Museoiden yössä seikkaillaan Tekniikan museon Kummituksen jäljillä.
Tekniikan museo järjestää jo perinteiseksi muodostuneen Museoiden yö -perhetapahtuman lauantaina 16.5. klo 17 – 23.
Erityisesti lapsiperheille suunnatussa tapahtumassa ohjelma kietoutuu museon kummituksen ympärille. Rohkeimmat lapset pääsevät museon kellariin auttamaan modernin maailman kelkasta pudonnutta kummitusta medialaitteiden ymmärryksessä ja pienempiä museovieraita varten kummitus on piilottanut lempiesineitään löydettäväksi Tekniikan tarinamatolle.
Myöhemmin illalla kummituksen elämään ja mieltymyksiin pääsee tutustumaan myös lisätyn todellisuuden avulla. Kummitus on jättänyt näyttelyyn kävijöiden löydettäväksi tietoja lempipaikoistaan ja -esineistään. Nokkelimmat voivat vihjeiden avulla oivaltaa, mistä kummitusta kannattaa taskulappujen kanssa ryhtyä etsimään, jahka museo illan huipennuksena pimennetään.
Museoiden yötä vietetään osana kansainvälistä museoviikkoa. Museoiden yötä vietettiin ensimmäistä kertaa Berliinissä 1997 ja nykyisin tapahtumaa järjestetään yli 120 kaupungissa Euroopassa.
Tekniikan museon tapahtumaan on vapaa pääsy.
Museoiden yön ohjelma:
klo 17.30, 18.30, 19.30 Kummituksen kellarikierrokset
kesto n. 25min, ikäsuositus 6-10. Kierrokselle mahtuu max. 20 lasta!
klo 17.30, 18.30, 19.30 Tarinamaton kummitustuokiot
Kummitus on piilottanut Tarinamatolle esineitään: löytyvätkö kaikki esineet? Mihin kummitus esineitä käyttää?
kesto n. 25min, taaperoista eskareihin.
klo 20.30 – 22 Kummitustietoa lisätyn todellisuuden avulla
Löydä näyttelystä kummituksen lempipaikat ja -esineet iPadien ja lisätyn todellisuuden avulla! Keksitkö, mikä on kummituksen piilopaikka?
klo 22 – 23 Näyttely pimennetään -löydätkö kummituksen?
Kummitus uskaltautuu ulos kellarista vain pimeällä. Se on kuitenkin kerran vuodessa innokas kohtaamaan näyttelyvieraita: löydätkö kummituksen piilopaikan taskulampun avulla?
Koko illan ajan on mahdollista myös tutustua näyttelyyn Kummituksen kuvasuunnistuksen avulla sekä viihtyä itsenäisten tehtäväpisteiden parissa.