Cristina Bianchi, Milano, Italia
Suomessa asuminen ei ole Italiaan verrattuna välttämättä parempaa tai huonompaa. Se on vain mukavasti erilaista. Kesti hetken, ennen kuin ymmärsin sen.
Tulin Suomeen puolitoista vuotta sitten suorittamaan opintoni loppuun. Asuin aluksi Pasilassa asuntolassa, johon majoitettiin paljon ulkomaisia opiskelijoita. Kotiutuminen ei ollut helppoa; kaipasin eteläisen Euroopan kaaosta, tuhansia sanoja, joita ihmiset vaihtavat kahden minuutin hissimatkalla. Äänekkäitä markkinoita, joita meillä oli alueellamme kerran viikossa, sekä vanhempien ihmisten spontaania jutustelua kauppakäytävillä.
Aloin tuntea itseni enemmän suomalaiseksi, kun liityin uintikerhoon Kalliossa ja muutin omaan asuntoon Käpylään. Ymmärsin, että minun piti lopettaa italialaisuuden etsiminen arkipäivästäni ja nauttia spontaanisti suomalaisesta menosta. Italiassa, isoissa kaupungeissa, arkipäivät seuraavat rituaalia: aamu ja varhainen iltapäivä on omistettu työlle, mikä tarkoittaa aina stressiä. Iltaisin pakolliset kuviot jatkuivat: aina samat ystävät, jotka ovat viettävät yhtä tiiviisti aikaa keskenään kuin perheen kesken ja joiden kanssa puhutaan kuluttavasta työstä, epäluotettavista poliitikoista tai vain jutellaan juttelun vuoksi (miehillä usein jalkapallo ja naisilla ihmisistä juoruilu). Viikonloppuisin, perhe ja kirkossa käyminen on etusijalla. Italialaisen kaaoksen hyvänä puolena on ihmisten avoimuus toisiaan kohtaan. Lisäksi italialaisten terve itseironia on hyvän ja halvan ruoan ohella mainio lääke alakuloa vastaan.
Cristina Bianchi, Milano, Italia
Kirjoittaja on kotoisin Milanosta ja opiskelee parhaillaan strategista muotoilua Taideteollisessa korkeakoulussa.
Kuohu 1/2010