Herkkuja ja kipinöintiä kekrijuhlassa

377
kekrijuhla2013

Viime viikonlopun kekrijuhla oli supermenestys. Järjestäjien mukaan paikalla kävi illan aikana noin 700 juhlijaa.

Jo kaukaa kuuli, että Annalaan on kerääntynyt paljon väkeä, niin iloisia ääniä sieltä kaikui. Hyötykasviyhdistyksen järjestämä kahvila olikin ihan tupaten täynnä. Eikä ihme, sillä tarjoilut olivat kotitekoisia ja mitä maistuvimpia. Kunnon kiisseliä kermavaahdolla maistellessa tuli lapsuuden päivät mummolassa mieleen. Tarjolla oli myös muun muassa perunapuuroa ja ihania korvapuusteja. Tarjoilu kunnioitti hienosti tämän vanhan sadonkorjuujuhlamme perinteitä suomalaisilla herkuilla. Tunnelmaa paransi entisestään ”Arman ja poikien” hieno laulanta ja soitanta.

Myös Annalan orangeria oli harvinaisesti yleisölle auki. Siellä ihanaa sitruunaista tuoksua levittivät rehevät tuoksupielikit. Viereisessä huoneessa kaikki halukkaat saivat peikko- ja keijukasvomaaluksia.

Pukukilpailussa oli useita innokkaita osallistujia, ja huutoäänestyksen jälkeen kaikki palkittiin speltkekseillä ja taputuksilla. Kilpailun jälkeen pitkä lyhdyin ja lampuin varustautunut kekrikulkue lähti liikkeelle, pysäytti hetkeksi liikenteen Hämeentieltä ja jatkoi sitten matkaansa Arabianrantaan.

Perillä rannassa sirkusryhmä Firefolk Ihmesirkus lämmitti kylmässä viimassa katsojia tuliesityksellä, ilma-akrobatialla ja erilaisilla valotempuilla. Sammatti Wordmusic School & Magic Tribal Jamin maaginen rummutus sopi hyvin esityksen taustalle.
Illasta ei puuttunut myöskään dramatiikkaa. Juuri kun mahtavan upea olkinen kekripukki oli sytytetty, tuulenpuuskat voimistuivat. Ilma-akrobatiateltta kaatui ja pukista lähti valtavasti kipinöitä. Yleisö onneksi perääntyi kuuliaisesti ja vahingoilta vältyttiin. Oikeastaan voimakas tuuli sopi hyvin juhlan luonteeseen. Luonto näytti juhlijoille, ettei sitä kannata unohtaa ja se tekee, mitä haluaa.

Kun kekripukki sammui, ihmiset lähtivät hyvillä mielin lämpimiin koteihinsa. Pian alkoikin sateen ropina.

Teksti ja kuva: Aura Vapaametsä

Mukana kekrijuhlaa järjestämässä olivat Artovan ja Hyötykasviyhdistyksen lisäksi Lasten ja nuorten puutarhayhdistys / Vihreän oksan werstas, Juurielo, Arabian nuorisotalo, Free Feenix, Sammatti Wordmusic School & Magic Tribal Jam, Arabianrannan martat ja Slow food Helsinki.

Tapahtumaa tukivat Helsingin Kulttuurikeskus, Ravintola Olotila ja messu- ja näyttelypalveluita tarjoava Taikalyhty.