Nuori mies käveleskelee Sörnäisissä päässään suuri ja valkoinen kypärä, joka on varustettu reaaliaikaista kuvaa lähettävällä tablettitietokoneella. Tabletin kuvaruudulta huhuilee ihminen. Hän yrittää kiinnittää ohikulkijoiden huomion – englanniksi. Pian joku pysähtyy.
”Hello! What’s your name?”, alkaa keskustelu. Ohikulkija toisensa jälkeen pysähtyy juttelemaan tämän kuvaruudulla reaaliaikaisesti näkyvän ihmisen kanssa. Kuulumisia vaihdetaan esimerkiksi keskustelijoiden kotimaihin liittyen.
Kohtaus vaihtuu: joku helsinkiläismies on kättelevinään videoyhteyden toisessa päässä olevaa ihmistä kuvaruudun välityksellä, kunnes yltyykin halaamaan kypäräpäistä miestä. Seuraava kohtaaminen tapahtuu kirjakaupassa: tyttö sanoo englanniksi livevideon ihmiselle, että tuntuu oudolta puhua tälle, kun kypärän alla seisoo fyysisesti läsnä oleva, hiljainen ja liikkumaton mies.
Tämä mies on Yassine Khaled, 29-vuotias marokkolainen taiteilija. Hän on juuri näyttänyt minulle videokoosteen Monitor Man -performanssinsa viime marraskuisesta ensiesityksestä.
Yhdistelmä lapsuutta ja nyky-yhteiskuntaa
Idea syntyi syksyllä 2015, kun Khaled taiteen tekemisen ohella muutti Helsinkiin suorittamaan maisteriopinnot Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Vieraaseen maahan saapunut taiteilija huomasi, että suomalaisiin tutustuminen oli aluksi vaikeaa.
”Muutin Suomeen samaan aikaan kun turvapaikanhakijat tulivat. Tunnelma oli jännittynyt, eikä kukaan tiennyt, miten tämän suuruusluokan muuttovirrat tulisivat vaikuttamaan Suomeen ja Eurooppaan”, Khaled kuvailee.
”Itse olin uuteen maahan muuttanut taiteilija, mutta julkisessa tilassa jotkut saattoivat sekoittaa minut turvapaikanhakijaan. Siksi koin julkisessa tilassa tavallaan samanlaisen vastaanoton”, jatkaa hän pohtimista.
Uudessa kaupungissa asuvan taiteilijan huomio kiinnittyi pian siihen, että kulkuvälineissä toistensa kanssa juttelemisen sijaan ihmiset tuijottivat puhelimiaan. Tämän lisäksi Khaled oli huomannut myös eroavaisuuksia eri-ikäisten ihmisten teknologiakäsityksissä. Hänen mielestään vanhemmat sukupolvet ovat pysyneet aktiivisemmin tietoisina teknologian käytöstään, kun taas nuoret eivät esimerkiksi kiinnitä enää huomiota itse puhelimeen viestimisen välikappaleena.
Tällaiset Helsingissä syntyneet havainnot ihmisten julkisen tilan käytöstä sekä teknologialle sokeaksi tulemisesta alkoivat hahmottua ideaksi, joka palautti Khaledin mieleen hänen lapsuudenaikaisen pelivisionsa.
”Lapsuudessani 90-luvulla tietokonepelit olivat hyvin yksinkertaisia. Kuvittelin kuitenkin jo silloin, että tulevaisuudessa saatettaisiin kehitellä peli, jonka avulla pelaaja voisi ikään kuin matkustaa kotoansa käsin. Tietokoneen ruudulta näkisi ulkomaisen kaupungin reaaliaikaisesti jonkin siellä kävelevän ihmisen silmin. Pelaaja pystyisi myös ohjaamaan kävelevää ihmistä mielenkiintoisen näköisiin paikkoihin”, Khaled muistelee visiotaan.
Visiosta valmiiksi performanssiksi
Kun Khaled oli yhdistänyt nämä Helsingissä syntyneet havaintonsa lapsuuden pelivisioonsa, alkoi Monitor Manin varsinainen suunnitteluprosessi. Tällaisessa käsitetaiteessa ei ole enää oleellista menetelmät ja tekniikat, vaan vuorovaikutus ja prosessit.
”Taide on jatkuvaa kommunikointia – hyvin filosofista kommunikointia. Minun taiteeni sijoittuu aina siihen yhteiskuntaan, missä sitä teen, eli tässä tapauksessa Suomeen. Jos et osaa kommunikoida täällä asuvien ihmisten kanssa, et voi tehdä taidetta”, Khaled selittää.
Koska Khaled halusi suunnitella performanssinsa mahdollisimman toimivaksi ja ajatuksia herättäväksi, aloitti hän prosessin perehtymällä helsinkiläisten käyttäytymiseen ja kommunikointiin julkisessa tilassa. Taiteilija näkeekin julkisessa tilassa kävelemisen jo itsessään vuorovaikutteisena tapahtumana, koska se sisältää aina mahdollisuuden ihmisten välisiin kohtaamisiin.
Konseptin kehittelemisen lisäksi täytyi myös suunnitella Monitor Manin kypärä sekä hankkia vapaaehtoiset ihmiset videoyhteyden päähän. Khaled hioi kypäräänsä paljon, jotta ainakin visuaalinen puoli olisi kunnossa ohikulkijoiden huomion kiinnittämisessä. Hän onnistui tässä ilmeisen hyvin, sillä kuulemma monet olivat luulleet kypärää tuotteeksi, jota hän esittelee.
Kypärän suunnittelun lisäksi myös performanssiin osallistuvien ihmisten löytäminen vaati paljon järjestelyjä. Khaled haali videoyhteyteen tarvittavat ihmiset esimerkiksi eri maissa asuvista ystävistään sekä tutun tutuistaan. Näiden ihmisten täytyi olla rohkeita ja ulospäin suuntautuneita asettaakseen itsensä alttiiksi helsinkiläisille ohikulkijoille, yksin pieneltä kuvaruudulta huhuillen.
Millainen sitten oli Monitor Manin marraskuinen ensiesiintyminen?
Khaled kierteli kypärä päässään Helsingin kaduilla, kauppakeskuksissa ja joukkoliikennevälineissä. Hän huomasi nopeasti eroavaisuuksia julkisissa tiloissa: Keskustassa ihmiset olivat kiireisiä, ja kauppakeskuksissa jotkut luulivat performanssia tuote-esittelyksi. Metrossa keskustelut alkoivat taas helposti, sillä siellä paikallaan olevat ihmiset kuulivat hyvin kuvaruudun ihmisen äänen.
Päivän aikana Khaledin kypärän välityksellä käytiin lopulta hyvin monia erilaisia keskusteluja. Juttelemaan pysähtyneet kaupunkilaiset olivat usein nuoria, mutta Khaled kertoo myös monen vähän vanhemmankin uskaltautuneen kuvaruudun ihmisen juttusille. Juttelemaan pysähtyneiden ihmisten kansalaisuuksien kirjo oli myöskin hyvin monipuolinen. Vaikka taiteilija toimikin keskusteluissa vain välikappaleena, kertoo Khaled vastaanottaneensa päivän aikana paljon kädenpuristuksia ja halauksia.
Kokemus välikappaleena olemisesta
Khaled kertoo kokemuksen olleen hänelle itselleen hyvin erilainen, sillä performanssin aikana hän oli pelkkä objekti. Taiteilija ikään kuin kantoi toista ihmistä päässään, eikä näkökenttäänsä rajoittavan kypäränsä takia nähnyt edes juttelemaan pysähtyneiden ihmisten kasvoja.
”Tunsin olevani passiivinen objekti julkisessa tilassa. Performanssini voisi ajatella ikään kuin liikkuvaksi veistokseksi. Olin yhtä aikaa keskustelujen välissä – niiden välikappaleena – mutta toisaalta tuntui, kuin en olisi ollut paikalla ollenkaan”, taiteilija kuvailee.
Myös monet helsinkiläiset olivat kiinnittäneet huomiota tähän erikoiseen asetelmaan. Joidenkin oli ollut vaikeaa olla tiedostamatta taiteilijan hiljaista läsnäoloa, ja he olivat kysyneet kuvaruudun ihmiseltä, miksei Khaled puhu. Juuri tämän oudon tuntemuksen synnyttäminen on performanssin idea.
”Minun vartaloni on tavallaan kuvaruudun ihmisen ruumiillistuma toisessa maassa”, Khaled selittää. ”Helsinkiläiset juttelevat hänen kanssaan minun vartaloni kautta, aivan kuten teknologian avulla jutellaan, joskus pitkienkin välimatkojen päästä. Kuitenkin me nuoremmat sukupolvet olemme kasvaneet siihen, että tällainen teknologia on normaalia ja luonnollista. Epänormaaliksi kanssakäymisen muodoksi se muuttuu vasta, kun keskustelun välikappale onkin toinen ihminen. Tähän havahtuminen on kansainvälisten kohtaamisten ohella performanssini idea.”
Onko Monitor Man suuntaamassa jonnekin Arabian katufestivaalin jälkeen?
Khaled on toteuttanut Monitor Man -performanssinsa Helsingin lisäksi myös Tukholmassa. Seuraavaksi taiteilija on suunnitellut lähtevänsä kiertämään muita Euroopan kaupunkeja sekä mahdollisesti myös Yhdysvaltoja. Eri kaupungeissa tapahtuvista kohtaamisista hän aikoo koostaa lyhyen dokumentin.
”Jopa Helsingin ja Tukholman välillä pystyin aistimaan joitain eroja siinä, miten ihmiset kommunikoivat julkisessa tilassa”, kertoo taiteilija. ”Tällaisia erilaisia kulttuureita ja yhteiskuntia haluan mennä tutkimaan lisää!”
Yassine Khaledin performanssi on osa Arabian katufestivaalin vuoden 2017 ohjelmaa. Tule kokemaan Monitor Man festivaalialueella lauantaina 20.5.2017 klo 15–17.
Teksti: Matilda Holkkola
Kuvat: Tani Simberg
Käännetty vapaasti Yassine Khaledin englanninkielisestä haastattelusta.