Masters of Arts 2009 – moniäänisyyden harmoniaa!

408
kartta_lehteen_090401.jpg
kartta_lehteen_090401.jpg

Masters of Arts -festivaali (MoA) on Taideteollisen korkeakoulun jokakeväinen taiteen, muotoilun ja kulttuurin tapahtuma, joka rakentuu vasta val mistuneiden taiteen maistereiden lopputyönäyttelyn ympärille. nyt viidennen kerran järjestettävä MoA tulee levittäytymään myös Taik:in rajojen ulkopuolelle Arabiakeskukseen ja katutilaan Hämeentielle.

MoA -festivaali on TaiK:in luovan intohimon avattu ikkuna yhteiskuntaan ja tulevaisuuteen. Tapahtuma kertoo taikkilaisuudesta; sen moniäänisyydestä, yllätyksellisyydestä – innosta, ilosta, yhteistyön voimasta ja monimuotoisuudesta. Näyttelyssä on esillä töitä taiteesta näkymättömään lavastukseen, verensokerimittarista elokuvaan, yhteisvastuukampanjasta hammaslääkärin instrumentteihin, septitankista valokuviin, peleistä Punahilkan maailmaan ja kaikkea näiden väliltä.

Toukokuinen ohjelmisto rakentuu teemapäivistä, seminaareista, nopeatempoisista ja viihdyttävistä keskustelutilaisuuksista, elokuvanäytöksistä ja juhlista. Lisäksi erityisesti Arabianrannan asukkaille ja muille halukkaille järjestetään opastettuja kierroksia helatorstaina. Festivaaliohjelmiston aiheina on mm. vastuullisuus, pelit ja leikkisyys, suunnittelijoiden uudet roolit, taiteilijoiden henkilökohtaiset tarinat, muotoilijoiden tunnustukset, yhteistyö ja kannustus. MoA:n kansainvälisinä vieraina ovat mm. John Thackara, Johan Lindau ja Jayanta Chatterjee.

Näyttely on avoinna yleisölle 12.–24.5. arkisin klo 12–20 ja viikonloppuisin
ja helatorstaina klo 12–18.

Tarkemmat tiedot tapahtumista www.moa.fi.

Sekä näyttelyyn että kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.


Taideteollinen korkeakoulu

Taideteollinen korkeakoulu (TAiK) on muotoilun, audiovisuaalisen viestinnän, taidekasvatuksen ja taiteen kansainvälinen yliopisto, jossa on kaksituhatta opiskelijaa yli 50 maasta.

TaiK:in toiminta on aktiivista, monimuotoista ja ulottuu maantieteellisesti laajalle alueelle Arabianrannasta Aasiaan, Euroopasta Yhdysvaltoihin ja Intiaan.

uusi_moa_ahonenhanna_joaandsara2.jpgArabianrannan alueen asukkaille mielenkiintoisia ja avoimia tilaisuuksia, kuten luentosarjoja ja seminaareja, järjestetään eteenkin Mediakeskus Lumeen Samposalissa. TaiKilla on lisäksi rakennuksessaan kolme yleisölle avointa näyttelytilaa, joissa näyttelyt vaihtuvat noin kolmen viikon välein. Mediakeskus Lumeen galleriassa Hämeentien katutasolla on esillä niin taikkilaisten kuin vierailevien yliopistojen näyttelyitä, rakennuksen 8. kerroksessa galleria Atskissa ja Arabiakeskuksen puolella galleria Araliksessa on opiskelijoiden omia näyttelyitä.

Tiedot tapahtumista ja näyttelyistä löytyvät TaiKin ja Lumeen kotisivuilta www.taik.fi ja www.lume.fi.

Kuva: Hanna Ahonen Mipetit-lastenvaatemallistollaan on yksi uusista taiteen maistereista.


moa_tuuli_koli1.jpg  Tuuli Sotamaa

  työskentelee muotoilun, urbaanin kulttuurin ja digitaalisen teknologian
  risteyspisteessä ja on luotsannut MoA-festivaalia sen alusta lähtien.