Leiri on tarkoitettu 11-16v nuorille, jotka ovat kiinnostuneita bändisoittamisesta. Viikonlopun aikana saadaan instrumenttikohtaista ryhmäohjausta kitarassa, bassossa, koskettimissa, rummuissa sekä laulussa ja kokeillaan yhteensoittoa pienissä ryhmissä. Mukaan voi ottaa myös muun oman soittimen, kuten viulun, huilun tms. Jonkin verran aiempaa soittokokemusta tarvitaan, sillä leirin aikana harjoitellaan rock- ja pop-biisejä erilaisilla kokoonpanoilla, ja ne esitetään valmiina esityksinä päätöskonsertissa perheille ja ystäville sunnuntaina klo 16.00.
Opettajina pitkän linjan ammattimuusikot ja -pedagogit Jussi Liski, Kevin Knouna, Pille Peltonen, Timo Seppänen ja Mikko Tohkanen.
Hintaan 70 euroa sisältyy lounaat ja välipalat Kylätilassa.
Kumpulan Kylätila, Intiankatu 31
Ilmoittautumiset kylatila@kolumbus.fi