Musiikki – Arabian Katufestivaali

562
hellahermanni

 

Musiikkia neljältä areenalta! Ohjelmaa päivitetään tapahtumaan asti. 


 

Hermanni Turkki

Hermanni Turkki on vuoden 2011 tammikuussa perustettu katuorkesteri, joka lanseeraa ahkerasti termiä Folkmelske. Yhtye soittaa suomenkielistä folkia energisen resuisella otteella ja mielenkiintoisilla instrumenteilla. Yhtye on valittu City-lehden toimesta yhdeksi Helsingin parhaista asioista vuonna 2011. Kesällä 2012 yhtye soitti mm. Flow Festivalissa, Faces Etnofestivalissa, Art Goes Kapakassa ja Oulun musiikkivideofestivaaleilla. Vuoteen 2013 kuului mm. Docventures-levyraadin voitto ja n. 30 keikkaa.

Hermanni Turkki julkaisi debyyttialbuminsa keväällä 2012. Vuoden 2013 julkaisuihin kuuluu mm. 10″ vinyylijulkaisu Lihava Kuu -EP. Yhtyeen seuraava kokopitkä albumi julkaistaan loppuvuodesta 2014.


 

Juha Pekka Tapani Heikkinen

JPTH käsittelee kappaleidensa teksteissä arkisia asioita, kuten perhettä, työelämää, politiikkaa ja tietysti rakkautta. Soolona keikat tukeutuvat tarinankerrontaan ja jopa stand-up -komiikkaan, kun taas JA NIIN EDELLEEN -bändin kanssa meininki riistäytyy usein silkaksi kreisibailaukseksi. Musiikkityyliä voisi luonnehtia neoklassiseksi trubaduurirockisksi.

Juha Pekka Tapani Heikkinen – laulu ja kitara sekä sävellys, sanoitus ja sovitus
Hiili Kolehmainen – cajon ja perkussiot sekä sovitus
Timjam Ikiliikkuja Uddström – basso, koskettimet ja melodica sekä sovitus


 

Lossi T & Juoksut

Helsinkiläinen urbaania rytmimusiikkia soittava orkesteri. Maaliskuussa julkaistulla ”Ei mun takapihalla” -albumilla yhtye esittelee rytmiryhmän vaihdoksen myötä uudistuneen Juoksut-soundin: edellisen levyn Jamaica-vaikutteet ovat jääneet mausteeksi taustalle ja yhtye on ottanut suunnan kohti räpimpää ja funkinpaa ilmaisua – unohtamatta tietenkään tavaramerkikseen muodostunutta vinhaa pelimannihenkeä.

Seitsemänhenkiseen kokoonpanoo kuuluu: Lossi T (rap), Pelikaani (rap), Oona Kapari (laulu ja akustinen kitara), Tomi Oinonen (akustinen kitara), Arto Nevalainen (haitari ja saksofoni), Visu Uimonen (basso), Perttu Lindberg (rummut)

https://soundcloud.com/lossitjajuoksut https://www.facebook.com/LossiTjaJuoksut


 

Hellä Hermanni

Impulsiivisesti eteenpäin sykkivä helsinkiläinen rytmiorkesteri, jonka suomenkielinen rytmimusiikki sävyttyy reggaen, jazzin, afron, bluesin, paheellisen humpan sekä jopa tangon vaikutteista. Yhtyeen tyylistä haiskahtaa stadilaisen tehtaanpiippu-jazzin villiinnyttämä soundi, laitakadun romantiikka sekä lempeät mielenmaisemat.

Yhtye koostuu kulkureista, runoilijoista ja nautiskelijoista, ja tätä kirjoa kappaleetkin edustavat, palvellen rytmiä kuin rakastajaa sunnuntaiaamuna.

Yhtye on keikkaillut aktiivisesti vuodesta 2011 Suomen klubeilla ja esiintynyt myös erilaisilla kesäfestivaaleilla ympäri Suomea. Hellä Hermanni julkaisi ensimmäisen singlensä 2013 kesällä Freak Out! Recordsin lipun alla. 

Kokoonpano: Jani Hermansson (laulu & kielisoittimet), Kaisa Nissinen (laulu + perkussiot), Henrik Vitikka (rummut), Juho Ojala (koskettimet), Lauri Laine (basso), Miikka Merikallio (kitara), Aku Vainikainen (kitara).


 

Kassandrakuoro

Monikulttuurinen naiskuoro, jonka jäsenet ovat lahjoittaneet ohjelmistoon lauluja eri puolilta maailmaa. Tuloksena on musiikkia, joka on vahvasti läsnä nyky-Suomessa ja jossa samanaikaisesti sykkii koko maailma. Ryhmä ammentaa vaikutteita eri maiden kansanperinteistä yhdistellen niihin rohkeasti moderneja sovituksia ja eri kieliä.

Parhaimmillaan kuoro on lavalla: ryhmän esiintyessä laulajien persoonat ja sähäkkä musiikillinen kommunikaatio pääsevät vahvasti esiin. Kassandrakuoron ohjelmistossa yhdistyvät mm. Turkin ja Balkanin rytmit ja mystiikka, pohjoismainen lyyrisyys, latinalaisten kulttuurien elämänilo sekä Afrikan juurevat soundit.

http://kassandra.fi/monikulttuurisuuskoulutus/kassandrakuoro/


 

Kääntöpaikan kuoro

Koti- ja ulkomaista viihdemusiikkia rennolla otteella. Kuoro perustettiin lauluintoisten asukasosa-aktiivien toimesta ja se on kasvanut alun alle kymmenen laulajan porukasta reilun kahdenkymmenen laulajan kuoroksi. Kääntöpaikan kuoro on kaikille avoin ja toimii nimensä mukaisesti Kääntöpaikan tiloissa. Tarkoituksena on saada laulaa sekä nauttia omasta äänestään ja yhteislaulamisesta. Esiintymisissä välitämme laulamisen riemua myös yleisölle.


 

Kuluttajat

Katusoittoyhtye Kuluttajat on mainosmusiikkiin erikoistunut bändi, jonka energinen show tempaa mukaansa omintakeisilla ja jopa absurdeilla tulkinnoilla parhaista mainossävelmistä 50-luvulta nykypäivään.

 www.katusoittoyhtyekuluttajat.weebly.com


 

Nok Nok

Nok Nok : Parempi Sulle from Saara Raukko on Vimeo.

Poppia rytmimusamausteilla. Kokooonpano: Juise Hytönen: laulu, kitara, Perttu Jämsén: kitara
, Tiia Nässi: laulu, Johanna Ruonala: räpit
, Markku Heinäsenaho: perkussiot, Samu Kurppa: basso
, Tomi Oinonen: perkussiot
www.facebook.com/noknokyhtye


 

MarkanJazz

Elämänmakuinen orkesteri joka ei jätä ketään kylmäksi. Jazz-kikkailujen sijasta Markanjazz kertoo tarinoita eletystä elämästä. Ohjelmisto koostuu 1930-70 luvun suomenkielisistä iskusävelistä ja kupleteista, jotka on rosoisesti sovitettu nykypäivän kuosiin, markanjatsiksi.

Kokoonpano: Börje Hiltunen:laulu, kitara, Veli-Matti Moksunen: basso, Georg Juden: rummut, Karri Helo: saksofoni facebook.com/markanjazz


 

MursuSikari

Ui hiphopin syvissä vesissä lisäillen musiikkiinsa vaikutteita maailmanmusiikista tangoon. Turkulaistunut nelikko perustettiin keväällä 2011. Vaikka pääosassa onkin räpäytys, bändin omaperäiset sovitukset ja taitava soitanta takaavat kovan live-esiintymisen ja mielenkiintoisen kuuntelukokemuksen. MursuSikari on palkittu vuoden yhtyeenä vuoden 2013 Turku Music Awardsissa.
https://soundcloud.com/mursusikari


 

Sonía

Pysäyttävää maisemafolkkia soittava Sonía pyrkii musiikillaan olemaan ennen kaikkea aito oma itsensä, ihminen toisten joukossa. Kauniit melodiat ja rehelliset lyriikat kertovat elävästä elämästä ja kuitenkin jostain sitäkin suuremmasta.

www.facebook.com/soniaofficial www.youtube.com/watch?v=wgc24jnATF0


 

The B and The Band

Tämän trion Räyhäfolkissa katusoittelun letkeys yhdistyy punkin energiaan, jossa ei turhia hienostella. Suomenkielisten lyriikoiden mukana elävät biisit liikkuvat folkpunkista progempaan sointiin, ja räjähtävät keikoilla eloon.

Bändi on parhaimmillaan livenä, mutta nyt musiikkia on mahdollista kuulla myös tuoreelta, 12.4.2014 julkaistulta albumilta Pimeyttä kansalle joka valotta vaeltaa. https://www.facebook.com/tbatbmusic http://thebandtheband.fi/


 

Kallion Karavaani

Promo7 Dubrovnik30-luvun Pariisista lähtöisin olevaa, sykkivää gypsy jazzia. Tyylissä yhdistyy tunteikas improvisaatio ja svengaava tanssirytmi!

www.facebook.com/KallionKaravaani


 

Spittin’ Fiyah Sound

528728 388008797889027 797522077 nKolmihenkinen soundsystem Spittin’ Fiyah Sound tarjoilee katutaidealueen musiikin. Tämä kahden DJ:n ja yhden MC:n kokoonpano soittaa reggae/dancehall/hiphop/soca/ karibia -musiikkia aina klassikoista tuoreimpiin biiseihin. Setissä mukana myös omia remixejä.


 

Koelse

Kokeellisen elektroniikan seura, eli tuttavallisemmin Koelse saapuu tajoilemaan kärryllään festivaaliyleisölle mitä kummempia soundeja itse rakentamillaan laitteillaan. Liikuskelemme ympäri festivaalialuetta varmistaaksemme, että kaikki saavat varmasti nauttia kärrymme antimista. Koelse on toiminut aktiivisesti kansainvälisessä mediataiteen kentällä 10 vuotta. Olemme järjestäneet näyttelyitä, esiintyneet ja pitäneet työpajoja museoissa, gallerioissa, muissa taidetiloissa sekä festivaaliella ympäri maailmaa. http://www.koelse.org/ 


 

BassCamp rappers and dj’s

 


 

Djangomania

djangomaniaDjangomania on viulisti-laulaja Arto Nybomin, kontrabasisti Kari Korpisen, haitaristi Johannes Niskasen ja kitaristi Vesa Tompurin muodostama jazzyhtye. Bändin tyylissä yhdistyvät ranskalainen eleganssi, amerikkalainen swing ja hilpeän romanttinen suomalaisiskelmä – mustalaismusiikkielementeillä maustettuna.


 

Lauri Ankerman Duo

duokuvaElegantin suistorekilauluragtimeboogien mainion sanansaattajan Lauri ”Arno” Ankermanindebyytti ”Vantaanjoen suiston juurimusiikkia” julkaistiin 2012 ja siltä irtosi jopa pieni radiohitti ”Pallogrillimies” joka mm. voitti Radio Suomen Levylautakunnan.
Tammikuussa 2014 julkaistun toisen albumin ”Pimeään Pihaan”, vahvat lyriikat ja vangitseva live-tunnelma vievät kuulijan pimeille pihoille, Singaporen satamaan ja hautuumaan tansseihin ja ehkä kauemmaksikin. Siamintie 7.


JAH EQUITY

jahDub / Reggae dj ja tuottaja vuodesta 1997, todellinen mustan vyön reggae-mies.
Tulitauko Soundin jäsen ja selektori joka ylläpitää myös omaa Jah Equity sound systemiä. Omistautuminen musiikille näkyy myös tavassa soittaa dj-settinsä ilman kuulokkeita, sillä hän todella tietää mitä tekee. Siamintie 7.