Tämän vuoden AFF:in ohjelmiston punaisena lankana kulkee kokeellisen äänen rooli elokuvassa, fokuksessa Erkki Kurenniemi ja Dziga Vertov!
Kilpailunäytösten elokuviin voit tustua tarkemmin Kilpailunäytökset-sivulla.
Kuva elokuvasta Ruusujen aika.
Perjantaina 20.00 – 22.00 Risto Jarva & Erkki Kurenniemi
Festivaali käynnistyy Risto Jarvan mahdollisesti erikoisimmilla elokuvilla, joihin kaikkiin Erkki Kurenniemi on tehnyt elektronisia ääniä ja musiikkia. Lyhyinä herkkuina nähdään jo maineeltaan legendaarisiin mittoihin kasvanut oivaltava ja hervottoman intensiivinen mainoslyhäri Pakasteet, sekä tiedonvälityselokuva Tietokoneet palvelevat. “Missä tämän voi nähdä uudelleen” on kuultu kyseltävän Pakasteiden viime festivaaliesityksen jälkeen. Ja vastauksen jo tiedättekin.
Illan pitkä elokuva Ruusujen aika on mahdollisesti ensimmäinen suomalainen scifi-elokuva, joka valmistuessaan sai hämmentyneen vastaanoton, eikä hämmennys vieläkään ole täysin laantunut. 60-luvun futuristinen tyylittely häikäisee edelleen.
”Elokuva on täynnä -60-luvun uusvasemmistolaisia ideoita viestinnästä ja vallasta – se on oikeastaan niiden antologia. Siihen sisältyy koko senhetkisen tiedon ja tietoisuuden taso. On kuin siihen elokuvaan olisi pantu kaikki mitä silloin tiedettiin ja tunnettiin, kuin elämän arvoitus olisi ratkaistu ja sitten haluttu esittää suurelle yleisölle”, kuvaili Peter von Bagh, joka käsikirjoitti elokuvan Jarvan ja Jaakko Pakkasvirran kanssa.
Perjantaina 22.20 – 23:00 Erkki Kurenniemen elokuvia
Ilta huipentuu Erkki Kurenniemen omiin elokuviin. Hän lähestyi elokuvantekoa samanlaisella avoimella ennakkoluulottomuudella ja anarkistisella huumorilla kuin kaikkea muutakin sähkösoittimien rakentamisesta lähtien. Elokuvissa nähdään niin estetisoitua koneromantiikka, päällekkäisvalotettua, värikylläisen ekstaattista luontomystiikkaa kuin 60-luvun underground-nuorison iloitteluakin.
Tekovaiheessa elokuviin oli tarkoitus lisätä elektroninen musiikki, mutta ne jäivät pitkäksi ajaksi mykkinä pöytälaatikkoon. Vuonna 2003 Mika Taanila koosti yhdessä Kurenniemen kanssa ääniversiot osasta elokuvia, yhdistämällä Kurenniemen säilyneitä äänitteitä ajallisesti ja tyylillisesti sopiviin elokuviin.
Entusiasmin Ukrainalainen juliste.
Lauantaina 20.40 – 23.00 Dziga Vertov
Lauantain illassa näemme Dziga Vertovilta kaksi elokuvaa, Mies ja Elokuvakamera -klassikkoa ennen ja jälkeen valmistuneet elokuvat, jotka eivät kalpene sen rinnalla vähääkään.
Vertovin ensimmäisen äänielokuvan, Entusiasmin (1930), kokeellinen ääniraita tyrmää edelleen. Käyttäessään kaikkia ajan teknisiä mahdollisuuksia, luoden ääniä nopeuttamalla, hidastamalla ja leikkaamalla ääninauhaa, Vertov tuli luoneeksi Konkreettista musiikkia parikymmentä vuotta ennen termin keksimistä. Ohjaaja halusi olla näytöksissä itse paikalla kontrolloimassa äänenvoimakkuutta, ja kannusti koneenkäyttäjiä kääntämään kovimmissa kohdissa nupit kaakkoon. Katsotaan mitä voimme tehdä asialle!
Entusiasmin jälkeen hiljennytään Yhdestoista vuosi (1928) -elokuvan äärelle. Siinä ääni on ohjaajan mukaan jo läsnä tasaveroisena elementtinä, vaikkei sitä vielä korvin kuullakaan, joten tätä elokuvaa ei säestetä!
Kauniina koodana nähdään Jan Barkin ja Erkki Kurenniemen Spindrift, jonka kuvan ja äänen saumaton synteesi kommentoi Vertovin vastaavaa. Molemmissa aistii määrätietoisen uuden ilmaisun etsimisen ja löytämisen riemun.