Arkipuheessa on helppo todeta "maassa maan tavalla" tai puhua "meistä suomalaisista", mutta ei tarvitse kuin katsoa helsinkiläisessä bussissa ympärilleen, niin huomaa, ettei ole mitään yhtenäistä "meitä". Vuoden 2008 lopussa Suomessa asui jo lähes 150 000 maahanmuuttajaa. Suomalaisten keskenkin on luokka- ja kulttuurieroja. Esimerkiksi suomen- tai ruotsinkielisyys saattaa vaikuttaa ihmisen elämään yllättävänkin paljon, samoin se, mistä päin Suomea on kotoisin.
Tutkija ja tietokirjailija Olli Löytty tutkii helppolukuisessa ja monipuolisessa teoksessaan Maltillinen hutu maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta sekä toisaalta kansallista identiteettiä ja yhtenäiskulttuuria. Mitä näillä usein käytetyillä termeillä tarkoitetaan? Ja mitä pitäisi ajatella suomalaisen yhteiskunnan muuttumisesta yhä kansainvälisemmäksi?
Löytty lähestyy aiheitaan paitsi tutkijana myös omakohtaisten kokemusten kautta. Hän kertoo heti aluksi syntyneensä Afrikassa, nykyisen Namibian alueella, ja Afrikka-suhteensa olevan ristiriitainen: Afrikka on yhtä aikaa kiehtova ja vaivaava paikka ja asia. Vaikkei olisi Afrikassa käynytkään, voi eläytyä Löytyn pohdintoihin. Mitä ajatella paikasta, joka tunnetaan sekä Tarzan-seikkailuista että kansanmurhista?
Kirja vie lukijan niin Namibian kansallisteatteriin kuin Tampereelle ravintola Tillikkaan. Se pistää ajattelemaan, millaista on maahanmuuttoa koskeva julkinen keskustelu ja mikä on ollut median rooli maahanmuuttajakuvan luomisessa. Ainakin media on kertonut, keitä muuttajat ovat. "…hahmo nimeltä somali. Suomen kieleen tuo sana kotoutui paljon nopeammin kuin yksikään niistä ihmisistä, joihin sillä viitataan", Löytty kirjoittaa.
Hänellä on paljon asiaa, mutta se on pikemminkin kertovaa ja pohtivaa kuin opettavaa. Teoksen takakannessakin todetaan, että teos ei kehota yltiöpäiseen suvaitsevuuteen vaan sietämään toisia ihmisinä eikä tietyn kulttuurin tai aatteen edustajina. Hyvä neuvo!
Entäs "me" suomalaiset? Meistä tarjoaa kiinnostavia näkökulmia kirja Me muut. Teoksessa tunnetut suomalaiset kertovat käsityksiään luokkamääritelmistä. Kirjoittajat ovat suomen- ja ruotsinkielisiä. Näkemyksiään ja kokemuksiaan kertovat esimerkiksi Sofi Oksanen, Kjell Westö, Kaarina Hazard ja Niklas Herlin. Mielenkiintoisia luokkapohdintoja ja samalla kurkistuksia ihmisten elämäntarinoihin.
Aina pääkaupunkiseudulla asuneena kiinnitin huomiota esimerkiksi kirjailija Kreeta Onkelin tarinaan. Hän, syntyään luhankalainen, kirjoittaa: "Olen poliisin ja tarjoilijan tytär. Helsingissä olisin alempaa keskiluokkaa. 1970-luvulla Suomen maaseudulla perheeni kuului silmäätekeviin." Onkeli myös kertoo, että hän ymmärsi jonkinlaisen luokkajaon olevan olemassa viimeistään silloin, kun hän muutti Eiraan ja sai lapsen. Jotkut kummastelivat, että hän liikkuu lapsineen siellä "hienolla alueella". Onkelin mukaan maaseutu on tasaista, mutta kaupungissa, ja erityisesti Helsingissä, luokkaerot eli ihmisten maantieteellinen ja sosioekonominen luokittelu ovat yhä tätä päivää. Toisaalta luokkaa voi myös vaihtaa. Vaikka Onkeli sanoo, ettei häntä ole kiinnostanut lähteä muodikkaalle luokkaretkelle, hän myöntää, että kirjailijan ammatti on tuonut hänelle aseman.
Fiksuja teoksia kumpikin. Lukiessa alkaa lähes automaattisesti miettiä oman elämänsä ulottuvuuksia ja omaa luokkaansa – tai luokkiaan, eihän ihmisen identiteetti ole aina yksi ja sama.
Olli Löytty: Maltillinen hutu ja muita kertomuksia kulttuurien kohtaamisesta. Teos, 2008.
Silja Hiidenheimo, Fredrik Lång, Tapani Ritamäki, Anna Rotkirh (toim.) Me muut. Teos, 2009.
Jenni Saarilahti
Kirjoittaja on espoolainen copywriter, joka harrastaa kirja-arvostelujen kirjoittamista ja pitää Arabian seudusta ja Vanhankaupunginlahdessa retkeilystä.
Kirjava kulma esittelee kiinnostavia kirjoja, jotka liittyvät lehden teemoihin.
Kuohu 1/2010