Kirja sulle, ruusu mulle! – tositeatteria

303
Kuva_1.jpg
Kuva_1.jpg

Metropolia Ammattikorkeakoulun esittävän taiteen koulutusohjelman toisen vuosikurssin opiskelijoiden Kirja sulle, ruusu mulle! -esitys jatkaa kahden vuoden takaista Teatteri Avoimien Ovien ja Metropolian yhteistyötä. Opiskelijat tuovat Kirjan ja ruusun päivän kunniaksi teatteriin esityksen, jossa sukelletaan suomalaiseen kirjallisuuteen; töölöläislähtöisiin kirjallisiin tarinoihin –  mausteena runsaasti musiikkia.

Tällä kertaa liikutaan parisuhteiden aihepiirissä, missä rakkaus on ollut paitsi yksityinen tunnesuhde myös taiteellista tai aatteellista kumppanuutta: lemmen taustakuorossa on laulanut koko aikakausi unelmineen ja pelkoineen. Kolme pientä parisuhdedraamaa näyttämöllä kurkistavat kamareiden salaisuuksiin ja hahmottelevat suomalaisuuden etappeja sadan vuoden varrelta. Leino ja Onerva kiertävät toisiaan runoavaruudessa nuoren Suomen aamusta murroskauteen, Olavi Paavolainen ja Helvi Hämäläinen kantavat soihtua läpi Suomen sotien ja Harri Sirola, Anna-Leena Härkönen ja Riku Korhonen kuljettavat kirjallisen rakkauden omaan vimmaiseen aikaamme.

Kirjan ja ruusun päivä syntyi 1930-luvulla Barcelonassa, jossa fasismin olosuhteissa kirjojen tehtävä oli puolustaa vapautta, yhteenkuuluvuutta ja rauhaa. Ajat muuttuvat, mutta tehtävä ei vanhene, vaikka käsitys yksityisestä ja julkisesta onkin muuttunut. Esityksen on ohjannut Hannu Raatikainen ja se saa ensi-iltansa Kirjan ja ruusun päivänä 4.5.2010 klo 19.00 Teatteri Avoimissa Ovissa.

Lisämausteena on kolme korttelidraamaa eli kaduille jalkautuvaa teatteritapahtumaa, joissa avataan aikalaisnäkökulmaa. Opiskelijat tuovat omat kirjalliset yllätyksensä heitä Töölössä kiehtoviin asioihin ja tapahtumapaikkoihin.

7.5. klo 19.00 Kirjallinen illallinen

Mitä tapahtui kirjallisen älymystön illalliskutsuilla sodanaikaisessa Suomessa? Pääse Helvi Hämäläisen ja Olavi Paavolaisen mukaan sisäpiirin salaisuuksiin, ja huomaa historian yhä olevan läsnä Töölön sydämessä. Museokadulta Taiteilijakoti-Lallukkaan.

9.5. klo 18.00 Kiimaa etsimässä

Radikalismin viimeinen ristiretki. Matka palauttaa mieleen 80-luvun hurmion, kiihkon ja kiiman. Tule elämään vallankumouksen matka vielä kerran nykykirjailijoiden kanssa keväisessä Töölössä. Teatteri Avoimista Ovista Lepakon muistomerkille.

12.5. klo 22.00 Tulen ja veden yö

Katsoja pääsee kokemaan L.Onervan ja Eino Leinon lyriikan magian ja romantiikan, joka säkenöi puistojen kuusipuiden katveesta aina meren aalloille saakka. Sibelius-monumentilta kahvila Regattaan.

Muut esitykset: 6.5. klo 19.00, 8.5. klo 16.00, 11.5. klo 19.00, 14.5. klo 19.00 ja 15.5. klo 16.00

Esityspaikka: Teatteri Avoimet Ovet, Museokatu 18, Helsinki (sisäänkäynti Cygnaeuksenkatu 4)

Liput: 18/16/10 e. Lippuvaraukset: Teatteri Avoimet Ovet, p. (09) 4342 510 (ti-pe klo 11-14) ja www.lippu.fi