Artova Film Festival AFFin pitkien dokumenttien voitosta kilpaileva Punaisen metsän hotelli on kutsuttu Milanon elokuvajuhlien State (T)error -sarjan avauselokuvaksi. Elokuvan päähenkilö on vetoomuksista huolimatta yhä pidätettynä Kiinassa.
Tänään julkaistu lehdistötiedote29.05 KB
Kiinan vihreästä politiikasta ja Suomen valtion omistaman metsäyhtiö Stora Enson puupelto- ja tehdashankkeen aiheuttamista ongelmista kertova kafkamainen dokumenttielokuva Punaisen metsän hotelli on herättänyt tunteita kansainvälisillä elokuvajuhlilla ja näytöksissä jo Lontoosta Serbiaan ja Meksikoon.
Nyt dokumenttielokuva avaa Milanon elokuvajuhlat sarjassa, joka esittelyn mukaan paljastaa hallitusten, yritysten ja median taloudellisen ja poliittisen vallankäytön strategioita. Esityksen yhteydessä avajaisissa nähdään puheenvuoroja, ohjaajan videotervehdys ja yleisökeskustelua.
Punaisen metsän hotelli -dokumenttielokuvan päähenkilö, lakimies Yang Zaixin, on ollut pidätettynä tekaistuin perustein jo 15 kuukautta. Dokumenttielokuvan tekijät ovat toistuvasti vedonneet Stora Ensoon ja Suomen valtion omistajaohjauksesta vastaavaan ministeri Heidi Hautalaan, että he ottaisivat yhteyttä Guangxin kuvernööriin ja työskentelisivät lakimiehen nopeaksi vapauttamiseksi. Stora Enson suuromistajilta (Suomen valtio, Foundation Asset Management, Kela,Varma, Ilmarinen, Nordea) vaaditaan aktiivista omistajaohjausta kyläläisille tapahtuneiden vahinkojen korvaamiseksi ja yhtiön istutus- ja tehdashankkeen jäädyttämiseksi Guangxissa.Yhtiön laajasti kritisoidulle globaalille eukalyptusstrategialle on löydyttävä biodiversiteettiä, ympäristöä ja paikallisten elämää kunnioittava vaihtoehto.
Amsterdamin IDFA:sta kierroksensa aloittanut Punaisen metsän hotelli on nähty kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla ja teatterinäytöksissä Suomen lisäksi Lontoon DocHousessa, Brysselissä ja Prahassa One World -festivaaleilla,Varsovassa Millenium -elokuvafestivaaleilla, Petroskoin Barents Ecology Film -festivaalilla, Serbian Palicissa ja Meksikon Monterreyssa.
Elokuva on valittu syksyn festivaaleille Milanon lisäksi mm. Belfastissa, Kosovossa, Etelä-Amerikassa ja Saksassa. Punaisen metsän hotellin televisioesitysoikeudet on myyty Suomen lisäksi Sveitsiin, Puolaan, Ruotsiin ja Norjaan.