Arabianrannan Posliinipihalla valo heijastuu maasta pilkottavista pronssikivistä. Kivet ohjaavat kulkijan rantaan päin, jossa kahden rakennuksen välisessä pergolatilassa on sisustusarkkitehti Esa Vesmasen suunnittelemat kolme pronssista pyöreää kiviveistosta Taikakivet. Teos kuuluu Arabianrannan alueen taidehankkeeseen, jossa jo 85 taiteilijaa ovat toteuttaneet taidetta prosenttiperiaatteella. Alueen kaikissa asuinrakennuksissa on taidetta. Kerrostalojen sisääntulot ovat sen avulla toisistaan erilaisia ja taidetta on myös yhteispihoilla. Varsinkin Arabianrannan pohjoisosassa taideteoksissa voi nähdä paikan yhteyden ympäröivään luontoon ja luonnonsuojelualueeseen.
Esa Vesmanen tarjoaa asukkaille mahdollisuuden hiljentymiseen ja luonnon kokemiseen paikalla, jossa pitkä vedenlinja tulee lähimmäksi rakennuksia. Teos on tarkoitettu sekä katseltavaksi että konkreettisesti koettavaksi. Taikakivillä voi istua ja niitä voi pyörittää. Samalla voi kokea läheisen vedenpintaan heijastuvan ja aina muuttuvan valon.
Rakennuttaja on Alfred A. Palmberg, arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola ja pihasuunnittelu Maisema-arkkitehdit Byman Ruokonen.
Teoksen julkistaminen Minun taloni Arabianranta tapahtuman asukaskierroksen yhteydessä 14.9.klo 17-18. (www.artova.fi/minuntaloniarabianranta) Tilaisuudessa taiteilija kertoo teoksestaan.
Tuula Isohanni kuvailee tilaisuutta näin: Kyse on kahdenkeskisestä asukkaiden ja taiteilijan kohtaamisesta. Taiteilijalle se on ainutlaatuinen tilaisuus, koska hän luopuu siinä vuosien työstä, teoksestaan. Asukkaille; he saavat jotain uniikkia. Ja sitä ainutkertaisuutta juhlitaan!
TERVETULOA!