Artovan Kotikaupunkipolut

Artovan Kotikaupunkipolut esille!
Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki kulttuuri- ja kaupunginosayhdistys Artova ry
(perustettu 1977) toimii asukkaidensa yhteisöllisyyden puolestapuhujana ja
proaktiivisena toimijana kaupunkiin päin. Yhdistyksen toimintamallina on vallan ja
vastuun jakamisen malli, ArtovaMalli, vuodesta 2008 alkaen.


Kotikaupunkipolut ovat monikerroksinen kokonaisuus historiaa, luontoa ja
nykyisyyttä, tapa lähestyä omia kotikulmiaan ja tutustua niihin, juurtua. Tämä Pauli
Salorannan kehittämä konsepti on jo yli viidellätoista alueella ympäri
pääkaupunkiseutua. Artova -alueella Kotikaupunkipolut ovat olleet jo vuodesta 2012.
Vuonna 2017 niistä uudistettiin kolme tunnin ja yhteensä noin yhdeksän kilometrin
mittaista lenkkiä ja taskuun mahtuva esite Museoviraston tuella. Vuonna 2018
Museoviraston tuella ne tuotiin pelilaudalle lasten ja perheiden saavutettaviksi
kaikkina vuodenaikoina – ensimmäinen sadan kappaleen erä peliä tehtiin
Museoviraston avustuksella.


Arabianranta – Toukola-Vanhakaupunki on sananmukaisesti Helsingin perustaa. Lisäksi alueella on
kansainvälistä muotoiluhistoriaa henkivä Arabian tehdas, jota edelleen tullaan
katsomaan ympäri maailmaa. Moderni Arabianrannan asuinalue herättää
taideteoksineen myös vierailijoiden kiinnostuksen.
Kotikaupunkipolut koostuvat alueella kolmesta tunnin rauhallisesta kävelylenkistä,
matkaltaan yhteensä yhdeksän kilometriä. Reitit kiertävät muun muassa alueen
oppilaitosten ja niiden viereisten taideteosten ohi, Arabian tehtaan ja siihen
liittyvien vanhojen huviloiden ohi, aina Annalan huvilan ja Helsingin
perustamispaikan ohitse Vantaanjoen yli, rantapuistoon ja takaisin tehtaalle. Reitit
kertovat katujen nimien historiasta ja asuinalueen kanssakäymisen pisteistä, ja
historian olennaisimmista käännekohdista.


Pauli Salorannan jo 2000 -luvun alussa aloittama Kotikaupunkipolku -konsepti nostaa
esiin muutakin kuin historiaa: yhdistelemällä nykyajan tärkeitä kulmakuntia,
tiedonhippusia, luontotietoutta, arkkitehtuuria sekä historiaa päästään siihen, että
polkujen tiedot on helppo soveltaa lapsille ja nuorille ja niistä löytyy kiinnostava
tulokulma usealle.

Arabianrannan, Toukolan ja Vanhankaupungin Kotikaupunkipolut kävelyopas

Mukaan on lisätty uusia talojen ja pihojen tarinoita sekä taideteoskuvailuja! Artovan kautta voi myös tilata kävelyopastuksia osoitteesta artovankotikaupunkipolut@gmail.com. Kävelyoppaan voi tilata postitse osoitteesta artova.koordinaattori@gmail.com. Oppaan hinta on 6 euroa.

Seuraa kotikaupunkipolkuja somessa:

https://www.facebook.com/ArabianKotikaupunkipolut/

https://www.instagram.com/artovankotikaupunkipolut/

Artovan Kotikaupunkipolut nostavat esiin mielenkiintoisia historianpalasia, taidetta ja luontokohteita. Olemme koonneet sinulle kattauksen, jossa on taidetta, luontoa, historiaa – valoa ja värejä. Polut mutkittelevat Arabianrannassa, Toukolassa ja Vanhakaupungissa.

Vuonna 2012 nimettiin Polut Arabian kotikaupunkipoluiksi, vaikka Toukolan kaupunginosassa ollaan ja hallinnollisesti kaupunginosa on Vanhankaupungin piiriä. Vuoden 1751 oikeudenkäyntipöytäkirjoissa mainitaan ensimmäisen kerran Arabia ja Kaanaan maa.  Vuonna 2017 polkuihin lisättiin alueen eteläosan uudet talot ja reittejä muokattiin kolmeksi tunnin mittaiseksi iltalenkiksi. Polut ristittiin uudelleen Artovan Kotikaupunkipoluiksi

Polut:

ARABIANRANTA-TOUKOLA -REITTI

TOUKOLA-VANHAKAUPUNKI-ARABIANRANTA -REITTI


Haluatko lisätä polun reittipisteisiin uutta tietoa? Onko sinulla omia muistoja tai kuvia kohteista? Kerro, mikä on lapsen kanssa kivaa tekemistä. Polut kehittyvät jos niitä käytetään, joten lähde vaeltamaan, ja lähetä kaupunginosayhdistykseen kommenttisi sähköpostitse artovankotikaupunkipolut@gmail.com. Yhteensä voi kävellä 9 kilometrin matkan tai vaikka vain muutaman reittipisteen verran. Oikopolut sallittu! Kävellä voi milloin itselle sopii, ja se on ilmaista. 

Toivomme, että reittipisteillä kulkeminen herättää näkemään historian kerroksia lähiympäristössämme: Kiipeä Kellomäen huipulle. Tähystä maamerkkejä. Voit kuvitella merirosvojen purjehtivan kohti kaupunkia, haistaa tuulen ja nähdä kuumailmapalloja.

Tervetuloa poluille!