Helsinkiläiskoulujen etnistymisestä käytiin viimeksi syksyllä kiivasta mediakeskustelua. Asiantuntijat käsittelivät aihetta monimutkaisena sosiaalisena haasteena. Koululaisten mielestä "ongelmaa" liioiteltiin.
Arabian peruskoulussakin monikulttuurisuus on arkipäivää. "Kyllä meilläkin monikulttuurisuudesta keskustellaan", kertovat luokanopettajat Nina Palviainen ja Eeva Rantala. "Katsomme asiaa siitä näkökulmasta, miten yleensäkin erilaiset lapset otetaan mukaan yhteisiin toimintoihin. Kysehän voi olla esimerkiksi liikuntarajoitteisesta lapsesta tai superliikkujasta, eri syistä oppimisen kanssa painivista tai erityislahjakkuudesta", opettajat pohtivat. "Lastemme sukupolvi on huomattavasti tottuneempaa erilaisuuteen kuin vanhempiensa", opettajakaksikko muistuttaa.
Arabian koulussa on lapsia (tai heidän vanhempiaan) useasta kymmenestä eri maasta. Koulussa opetetaan kotikielenä englantia, espanjaa ja somalia. Uskonnonopetusta saavat evankelis-luterilaista, ortodoksi- ja islamin uskoa tunnustavat sekä uskontokuntiin kuulumattomat oppilaat. Katoliset ja buddhalaiset käyvät yhteisissä ryhmissä lähikouluissa. "Koulussamme on paljon kahden kulttuurin perheitä, joiden lapset tuovat kulttuurista rikkautta koulun arkeen", Nina toteaa. "Lapset eivät suhtaudu toisiinsa kielen tai kulttuurin perusteella. Kavereita, arjen iloja ja harmeja löytyy samanlaisuudesta tai erilaisuudesta huolimatta," Eeva jatkaa.
"Harjoittelemme toistemme hyväksymistä luokkatyöskentelyn lisäksi koulun yhteisissä tapahtumissa", opettajat kertovat. Koulun henkilökunta kouluttautuu jatkuvasti voidakseen toimia yllättäenkin eteen tulevissa tilanteissa. "Monikulttuurisuutta ei koulutuksessa käsitellä erikseen vaan opetellaan kohtaamaan kaikkea erilaisuutta opettajan työssä. Syrjäytymisen ehkäisy koskee kaikkia kulttuuriin tai kieleen katsomatta", opettajat painottavat.
Jenni Hakala
Kirjoittaja on Arabiaan juurtunut kiireinen äiti ja työteliäs valtion virkamies.
Nina Palviainen ja Eeva Rantala ovat luokanopettajia Arabian peruskoululla. He ovat toimivat opettajaedustajina koulun aktiivisessa Vanhempainyhdistyksessä.
Sivusta sanoen -palstalla pohditaan lehden pääteemaa yllättävästä näkökulmasta.
Kuohu 1/2010