Lasten ja nuorten bändiviikonloppu

355
_DSC0512.JPG

Leiri on tarkoitettu n. 10-16 -vuotiaille nuorille, jotka ovat kiinnostuneita bändisoittamisesta. Viikonlopun aikana saadaan instrumenttikohtaista ryhmäohjausta kitarassa, bassossa, koskettimissa, rummuissa sekä laulussa ja kokeillaan yhteensoittoa pienissä ryhmissä. Mukaan voi ottaa myös muun oman soittimen, kuten viulun, huilun tms. Jonkin verran aiempaa soittokokemusta tarvitaan, sillä leirin aikana harjoitellaan rock- ja pop-biisejä erilaisilla kokoonpanoilla, ja ne esitetään valmiina esityksinä päätöskonsertissa perheille ja ystäville sunnuntaina klo 16.00.

 

Opettajina pitkän linjan ammattimuusikot ja -pedagogit Jussi Liskin johdolla (leirin reksi, kiipparit ja erikoissoittimet): Mikko Tohkanen (laulu), Jarkko Lepistö (rummut), Pauli Halme (kitara) ja Pille Peltonen (basso).

 

Hintaan 75 euroa sisältyy lounaat ja välipalat Kylätilassa.