Kuinka voisimmekaan olla viihtymättä Mount Pleasantin kaupunginosassa ja uudessa kodissamme Washingtonissa? Kahden viikon sisään useat naapurit ovat käyneet esittäytymässä. He ovat myös esitelleet meitä toisille naapureille. Eilen eräs mies pysäytti minut kadulla ja ilmoitti tuntevansa perheen, joilla on samanikäinen tytär kuin omani.
Ensimmäinen fiilis kotikonnustamme on hyvin myönteinen. Alakoululaiset lapseni tuntevat jo kuusi lasta samalta kadulta, kaikki tosin poikia. Sen tähden naapuri kertoikin tyttökaverista. Tämähän on kuin Arabiassa!
Kotikulmilla olemme kävelleet koulumatkaa laajemminkin, mutta tunnustan, että kaupunki muuten on minulle vielä täysin tuntematon. Muutamat automatkat hallinnolliseen keskustaan, Ikeaan, supermarkettiin, kauppakeskukseen ja ravintolaan eivät vielä ole antaneet kuvaa kokonaisuudesta.
Reviirin laajentaminen vaatii kärsivällisyyttä. Välillä on hyvä jopa eksyä, että tulee tallattua tuntemattomia polkuja. Yritän myös tietoisesti mutkitella. Erään mutkan varrella näin myös yllättäen jotain hyvin tuttua – täälläkin on oma "ufon laskeutumispaikka"!
