Mikä on elämän merkitys? Mikä on ihmisenä olemisen ydin? Divina Commedia –teatteriprojekti muunsi Danten Helvetti – Kiirastuli – Paratiisi –matkan sinfoniseksi esitykseksi hylätyllä marmorikaivoksella Portugalissa.
Viime heinäkuussa Divina Comédia sai ensi-iltansa Portugalissa, kauniilla ja ainutlaatuisella näyttämöllä: marmorikaivoksella. Esityksen tekijät ovat todenneet teoksesta seuraavasti: ”Divina Commedia on syvällinen ja mestarillinen runoelma ihmisen mielestä ja sielun tilasta, ja matka kriisin synkästä metsästä selkeyteen ja valaistumiseen. Se ei taivu näyttämölle helposti. Olemme analysoineet Dantemme perusteellisesti, ja tehneet sen pohjalta esityksen, jonka peruskuvana on traaginen perhe, monessa eri sukupolvessa. Perheen jäsenet ovat jumissa omissa henkilökohtaisissa vankiloissaan, eläen erillään toisistaan. He ovat niin täynnä omia ongelmiaan, että ovat myös unohtaneet perheen nuorimman, huomiota tarvitsevan Lapsen. — Poliittisesti tulkiten, henkilöt voi nähdä myös Euroopan itsenäisinä maina, joiden ei aina ole helppo ylittää itseään ja kommunikoida vastuullisesti kohti toista. Syntyy kriisi. Kuten voi syntyä perheessä. Kuten voi käydä ihmisen omassa mielessä.”
Artova Kinolla on ilo ja kunnia esittää syksyn erikoisnäytöksenä tämän huikean teoksen esitystaltiointi ennsimmäisenä maailmassa valkokankaalla. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Miira Sippola on paikalla alustamassa ja kertomassa esityksestä. Näytös sisältää useita kieliä ja on tekstitetty englanniksi.
Miira Sippolan Meteliin kirjoittama työpäiväkirja löytyy täältä. Taitto: Jani Pulkka, lähde: Meteli
Vad är livets betydelse? Vad är den mänskliga existensens kärna? Teaterprojektet Divina Commedia ändrade Dantes Helvete – Skärselden – Paradiset-resa till en symfonisk föreställning i en övergiven marmorgruva i Portugal. Pjäsens filmatisering får här sin världspremiär, möjligen också tillsammans med några live-uppträdanden. Inledningsord av regissören och manusförfattaren Miira Sippola.
What is the meaning of life? What is the essence of being a human? Divina Commedia -theatre project transformed Dante’s Inferno – Purgatorio – Paradiso -journey into a sinfonic performance in an abandoned marble mine in Portugal. Introduction by writer/director Miira Sippola.
80 min, S, kieli/språk/speech: englanti, portugali, suomi, kreikka ja japani/flera språk/many languages, tekstitys/text: englanti/engelska/English
Facebook tapahtumailmo: https://www.facebook.com/events/391307090937895/
Artova Kino – klo 18:00 isolta kankaalta Arcadassa, Jan Magnus Janssonin aukio 1, Arabian, Helsinki 55. Tervetuloa! Vapa pääsy!