Osallistuin lähikaupassa arvontaan, jonka pääpalkintona on auto. Kerroin asiasta kotona. Ei me tarvita autoa, esikoinen sanoi. Ehkä me kävisimme useammin Mäkelänrinteessä uimassa, ehdotin. Mökkireissuilla auto olisi kätevä.
Mutta poikani on kyllä oikeassa. Autottoman perheen elämä on tahallisen tahattomasti rakentunut sellaiseksi, että arki toimii ilman autoa. Emme harrasta tai tee mitään sellaista, mihin auto olisi välttämätön. Töissä käydään bussilla. Kouluun mennään kävellen. Harrastusten ehtona on, että niiden tulee sijaita Käpylässä. Jopa iso osa ystävistä ja perhetutuista on asuinpaikan määrittämiä. He ovat naapureita, luokkatoverien vanhempia, KäPa-äitejä ja -isiä.
Tutustuin työmatkalla shetlantilaiseen runoilijaan, joka asuu Fair Islella, Britannian etäisimmällä saarella Orkneyn ja Shetlannin saariryhmien puolivälissä. Usein laiva- ja lentoyhteydet Shetlannin pääsaarelle ovat poikki tuulen ja myrskyjen vuoksi.
Kuuntelin ihmetellen hänen eksoottisen arkensa realiteetteja. Pohdin asiaa ja totesin, että luultavasti minunkin elämänpiiriini kuuluu jotakuinkin seitsemisenkymmentä ihmistä, saman verran kuin Fair Islella on asukkaita.
Niin, mutta he ovat sinun itsesi valitsemia, huomautti Fair Islen Lise. Se on totta. Etäisellä saarella asuva ei voi kursailla eikä valikoida omimpia ihmisiään. Lise johtaa paikallista kuoroa, soittaa urkuja saaren molemmissa kirkoissa, toimii koulun vanhempainyhdistyksessä. Järjestetäänkö saaren kuoroon tiukkoja pääsykokeita? Pohditaanko yhdistystoiminnan henkilökemioiden yhteensopivuutta?
Ehkä käpyläläisyyskin on luonteenpiirre. Käpylässä asuu villapaitaihmisiä natisevissa puutaloissa, sanoo sukulaiseni. Kieltämättä nykyinen tuttavapiiri koostuu freelancereistä, tutkijoista, vapaista ammatinharjoittajista, jotka köyhäilevät mielellään arjen kaikissa muissa valinnoissa voidakseen asua ylikalliilla mutta kotoisalla alueella.
Riina Katajavuori
Kirjoittaja on kirjailija, jonka viimeisin teos on lastenkirja Pentti miesten Lapin-reissulla (kuvittanut Salla Savolainen).