Olen kevään ajatellut mennyttä aikaa. Olen laskeutunut vuosikymmenillä ja pysähtynyt vuoteen 1550, jolloin heikkoluinen kuningas perusti kauppakaupungin Vanhaankaupunkiin. Ei ihan onnistuneesti heti. Muttei varmaan arvannut tulevaa kukoistusta, kukapa meistä osaisikaan niin ennustaa.
Tärkein oppi historiasta: ihmisen kyky kuvitella olevansa evoluution ainutkertaisella huipulla on hämmentävää. Miten nopeasti mennyt unohtuukaan, kun on tulevaisuus tehtävänä!
Toinen oppi liittyy ensimmäiseen: miksi kehityksen kuvitellaan aina kehittyvän eteenpäin, paremmaksi? Miten niin meillä on paremmat olot kuin esi-isillämme, käykö mittariksi se, että meillä on sähkövalo ja kansallinen uniongelma? Kun ennen päreet oli poltettu, kun pimeä laski, ihmiset kävivät nukkumaan. Sitten heillä oli juuret.
Me urbaanit nomadit, me jotka roikumme pitkin maailmaa työn ja rakkauden perässä, emme mieti hautapaikkoja. Emme kuulemma edes tiedä, miksi meidät pitäisi haudata, olemmehan kuolemattomia.
Yritän hahmottaa, miten Kustaa Vaasa unelmoi vilkasta kaupunkia mutta sai lautaisen ja harvaanasutun, miltä näytti 1600-luvun kapakkakaupunginosa ja miltä tuntui kehittyvä teollisuus tai puutarha-aika 1800-luvun lopussa, jolloin Annalan kartanossa kasvatettiin terveyttä edistäviä tuotteita kuten iilimatoja. Historia kirjoitetaan jaettavaksi, sillä sen avulla ihminen näkee yli ja näkee tarkemmin.
Kustaanpolku oli luonnossa kiertävä esitys Helsingin perustamisesta, ja siinä juostiin. Se oli välttämätöntä, sillä Helsinkiä ei perustettu patsastellen. Se tehtiin lihasmassalla, kun kaupunki kilkuteltiin pystyyn, kun talonpojat häädettiin kartanon mailta, ja raumalaiset pakotettiin tänne kauppaa käymään. Merenpohjan lihaksisto taas hädin tuskin kannatteli
raskaita kauppalaivoja, jotka laahasivat tänne suolaa ja muuta ulkomaantavaraa. Historia ei ole sameaksi pysähtynyttä vettä, johon käsi työnnetään ja poimitaan jotakin suurennuslasin alle tarkasteltavaksi. Historia on tarpeeksi kohtaloa, että se voi räjäyttää aukon minkä tahansa kestävän
kodin seinään. Tietoa menneestä ajasta osoitteessa http://arabianranta.fi/vanhakaupunki.
Pärskeitä-palstan kolumnisteina vuorottelevat neljä dramaturgian ja kirjoittamisen opettajaa Metropolia Ammattikorkeakoulusta.