivat vannoutuneita keskusta-asujia. Helsingin osoite- ja ammattikalentereista selviää, että poliisin perhe asui vielä 1893 Mikonkatu 19:ssä, ja seuraavana vuonna Vilhonkatu 4:ssä. Perheen kasvaminen jo neljännellä lapsella sai Spaakit kuitenkin etsimään vakituisempaa ja suurempaa asumusta keskustan ulkopuolelta. Vuonna 1901 perhe muutti Vanhaankaupunkiin. Koti löytyi yli satavuotiaasta puuhuvilasta.
Karl sai työn Vanhankaupungin poliisiasemalta. Työteliäänä miehenä hän teki lisäksi keikkaa talonmiehenä. Kunnalliskertomuksessa Spaakin kerrotaan toimineen "Forsbyssä olevan työväenasuntokasarmin hoitajana". Tästä työstä hänelle maksettiin noin 200 markan vuotuista palkkiota. Isän työllä elätettiin perhe ja ruokittiin lasten suut. Toimeen tultiin.
Spaakin perheessä arvostettiin hyvää koulutusta. Kaikki perheen viisi lasta koulutettiin. Vanhimmasta pojasta Karlista (s. -92) tuli merimies ja viilarinoppilas, Johanista (s. -94) insinööri, Einosta (s. -97) tuli työnjohtaja ja Harrysta (s. -00) merikapteeni. Pahnanpohjimmaisesta, perheen ainoasta tyttärestä Hjördis Reginastakin (s. -04) tuli konttoristi ja nimismiehen vaimo.
Spaakien koti uuteen käyttöön
Spaakien talo Vanhankaupungintie 5:ssä on ollut vuodesta 2003 asti autiona. 1700-luvun lopulla rakennettu talo oli alun perin ilmeisesti Forsbyn tilaan kuulunut rakennus, perinteen mukainen renkitupa. Nykyisellään talo on ehkä Vanhankaupungin vanhin säilynyt rakennus. Nimensä rakennus on saanut siinä asuneesta konstaapeli Spaakista. Talo oli hänen jälkeläistensä nimissä aina vuoteen 1961 saakka.
”Spaakin talo on yksi Kellomäen alueen kehityskohteista. Sen suunnittelutyö on määrä aloittaa syksyllä”, kertoo kaupungin tilakeskuksen päällikkö Unto Ojala. Kaupunki on aiemmin vuokrannut talosta asuntoja. ”Nyt kaavoittajan haaveena on korjata rakennus esimerkiksi päiväkotikäyttöön tai muuhun kunnalliseen toimintaan”, Ojala paljastaa. Korjaustyöt tulee suojellussa kohteessa tehdä Kaupunginmuseon valvonnassa.
Teksti: Jenni Hakala
Tiedot Spaakin perheestä: Sinikka Selin, Kaupungin arkisto
www.arabianranta.fi/vanhakaupunki
KUVATEKSTI: Spaakien kotitalo Vanhankaupungintie 5:ssä on ollut vuodesta 2003 asti autiona.