Nyt on mahdollisuus käydä tsekkaamassa Paraparaa livenä. Tule Galleriakäytävälle katufestivaalipäivänä klo 13!
Parapara on japanilainen klubitanssi, jonka juuret ovat perinteisissä temppelitansseissa. Laji alkoi kehittyä diskotanssin rantauduttua Japaniin 80-luvulla. Paraparan erityispiirteisiin kuuluu, että kullakin kappaleella on universaali, virallinen koreografiansa, joita laativat japanilaisten klubien koreografit. Minne tahansa päin maailmaa siis meneekin, kaikki tuntevat samat liikkeet. Paraparan musiikkia on eurobeat, Italian lahja Japanille. Genre erkani 80-luvun lopulla italodiscosta, samalla kun Euroopan markkinoita varten syntyi eurodance.
Säännölliset parapara-tunnit alkoivat Suomessa vuonna 2006, ja nykyään harrastaa voi Helsingin lisäksi Turussa. Helsinki Circle kokoontuu tiistaisin Arabian nuorisotalolla. Oppitunnit ovat ilmaisia ja soveltuvat myös vasta-alkajille. Joka kerralla opitaan uutta materiaalia, joten mukaan voi tulla milloin tahansa. Oppituntien lisäksi Circle järjestää myös muita lajinomaisia tapahtumia, kuten esiintymisiä, pienimuotoisia tanssiklubeja ja dvd-iltoja.