Hyvää oloa Kääntöpaikalla

372

Hyvää oloa voi hankkia monella tavalla. Arabianrannan, Toukolan ja Vanhankaupungin asukkaille hyvän olon toimintaa on tarjolla entisen kuutosen raitiovaunun päätepysäkille syksyllä avautuneessa asukastalo Kääntöpaikassa. Kahteen kerrokseen sijoittuva Kääntöpaikka on jaettu monipuolista harrastustoimintaa ja vapaa-ajanviettoa mahdollistaviksi tiloiksi. Lokakuun ensimmäisillä viikoilla Kääntöpaikalla hankittiin hyvää mieltä esimerkiksi kuvataiteilla, joogalla, käsitöitä tekemällä ja kokkaamalla.

SOTKU – kuvataidetila

”Mä rakastan tätä tilaa, täs on hyvä henki!”, huoahtaa Lähtö ruudussa -sarjakuvakerhon opettaja Simo Koivunen. Ollaan Sotkussa, eli Kääntöpaikan pienessä, sympaattisessa, oranssiseinäisessä taidepajassa. 15 vuotta sarjakuvaa opettanut Koivunen on koulutukseltaan luokanopettaja, jonka missiona on ”ilon pedagogia”. Se on helppo aistia. 9–13-vuotiaiden sarjiskerhossa on yhtä aikaa keskittynyt ja vauhdikas tunnelma. Lyijykynät suhisevat ja samalla Koivula kertoo hurjaa tarinaa kalliokiipeilyssä katkenneesta sormestaan. Kutosluokkalainen Risto Törhönen näki sarjakuvakerhosta ilmoituksen kadulla ja innostui. Hän analysoi olevansa huono piirtämään, mutta parempi kirjoittamaan. ”Toi sun käsialas on kyllä törkee. Mä voisin opettaa sua tekstaa kunnolla”, ehdottaa Koivunen. ”Sä tekisit mun opelle palveluksen”, vastaa Törhönen. Kumpikin repeää nauramaan.

SALI – liikuntatila

Ryhmäihmisiämakaa Salin lattialla ja hiljentyy kuuntelemaan miltämakaaminen tuntuu. Joogassa tauot ovat yhtä tärkeitä kuin itse tekeminen. Tänään alkeisjoogaryhmässä avataan rintakehää. ”Risti kädet rintakehän päälle, sisään hengittäen nosta kädet ylös kohti kattoa ja avaa rintakehää”, johdattelee Maria Totron rauhallinen ääni.

Totro on ohjannut erilaisia joogaryhmiä seitsemän vuoden ajan. Yksi ryhmistä toimi viime vuonna Arabianrannassa taloyhtiön asukastilassa ja ryhmän siirtyminen Kääntöpaikalle oli luontevaa. Uusi tila mahdollisti myös uusia ryhmiä.

Sirpa Hornborg ilmoittautui alkeisjoogaryhmään täysin impulsiivisesti Arabian Picnic -tapahtumassa. Ensikertalaiselle joogaaminen on ollut hyvä kokemus. ”Tämä on ollut paljon kivempaa kuin mitä luulin ja fyysisesti paljon vaativampaa. Luulin, että täällä vaan heilutellaan kättä ja että tämä vaatii enemmän mielenlujuutta kuin muuta”, Hornborg nauraa.

TIKKI – ompelutila

Ompeluhuone Tikissäon hiljaista kuin kassaholvissa. Vain ompelukoneen surina ja lyhyet lauseet rikkovat hiljaisuutta, kun Jutta Kivistö ja Sanjaana Gavalas ompelevat tyynyliinoja ja tutustuvat ompelukoneiden mahdollisuuksiin. ”Pitää valita toi stretch ja sitten ompele”, Kivistö lukee ohjekirjasta. ”Joo, mä olin siis ihan oikeilla jäljillä”, Gavalas toteaa tyytyväisenä.

Tikissätoimintaansa aloittelee nyt tiistai-ompelukerho, jonne kaikki ovat tervetulleita. Tikin toivotaan muodostuvan myös asukkaiden omatoimitilaksi. Halukkaat voivat tiistaisin käydä hakemassa avaimen Kääntöpaikalta muutamaksi viikoksi ja käyttää tilaa itselleen sopivina aikoina. Idea ompelutilaan tuli Arabianranta.fi -sivuston keskustelupalstalta, jossa monet toivoivat välineitä, joita peruskodista ei löydy. Ompelukoneiden lisäksi Tikissä on saumureita ja kangaspuut ovat tulossa.

KLUBI – keittiö ja kerhotila

Tiistai tietää kylläisiävatsoja ainakin Kääntöpaikan kasvislounasklubilaisille. Tänään menussa on borssikeittoa, höyrytettyä lehtikaalia, porkkanaraastetta ja pakastepitsaa. Jälkiruoaksi saadaan omenapiirakkaa ja hedelmärahkaa. ”Ei sillä niin väliä, minkälainen kattaus milloinkin saadaan. Vielä ei ole käynyt niin, että kaikki olisivat tuoneet jälkiruokaa”, naurahtaa Jenni Hentunen.

Lounasklubilla käy keskimäärin 10 henkeäjoka kerta – tai parikymmentä jos jaloissa pyörivät vauvat lasketaan mukaan. Hiltunen ja vuoden ikäinen Toivo-poika eivät ole jättäneet yhtään kertaa väliin: ”On hyvä päästä pois kotoa ja saada vähän toimintaa – ja tietysti ruokaa!” Myös keittiössä hääräävä Sanna Hiltunen nyökyttelee samaa: ”Tuntuu etuoikeutetulta, että voi harrastaa ja kokoontua tässä ihan omalla alueella. Ja Jennin suklaakakun resepti meni jakoon heti!”


MIKÄ ON KÄÄNTÖPAIKKA?

Kääntöpaikka on Arabianrannan, Toukolan ja Vanhankaupungin alueen oma asukaskerhotila. Sen tarkoituksena on järjestää asukkaille edullista harrastustoimintaa ja tila, jossa kokoontua tai vaikka perustaa oma kerho. Paikan ytiminä toimivat neljä erityyppistä tilaa – sali, sotku, klubi ja tikki. Kaikissa tiloissa on mahdollisuus harrastustoimintaan tai yksityiseen vuokraamiseen vaikkapa synttärijuhlia varten. Kääntöpaikassa on aineksia todelliseksi eri-ikäisten ja tyyppisten ihmisten kokoontumispaikaksi. Siitä huokuu meininki, että yhdessä on mukavampaa.

Lukujärjestyksen ja infoa Kääntöpaikasta saa ikkunassa olevasta ilmoitustaulusta sekänettisivuilta www.kaantopaikka.fi. Tiistaisin Kääntöpaikassa on avoimet ovet klo 10–20. Silloin on myös hyvä hetki käydä juomassa kupin kahvia tai kyselemässä toiminnasta.