Katutaide

1393
muraali

Arabian Katufestivaaleilla nähdään katutaidetta perinteitä seuraten ja uutta luoden. Pysy kuulolla, sillä lisää taiteilijoita ja katutaideohjelmaa julkaistaan kevään mittaan aina tapahtumapäivään asti!


 

Kolmen seinän valtava muraali – Kaironkatu 4

Katutaiteen suunnannäyttäjä Arabian katufestivaali toteuttaa osana 10 vuotta täyttävää tapahtumaa valtavan seinämaalauksen, joka levittäytyy Kaironkatu 4 kerrostalonkolmelle eri seinälle. Muraalin syntymistä voit seurata 16.5. alkaen.

Muraalin toteuttavat:

JaniTolin

Jani Tolin – Helsingissä vuonna 1974 syntynyt itseoppinut urbaani kuvataiteilija, joka tutustui graffitikulttuuriin 1984 ja kasvoi maamme graffitipioneerien vanavedessä voittaen graffitin suomenmestaruuden 1990.  Jani Tolin on tämän hetken Suomessa pisimpään yhtäjaksoisesti graffiteja maalannut taiteilija.

90-luvun puolivälistä Tolin on graffitin sekä graafisen suunnittelun ohella tehnyt myös urbaania nykytaidetta. Kun kotimaisen urbaanin taiteen valtavirta on saapunut gallerioihin ja ilahduttavasti museoihinkin 2010 -luvulla, Jani Tolin myi loppuun soolonäyttelyitä ulkomailla jo 90-luvun lopulla ja vuosituhannen taitteessa.

2010-luvun alusta Tolin on maalaamisen ohella opettanut, pitänyt työpajoja, sekä luennoinut graffitista nuorisotaloilla, kouluissa, seminaareissa ja yritysmaailmassa.

OsmoInferno

Osmo Inferno – Kolmekymppinen turkulainen graffitimaalari, joka on maalannut graffiteja vaihtelevasti vuodesta 1997 kiihtyvällä tahdilla näihin päiviin.

Osmo Inferno toimii mielellään ”vapain käsin”, ja yleensä myös tekee teoksensa siinä paikassa, ilman ehdottoman tarkkoja luonnoksia tai puhtaaksi piirrettyjä suunnitelmia.

Viime vuosina hän on ollut tekemässä myös suurempia kokonaisuuksia yhteistyössä eri taiteilijoiden kanssa, sekä ollut lukuisissa eri tapahtumissa esiintyvänä maalarina.


 

Kelmugraffiti– seuraa teoksen syntymistä!

Katutaide Kelmugraffiti

Myös tänä vuonna festivaalialueelle luodaan kelmusta maalauspintoja, joihin pitkän linjan katutaitelijat loihtivat näyttäviä teoksia. Tule seuraamaan teosten syntymistä!


 

Katutaidevaunu – tuo katutaiteen luoksesi

Katutaide katutaidevaunu

Helsingin katukuvasta tuttu katutaidevaunu saa Arabian Katufestivaaleilla jälleen uuden maalikerroksen ylleen! Katutaidetoimisto Supaflyn vaunu on lainattavissa Helsingissä toteutettaviin ei-kaupallisiin katutaideprojekteihin veloituksetta. Vaunun avulla maalattavaa pintaa saadaan lähes 15 metriä helposti kaikkialle sinne, minne autolla pääsee!


 

Bajamajat – tylsän arkisesta juhlavaan väriloistoon

Katutaide bajamajat Vesa Nieminen

Arabian Katufestareilla harmaasta tulee värikästä ja arkisen tylsä ja käytännöllinen muuttuu kaupunkitaiteeksi aivan ennennäkemättömällä tavalla. Vai oletko koskaan aiemmin nähnyt 20 värikkääksi maalattua Bajamajaa vierekkäin?

Bajamajat maalaa suonna 1983 syntynyt itseoppinut taiteilija Vesa Nieminen. Hän on maalannut vuodesta 1995 lähtien, ja pakenee vakavia ja epämiellyttäviä asioita mielikuvitusmaailmaan ja värien loistoon. http://www.vesanieminen.net

Bajamajataiteen Arabian Katufestivaaleilla mahdollistaa ympäristöhuoltoyritys Hurrikaanit. http://www.hurrikaanit.fi/yritys/


 

HELENIN sähkökaapit – kaupungin uudet vaatteet

Arabian katukuva puhkeaa väriloistoon, kun tapahtumapäivänä maalataan yhdeksän Helen Sähköverkko Oy:n sähkökaappia. Tule todistamaan omin silmin sähkökaappien uutta elämää!

Heidi Hänninen ja Valtteri Halmetoja

Katutaide sähkökaapit hanninen halmetoja

Yhteen Helenin kaapeista teoksen tulevat loihtimaan aktivisti-taiteilijat Heidi Hänninen ja Valtteri Halmetoja, jotka tekevät seinämaalauksia ja organisoivat yhteiskunnallisia ja yhteisöllisiä tapahtumia.

Paula Soini

Katutaide sähkökaapit Paula Soini

Paula Soini maalaa tapahtumassa yhden sähkökaapin – saman, jonka hän on koristellut katufestareilla vuonna 2014 ketun kuvalla. Tänä vuonna kaappi jatkaa elämäänsä uudennäköisenä!

Soini on vuonna 1981 syntynyt Porissa asuva taiteilija, joka toteuttaa itseään monella eri tavalla: maalaamalla omakuvia ja söpöjä, vähän elämää nähneitä eläinhahmoja, piirtämällä sarjakuvia, ompelemalla pehmoeläimia sekä tehtailemalla himaräppiä ystävien kanssa. Soini on valmistunut Hyvinkään taidekoulusta ja Porin taidekoulun aikuisten iltalinjalta, ja aiemmin hän on mm. maalannut tilaustyönä suuria seinämaalauksia sisätiloihin.


 

Supafly-katutaidetyöpaja – tee itse ja opi ammatilaisilta!

Katutaide Supafly

Su­pafly-ka­tu­tai­de­työ­pa­jassa kuka tahansa pääsee ko­kei­le­maan miniatyyrigraffitien tekemistä ammattilaisten kanssa. Työpaja on kaikille avoin ja maksuton. Soveltuu parhaiten yli 10 vuotiaille.

http://supafly.munstadi.fi/


 

SirkusRakkausPumPumin GraffitiSirkus-katutaidetyöpaja – myös perheen pienimmille!

Katutaide SirkusRakkaus PumPum GraffitiSirkus

GraffitiSirkus-katutaidetyöpaja kutsuu koko perheen spraymaalaamaan klo 12–16! SirkusRakkausPumPum tuo Arabian Katufestivaaleille huippusuositun pop up -spraymaalauspajan, jossa kaikki yli 2-vuotiaat pääsevät testaamaan spraymaalausta hauskojen ammattiohjaajien opastuksella. Värikkäässä ja vahdikkasti juonnettussa kokonaisuudessa maalauspuuhia siivittää PellePändin hauskat laulut. Klo 12 nähdään skeittaava, kitaraa soittava ja laukava pelle, sekä vauhdikasta pyörätuolitanssia.

Käytössä lapsille soveltuvat spraymaalit. GraffitiSirkus on esteetön, ja ohjaajilla on valmius myös erityisryhmien ohjaamiseen. Osa ohjaajista toimii pyörätuolista käsin. Ohjausta on saatavilla myös englanniksi. Osallistumismaksu 10€/hlö sisältää maalit, ohjauksen ja suojavarusteet vaatteille. Tervetuloa!

www.sirkusrakkauspumpum.fi


 

Concreatives – kudesokkelo

concreatives matonkuteet

Maton kuteet ovat siirtyneet kohti yläilmoja ja leijuvat nyt kutsuen sinua seikkailemaan ja puikkelehtimaan niiden välistä. Kudesokkelo on tekstiiligraffiteja tekevän Concreatives ry:n tuottama interaktiivinen teos, joka on tehty kevään aikana Neulegraffitipajassa lapsiperheiden kanssa. Tule kokemaan kudesokkelon riemu!