Israelissa syksy on yhtä juhlaa

328

Asun perheeni kanssa neljättä vuotta Haifassa, Israelissa. Perheeseeni kuuluvat lisäkseni israelilainen mieheni sekä 6- ja 8-vuotiaat tytöt. Ja onhan meillä lisäksi koira, kissa, marsu ja kaksi kultakalaakin. Kotikielinä käytämme suomea ja hepreaa, ja tytöistä on tullut täydellisen kaksikielisiä. Itse olen opetellut hepreaa kielikursseilla ja käytännössä. Puhunkin kieltä jo aika sujuvasti. Lukeminen ja kirjoittaminen ovatkin sitten ihan toinen juttu – eli täyttä hepreaa!

Koulut alkoivat täällä syyskuun alussa. Sen jälkeen on jo ollut vaikka minkälaista lomaa ja tapahtumaa. Syyskuun lopussa vietettiin juutalaista uutta vuotta (meillä täällä eletään vuotta 5770), jota juhlitaan samoin kuin suomalaista joulua; syöden ja lahjojen merkeissä. Kymmenen päivää uuden vuoden jälkeen oli Jom Kippur, vuoden pyhin päivä.

Lokakuun alussa vietettiin Succot-juhlaa, jonka juhlallisuuksiin kuuluu, että pihalle rakennetaan maja, jonka lapset koristelevat kirkkain nauhoin ja koristein. Succotin aikaan on lisäksi tapana mennä telttailemaan luontoon. Niinpä mekin vietimme kolme päivää läheisellä uimarannalla telttaillen ja surffaillen.

Israelissa on vielä täysi kesä, aurinko paistaa ja merivesikin on reilun lämmintä. Elämä kotonamme Haifassa on rauhaisaa, ja täytyy myöntää, että Suomeen ei ainakaan näin syksyisin ole kovin ikävä.

Mirka Mouwes
Haifa, Israel

[KUVA]

Mirka Mouwes (os. Tammivuori) lähti Suomesta maailmalle opiskelemaan 90-luvun puolivälissä. Hän on sittemmin asunut mm. Bostonissa, Brysselissä ja Bamakossa, Malin pääkaupungissa. Koti perheelle on löytynyt Haifasta, Israelista.