Pääkirjoitus

451
Marika pieni

Pidät kädessäsi Kuohua, jonka uudistuneesta ulkoasusta vastaa Kallio-liikkeen aktiivi, Kuohun toimitusneuvoston jäsenenä vuoden 2012 alussa aloittanut Niina Linna. Tämän vuoden teemat ovat nuoriso, ruoka, elokuva ja koti/asuminen. Kuohu on alueemme äänenkannattaja. Neljättä vuotta ilmestyvää kulttuuri- ja kaupunginosalehteämme tehdään vapaaehtoisvoimin suurella ilolla.

Kävin vierailulla Laajasalon Opistossa ja kohtasin talollisen upeita
nuoria. Aamupäivä energisessä ympäristössä nosti omat opiskelumuistot
mieleen. Nuoruuden vimman ja hehkun, alakulon ja riehakkuuden.
Nuorten katseessa loistaa elämännälkä, jonka liian moni meistä keskiikäisistä
on jo ehtinyt kadottaa. Nuorelle elämä on vielä suuri lupaus, keho
kestävä, maailma ääretön. Toisinkin voi kuitenkin olla. Myös nuorten
keskuudessa koetaan yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Talous- ja ihmissuhdevaikeudet
ovat monelle arkipäivää. Rima voi olla liian korkealla
tai matalalla. Kaikilla nuorilla ei ole turvallista aikuista lähellä, moni
kaipaisi opastajaa elämään.

Nuori voi olla myös kateuden kohde, ikävä todiste omasta elämättä
jätetystä elämästä, ohitetusta olemassaolon intohimosta. Parhaimmillaan
kohtaaminen nuoren kanssa voi kuitenkin auttaa jälleen löytämään
oman sisäisen rikkautensa ja kauneutensa. Me kaikki kannamme itsessämme
elettyjä vuosiamme. Meissä on sisällä se pieni ihminen, joksi
kerran synnyimme tänne. Vuosien varrella koetut kohtaamiset ja muutokset
ovat rakentaneet meistä sen henkilön, joka olemme tänään. Myös
elämänasenteella on merkitystä, sisulla ja niillä arvoilla, joita kannamme
mukanamme. Voisitko sinä vaikuttaa lähelläsi olevan nuoren elämän
suuntaan? Jos naapurissasi ei teiniä asuisikaan,
voit aina tarjota läsnäoloasi vaikkapa jonkun
vapaaehtoisia kaipaavan järjestön kautta.

Olet tervetullut mukaan Kuohun tekijäjoukkoon,
ota rohkeasti yhteyttä osoitteella kuohu.toimitus@gmail.com

Marika Rosenborg
Päätoimittaja

Marika Rosenborg on Arabianrannassa asuva arjenrakastaja ja kahden teinin äiti.