Elokuvat

315

 

Jack Smith & Maria Montez:

Arabian öitä
Jack Smithin lyhytelokuvia
No President
Tanger – vaarojen kaupunki

 

Yö kolhoosissa:

Hallituksen jäsen
Harmaa rosvo
Kolhoosidokumentteja Uzbekistanista
Kollektiiviviljelyn pioneereja
Kolmanteen vuoteen lähdettäessä
Kubanin kasakat
Maa
Näkemiin, Marina
Yli rajan

 

Muut elokuvat:

Arabia esittää: arkistojen helmiä keramiikkatehtaalta
Beethoven – päivä eräästä elämästä
Limonadi-Joe
Perhoset
Sami van Ingenin videoteoksia (aulanäyttely)

 

* * *

 

 

   

 

pe 4.9. klo 17.00 / Kino Sheryl

Horst Seemann: BEETHOVEN – PÄIVÄ ERÄÄSTÄ ELÄMÄSTÄ

Beethoven – Tage aus einem Leben. DDR 1976. 35mm. 109′. Suom. tekstit. VAPAA PÄÄSY / S.

Kuudes Artova Film Festival käynnistyy kauniilla kappaleella meidänkin unohdettua populaarihistoriaamme: kun Horst Seemannin ohjaama Beethoven-elokuva sai ensi-iltansa syyskuussa 1977 Helsingissä, se pyöri kuukauden päivät täysille saleille. Kotimaassaan DDR:ssä elokuvan taival ei ollut yhtä ruusuinen, vaan se vedettiin pois teattereista sensoreiden havaittua dialogin sisältävän piikkejä vallitsevaa järjestelmää kohtaan.

Sudeettisaksalaista syntyperää edustanut Horst Seemann (1937–2000) kiersi pitkien elokuvien pariin samaa tietä kuin monet muutkin lahjakkaat maanmiehensä, eli satiirisen Stacheltier-lyhytelokuvasarjan kautta. 1960-luvun lopulla hän iski kultasuoneen energisen musikaalin Hääyö sateessa myötä. Seuraavan vuosikymmenen puolella Seemannin suunnitelmat kävivät kunnianhimoisemmiksi, mutta hänen hankkeensa filmata Karl Marxin ja Albert Einsteinin elämäkerrat jäivät DEFA-studioiden koneiston hampaisiin.

Beethoven-suunnitelma sen sijaan onnistui, kuuroutuvan säveltäjämestarin osassa loistava liettualainen näyttelijä Donatas Banionis (1924–2014). Karismaattinen, lyhyenläntä ja hieman punkero mies muistetaan erityisesti pääroolistaan menneisyyden haamuja takaa-ajavana kosmonauttina Tarkovskin Solariksessa sekä Konrad Wolfin upean Goya-elämäkerran nimiosasta. Myöhemmät sukupolvet ovat kiinnittäneet huomiota siihen, kuinka Vladimir Putin on sanonut Banioniksen suorituksen vakoilujännärissä Tuhoava ase R-8-12 (1968) vaikuttaneen ratkaisevasti hänen uravalintaansa KGB-agenttina.

Beethoven – päivä eräästä elämästä avaa Artova Film Festivalin päivälleen vuosi Banioniksen kuoleman jälkeen.

   

 

 

la 5.9. klo 18.30 / Kino Sheryl

Janusz Nasfeter: PERHOSET

Motyle. Puola 1972. 35mm. 80′. Eng. tekstit. VAPAA PÄÄSY / S.

Janusz Nasfeter (1920–98) on kaikkien aikojen suurenmoisin lastenelokuvaohjaaja. Kunnianimeen sisältyy oma varauksensa, sillä tekijä itse ei halunnut kutsua teoksiaan ”lastenelokuviksi”; hän teki elokuvia lapsista, ei välttämättä lapsille. ”Elämässä ei ole mitään niin vaikeaa kuin kasvaminen, ja siksi lapsikuvaukset ovat aina metaforia yhteiskunnasta, maailmasta.” (Nasfeter).

Perhosissa Nasfeter operoi uransa vaikeimmalla maaperällä, pyrkien kuvaamaan sitä siirtymävaihetta 12-vuotiaiden nuorten elämässä, jolloin ensimmäiset seksuaalisen heräämisen merkit ilmestyvät pintaan. Vietetään kesää maalla; mutkattomasti yhdessä lekottelevan kaveriporukan naapuriin muuttaa kaupunkilainen, hieman syrjäänvetäytyvä ja keimaileva Monika-tyttö, joka aiheuttaa pojissa mielenkiintoa ja tytöissä mustasukkaisuutta. Herkässä iässä olevien ihmisten tunnekuohut johtavat ennen pitkää traagisiin lopputuloksiin.

”Lasten maailmassa asiat tapahtuvat tiedottomasti ja siten rehellisemmin kuin aikuisilla. Lapsissa on mm. voimakas eroottinen lataus, jota he eivät, toisin kuin aikuiset, pysty peittämään. Se ei purkaannu seksuaaliseksi toiminnaksi, mutta sen aiheuttamat ongelmat ovat sovellettavissa myös aikuisiin… Olen kokemuksissani myös huomannut, että lapset ovat useimmiten viisaampia kuin vanhempansa. Eivät tietomäärässä, vaan kyvyssä ilmaista ajatuksiaan ja tunteitaan. Heidän sanavarastonsa on rikkaampi, heidän ajatuksenjuoksunsa kirkkaampi ja heidän ilmaisunsa avoimempi.” (Nasfeter).

Heleän kesäisissä väreissä leimuavan elokuvan lähin – ja kenties ainoa – vertailukohta lienee Nasfeterin maanmiehen Paweł ”Ida” Pawlikowskin katkeransuloinen brittifilmi Rakkauteni kesä.

   

 

 

la 5.9. klo 20.00 / Kino Sheryl

LAUANTAI-ILLAN WESTERN:

Oldřich Lipský: LIMONADI-JOE

Limonádový Joe aneb Konská opera. Tšekkoslovakia 1964. 35mm. 98′. Suom. / ruots. tekstit. VAPAA PÄÄSY / K-16.

Salaperäinen revolverisankari kiertää villin lännen saluunoita, tilaten juomaksi pelkkää Kolaloka-limonadia. Terveellisten elämäntapojen puolesta saarnaavan muukalaisen salamannopea kuudestilaukeava vakuuttaa pian paatuneimmatkin punanenät alkoholittomien juomien ylivertaisuudesta, ja kapakoitsijat alkavat hysteerisesti vaihtaa lestejään Kolalokaan. Ei aikaakaan kun viskikartellien pomot huolestuvat tilanteesta, ja lähettävät omat kätyrinsä paikalle…

Äkkiväärää surrealismia ja kultaista tšekkiläistä farssiperinnettä edustava Limonadi-Joe on eurowesternin keskeisiä klassikkoja. Se valmistui samana vuonna kuin Sergio Leonen Kourallinen dollareita. Elettiin genren käännekohdassa, jossa tuo amerikkalaisin kaikista lajityypeistä vaihtoi henkisen kotimantereensa muutaman vuoden ajaksi Eurooppaan. Limonadi-Joen kaltainen lännenkomedia edusti aivan uudenlaista raikkautta vuosikymmenen juhlituimpaan amerikkalaiseen western-farssiin, sangen ummehtuneeseen Paukkurauta-Katiin verrattuna. Vaan olivatpa sen esikuvatkin ylevämpiä: Lipskýn elokuva ei viittaa 1950-luvun westerneihin, vaan se on ennen kaikkea hommage Tom Mixin mykkälänkkäreille ynnä Roy Rogersin ja Gene Autryn kaltaisille, laulaville B-sarjan cowboy-hahmoille.

Mitään italialaistyylistä räjähdystä ei Limonadi-Joe maassaan saanut aikaan, eikä muita tšekkilänkkäreitä valmistunut muuten kuin hyvin marginaalisessa mielessä. Ohjaaja Oldřich Lipský (1924–86) toki jatkoi vinkeän omaperäisillä raiteilla, tuottaen sarjan muistettavia scifi-komedioita, ynnä ällistyttävän Happy End -murhatarinan, jossa kaikki tapahtumat kelataan takaperin lopusta alkuun – siis sataprosenttisesti takaperin, eikä vain siten kuin Mementossa… Ihmiset puhuvat ja syövät takaperin, ja kuolema merkitsee uudelleensyntymää. Erittäin omaperäisestä humoristista on siis kyse, mistä myös Limonadi-Joen villit hyppäykset laukausten ja laulujen, farssin ja yhteiskunnallisuuden sekä vintage-estetiikan ja postodernismin välillä todistavat.

   

 

 

su 6.9. klo 12.00 / Kino Sheryl

ARABIA esittää: ARKISTOJEN HELMIÄ KERAMIIKKATEHTAALTA / Vapaa pääsy / S.

ARABIA 1932. Suomi 1983. 16mm. Suomenkielinen.

Pentti Lintonen: ARABIA – NUUTAJÄRVI. Suomi 1959. 16mm. Ei puhetta.

Hans Haataja: HELSINKI – KAUPAN JA TEOLLISUUDEN KAUPUNKI. Suomi 1959. 16mm. 20′. Suomenkielinen.

Antti Peippo: SUOMALAINEN PÖYDÄNKATTAJA. Suomi 1973. 35mm. 13′. Ei puhetta.

Näytöksen kokonaiskesto n. 60′.

Artova Film Festivalin siirtymistä Kino Sheryliin, Arabian tehtaiden entisiin tiloihin, juhlistetaan sunnuntaina erityisellä tehtaan historiaa esittelevien elokuvien sarjalla.

Kiertoajelu menneisyydessä käynnistyy 80 vuoden takaa. Legendaarinen Aho&Soldan -dokumenttiyhtiö – Juhani Ahon poikien Heikki Ahon ja Björn Soldanin hanke – taltioi pittoreskeja näkymiä Arabian keramiikkatyöläisistä vuonna 1932. Alkuperäinen elokuva ei ole esityskunnossa, mutta vuonna 1983 sen pohjalta laadittiin tämä kooste.

Pentti Lintosen (1923–86) mainoselokuvayhtiön tuottama Arabia – Nuutajärvi hohkaa leikillistä 1950-luvun lopun design-futurismia. Hilpeässä esineanimaatiossa Arabian astiat kutsuvat Nuutajärven lasituotteet tanssiin kanssaan. Elokuvan tilasi Wärtsilä Oy, joka oli sulauttanut itseensä Arabian tehtaat vuonna 1947 ja Nuutajärven lasikylän vuonna 1950.

Suomi-Filmin alaisen tilauselokuvayhtiö Filmitalon tuottama Helsinki – kaupan ja teollisuuden keskus tarjoillaan herttaisesti punertuneena kaitafilmikopiona. Kyseessä on hieman laajempi, myös Arabian tehtaat kattava kiertoajelu, jossa käytännöllinen miesääni ja romantisointiin taipuva naisääni johdattavat katsojan Helsingin elinkeinoelämän saloihin.

Näytöksen päättää Antti Peipon (1934–89) Suomalainen pöydänkattaja. Filminorin ”suuriin pieniin” tilauselokuviin lukeutuva teos on kesäisen heleissä väreissä kuvattu oodi Arabian astioiden asemalle suomalaisessa arjessa. Peipolle tämä oli toinen ohjaustyö, ja hän vastaa myös kauniista kuvista, jotka yhdessä täyteläisen ääni- ja musiikkiraidan kanssa kuljettavat monenlaiset astiat raflaavasta teollisuusmelusta tavallisten ihmisten ulottuville, lastentarhasta työpaikkaruokaloihin. Mainoselokuvanakin yli-ihanteellinen luomus vetää aukottomat yhtäläisyysmerkit arkipäiväisen design-merkin ja – kenties kuvitteellisten – kansallisten ihanteiden ja yhteiskuntaharmonian välille.

   

 

* * *

 

 

JACK SMITH & MARIA MONTEZ

Edes kokeelliset elokuvantekijät eivät luo näkemyksiään vaikutuksista vapaassa tyhjiössä, ja kaikkein vähiten 1950–60-lukujen amerikkalaiset avantgardistit. Bruce Conner perusti kaikki alku-uransa työt vanhojen uutiskatsausten, B-elokuvien ja Marilynin kaltaisten pop-ikonien varaan. Andy Warhol puolestaan saattoi kuvata kahdeksan tuntia Empire State Buildingia liikkumattomalla kameralla, mutta häipyä duunien jälkeen jumaloimansa Victor Maturen seikkailuleffojen pariin. Ja legendaarisen Liekehtivien olentojen ohjaaja Jack Smith (1932–89) palasi kuin riivattuna uudestaan ja uudestaan 1940-luvun eksoottisen suosikkitähden Maria Montezin pariin.

Yhteistyössä Artova Kinon kanssa Artova Film Festival tarjoilee tänä vuonna harvinaislaatuisen kaksoisnäyn, jossa valotetaan modernin taiteilijan ja hänen klassisen muusansa suhteita. Jack Smith ja Maria Montez eivät koskaan tavanneet toisiaan, mutta silti Montezista ja hänen inkarnaatioistaan tuli Smithin uran punainen lanka. Montezin kuuluisin teos Arabian öitä nähdään festivaaliperjantaina Smith-näytösten kehystämänä. Toinen Montez-elokuva Tanger – vaarojen kaupunki nähdään festivaalin viimeisenä elokuvana sunnuntaina. Kopio on tuhoutumassa, punaisten täplien rei’ittämä, eksperimentaalinen kokemus jo itsessään.

   

 

 

pe 4.9. klo 19.00 / Kino Sheryl JACK SMITHIN LYHYTELOKUVIA / Vapaa pääsy / K-18.

Jack Smith: RESPECTABLE CREATURES. USA 1950–66. 16mm. 24′. Ei puhetta.

Jack Smith: REEFERS OF TECHNICOLOR ISLAND. USA 1967. 16mm. 20′. Ei puhetta.

Vuonna 1966 loppuun saatettu Respectable Creatures sisältää aineistoa Smithin 18-vuotiaana tekemästä, sittemmin kadonneesta elokuvasta Buzzards Over Bagdad. Heti tässä ensimmäisessä teoksessaan Smith oli rekonstruoinut Montezin Arabian öiden kohtauksen, jossa haaremityttö ja hänen rakastajansa sujauttavat myrkkyä kalifin viiniin. Muistettavasti nimetty Reefers of Technicolor Island puolestaan esittelee Montezin mukaan nimetyn Warhol-supertähden Mario Montezin, jonka kukkea drag queen -olemus yhdistyy floridalaisten kannabisviljelmien loistoon.

   

 

 

pe 4.9. klo 20.00 / Kino Sheryl

John Rawlins: ARABIAN ÖITÄ

Arabian Nights. USA 1942. 16mm. 87′ + kelanvaihtotauko. Englanninkielinen, ei tekstitystä. VAPAA PÄÄSY / S.

Maria Montez (1912–51), koko nimeltään María Africa García Vidal de Santo Silas ja markkinointinimeltään ”The Caribbean Cyclone” oli syntyjään dominikaanilainen näyttelijätär, jonka ympärille rakennetut eskapistiset fantasiat olivat omiaan kietomaan pikkusormensa ympärille 1940-luvun sota- ja pula-aikaan väsyneen amerikkalaisyleisön. Traagisesti vain 39-vuotiaana menehtynyt Montez on ehtinyt kehittyä useankin sukupolven kulttisuosikiksi ja gay-ikoniksi; Dominikaanisessa tasavallassa hänen mukaansa on nimetty katujen ja metroasemien lisäksi myös yksi televisiokanava ja lentokenttä. Vaan on kriittisiäkin äänensävyjä vuosien varrella kuultu. Montezin näyttelijäntaitoja ei ole koskaan sanottavasti kehuttu, ja esimerkiksi Peter von Bagh sijoitti nämä elokuvat ”velton ilmaisun alatasanteille”, joita hallitsi ”vale-eksoottisen, täysin ilmeettömän päätähden silkka löhöäminen.”

Arabian öitä oli Montezin varsinainen läpimurto: vapaasti ”Tuhannen ja yhden yön satujen” pohjalta muotoiltu eksoottinen extravaganza ja sitäpaitsi Universal-yhtiön ensimmäinen Technicolor-värifilmi. Montezin ohella studio luotti tämän arvovaltatuotannon suhteen toiseenkin hieman huterammalta pohjalta ponnistaneeseen tekijään, lähinnä sarjafilmejä ohjailleeseen entiseen stuntmaniin John Rawlinsiin (1902–97). Lopputulos oli sota-ajan suursuosikki, Hollywoodin parhaat puolet esiin nostanut täyteläinen paketti, joka tarjosi jokaiselle jotakin: romantiikkaa yksille, toimintaa toisille, silmäkarkkia kaikille… Menestys sinkosi Montezin ja miestähti Jon Hallin tulevissa elokuvissa lukuisiin uusiin väriseikkailuihin arabialaisissa ja afrikkalaisissa ympäristöissä, Sudanista Ali Baban luolaan.

Festivaalimme on ylpeä voidessaan tarjota Arabian yöt eilispäivän Technicolor-loistoa mainiosti toisintavalta kaitafilmikopiolta – ja koko näytöksen elokuvan ”kotimaaperällä”, eli entisissä Arabian tehtaan tiloissa…

   

 

 

pe 4.9. klo 22.00 / Kino Sheryl

Jack Smith: NO PRESIDENT

USA 1967–70. 16mm. 45′. Ei puhetta. VAPAA PÄÄSY / K-18.

Wendell Willkie oli republikaanien vastaehdokas Franklin D. Rooseveltille vuoden 1940 vaaleissa, joka häviönsä jälkeen ehti tulla tunnetuksi mm. Yhdysvaltain avautumisen ja mustien oikeuksien puolestapuhujana – ennen ennenaikaista kuolemaansa 52-vuotiaana vuonna 1944. Smithin No President antaa tälle historian selän taakse jääneelle hahmolle myyttistä lisäaikaa sekoittamalla hänet klassisten Hollywood-elokuvien ja 1960-luvulle tultaessa jo tarunhohtoisiksi muuttuneiden sota-ajan uutiskelojen kuvastoon. Elokuvassa on kaksi ”näytöstä”, joissa elokuvantekijän lapsuuden muistot ja ikonihahmot kohtaavat houreenomaisissa kollaašeissa. Ensimmäisessä merirosvo kaappaa vastasyntyneen Willkien kehdostaan espanjalaiselle kaljuunalle. Toisessa hänet myydään orjamarkkinoilla, jonka lavasteet muodostavat paštissin Arabian öiden vastaavasta kohtauksesta.

No President jäi Smithin viimeiseksi elokuvaksi. Hän työskenteli vielä parinkymmenen vuoden ajan kokeellisen teatterin piirissä, kunnes menehtyi vuonna 1989 AIDS-tartunnan seurauksena.    

 

 

su 6.9. klo 13.30 / Kino Sheryl

George WaGGner: TANGER – VAAROJEN KAUPUNKI

Tangier. USA 1946. 16mm. 74′ + kelanvaihtotauko. Englanninkielinen, ei tekstitystä. VAPAA PÄÄSY / K-16.

Tanger on tukahduttavan tunkkaisissa studiolavasteissa kuvattu, halvanoloinen noir-rykäisy ja ilmiselvä Casablanca-ripoff. Sen eurooppalaiskasvoilla täytetty pahvikulissikaupunki voisi yhtä hyvin olla Damaskos, Istanbul tai vaikkapa Rio. Sekaannusta alleviivaa intialaistähti Sabun näyttäytymien marokkolaisen sidekickin osassa. Miljöö sinänsä on tässä täysi sivuseikka; riittää, että se tarjoaa tarpeeksi eksoottiset kehykset Maria Montezin kasvoille.

Tarina on täyttä sotkua, mistä kohoaa kaaottista viehätystä. Tanssijattaria, murha, loputtomia kuulusteluja – ynnä matkan päässä odottavat, säpsähdyttävät hysterian ja väkivallan räjähdykset. Tangerin loistokkuus syntyy puolittaisuuksista, täyttymättömyyksistä sekä lopullisista ylilyönneistä. Se on elokuva, jollaista ei olisi voinut syntyä koskaan muulloin kuin 1940-luvun puolenvälin Yhdysvalloissa. Ohjaaja George WaGGner (1894–1984) oli tämän aikakauden varsinainen, hiljaisesti taka-alalle jäänyt henkilöitymä; tästä hyvänä todisteena on Tangerin ohella hänen kuuluisin ohjautyönsä, yhtäläisillä hyveillä ladattu kauhuperusteos The Wolf Man.

Festivaaleillamme nähtävä 16-millinen filmikopio on äärimmäisen harvinaista herkkua, sillä Tangerista ei ole maailmanlaajuisesti näkynyt sen enempää DVD- kuin VHS-julkaisujakaan. Lisäksi kopio on alkanut tuhoutua, minkä osoittavat kuva-alalla vilkkuvat punaiset pisteet. On kuin filmi olisi sairastunut vesirokkoon… Tanger-näytös tarjoaa ihanteellisen päätepisteen tämänvuotisen Artova Film Festivalin säröä ja rosoa palvovalle linjalle: samaan aikaan kun keskustassa nojaudutaan 70-milliseen pop-loistoon, meillä laitakaupungilla ihaillaan katoavan maailman kauneutta.

   

 

* * *

 

 

la 5.9. – su 6.9. alk. klo 22.15 / Kino Sheryl

YÖ KOLHOOSISSA / Vapaa pääsy.

Vietä yö vaihtoehtoisella maaseudulla, yhteisomistuksen ja yhteislaulun onnelassa! YÖ KOLHOOSISSA kutsuu ennakkoluulottomat katsojat matkalle naapurimaamme eilispäivään, jolloin heinänteko sujui soitellen, traktoriarmeijat vyöryivät pelloilla ja pahin vihollinen oli tsaarinaikaa nostalgisoinut kulakki. Yön elokuvat ovat pääosin suoraan raa’asta ytimestä, Stalinin valtakaudelta, mutta muutama tuoreempikin välähdys on eksynyt sekaan Suomi–Neuvostoliitto-seuran ehtymättömistä arkistoista.

Kellon ympäri jatkuva agraariseikkailu täyttää Sherylin kankaan yksinomaan alkuperäisten, 16- ja 35-millisten filmikopioiden väreilyllä.

   

 

 

la 5.9. klo 22.15 / Kino Sheryl

Ivan Pyrjev: KUBANIN KASAKAT

Кубанские казаки. Neuvostoliitto 1949. 35mm. 112′. Suom. tekstit. VAPAA PÄÄSY / S.

Kolhoosiyön itseoikeutettu käynnistäjäelokuva on tietysti Ivan Pyrjevin (1901–68) Kubanin kasakat, joka tarjoillaan ilotulitusmaisen räiskyvänä Sovcolor-kopiona. Maatalousarjen sankarillisuutta sinfonisesti juhliva avausjakso lukeutuu musikaalihistorian kuolemattomiin. Aamu koittaa maaseudulla, pellot ovat kuin luomiskertomuksen jälkeisessä, siunatussa tilassa. Kamera-ajo vainioiden yllä, kiihtyvää musiikkia; äkkiarvaamatta kuviin ilmestyy tähkäpäitä viiltäviä puimureita ja iloisesti laulavia neuvostotyöläisiä. Elonkorjuun vaiheet havainnollistetaan kiihkeän, miltei hysteerisen hoilailun siivin.

Kenen tahansa muun kuin Pyrjevin käsissä tästä kaikesta olisi tullut silkkaa roskaa. Neuvostomusikaalin mestarilla oli kuitenkin taito tasapainotella sellaisilla alueilla, jotka olivat suvereenisti hyvän ja huonon maun määritteiden ulottumattomissa. Estoton hyväntuulisuus ja romantiikka tunkeutuivat hänen elokuviinsa keskellä sotaa ja ankarimpia stalinistisia vainoja, ilman pienintäkään valhetta. Kenties aito musikaali-ilo on löydettävissä vain äärimmäisen painostavissa oloissa? Harvoin muistetaan, että Laulavat sadepisaratkin syntyivät Korean sodan ja kommunistihysterian ristipaineessa, Gene Kellyn itsensä häilyessä mustan listan rajamailla…

Meyerholdin ryhmässä ja Eisensteinin Proletkult-teatterissa uransa näyttelijänä aloittanut Pyrjev oli kaikkea muuta kuin vainottu taiteilija. Stalin-palkintoja ja muita suosionosoituksia suorastaan satoi hänen syliinsä, olipa hän hetken jopa Neuvostoliiton korkeimman neuvoston jäsen. Hänellä oli pokkaa asettua vastahankaan järjettömimpien ylhäältäpäin saneltujen linjausten – kuten 1940–50-lukujen antisemitisen kampanjan – kanssa. Loppu-urallaan Pyrjev tukehdutti itsensä arvovaltaisten Dostojevski-tuotantojen alle; hänen parhaat vuotensa ovat yhtä kuin yhteistyö säkenöivän vaimonsa Marina Ladyninan (1908–2003) kanssa. Kaksikon parhaimmistoa edustavat mm. kansantalouden saavutusten näyttelystä pidäkkeettömään lyriikkaan ponnistava He tapasivat Moskovassa (1940) sekä traktoristimusikaali Iloiset toverukset (1939). Kubanin kasakoissa Ladynina tosin jäi ensimmäisen kerran urallaan altavastaajaksi, nuoren ja hehkeän Klara Lutshkon (1925–2005) läpimurron jalkoihin. Ladyninan tähti hiipui nopeasti 1950-luvun koitettua.

Mustanmeren itärannalla Kubanissa eläneet kasakat kohotettiin näihin aikoihin elokuvan aiheeksi myös toisessa merkittävässä kolhoosikuvauksessa, Juli Raizmanin Kultaisen tähden ritarissa, jonka päähenkilö on sodasta sovhoosiin palaava kasakkatankisti. Kubanin kasakat olivat Neuvosto-Venäjän sisällissodassa asettuneet voimakkaasti vastustamaan neuvostovaltaa, ja perustaneet alueelle lyhytikäisen Kubanin kansantasavallan. Toisessa maailmansodassa he olivat kuitenkin kunnostautuneet puna-armeijan sotilaina, minkä ansiosta heidät rehabiloitiin näyttävästi.

HUOM! Elokuvasta esitetään Gosfilmofondin tuella ultraharvinainen Stalin-kopio – eli alkuperäinen vuoden 1949 levitysversio, jossa on mukana jokainen destalinisaation aikana sensuroitu kohtaus!   

 

 

la–su yö 5.–6.9. klo 00.30 / Kino Sheryl

Josif Heifitz & Aleksandr Zarkhi: HALLITUKSEN JÄSEN

Член правительства. Neuvostoliitto 1940. 16mm. 104′ + kelanvaihtotauko. Suom. / ruots. tekstit. VAPAA PÄÄSY / S.

Kolhoosifilmien lajityyppi tuotti lukuisia feministisen elokuvan pioneeritöitä ja klassikoita. Hallituksen jäsen on yksi varhaisimmista täysin päämääräisistä pyrkimyksistä taistella naisten tasa-arvon puolesta maaseudulla. Päähenkilö on miehensä hakkaama nuori ja kouluttamaton maalaisvaimo Aleksandra, joko kohotetaan äkkiarvaamatta kolhoosin johtajaksi. Nimitys hoituu miltei yhtä uskottavasti kuin Uunon valitseminen tasavallan presidentiksi, mutta toisin kuin Suomessa, neuvostoviranomaisten intuitio osoittautuu pettämättömäksi: Aleksandrasta tulee nerokas johtaja, joka puhdistaa kolhoosin jämähtäneestä kulakkimentaliteetista henkensä kaupalla. Pääosan tulkitsee hentoudesta jämäkkyyteen kohoava Vera Maretskaja (1906–78) läpimurtoroolissaan.

Tarina sijoittuu vuoteen 1930, eli kollektivisaatio on vielä kesken ja hyvin kriittisessä vaiheessa. Vihollisia on kaikkialla, niin valtiontilojen johdossa kuin aviovuoteessakin. Mustavalkoisesta vihollispropagandasta ei Hallituksen jäsenessä silti ole kyse: kaikkea sävyttää syvän humanistinen usko yksilöiden kykyyn muuttua paremmiksi ihmisiksi. Aleksandran hahmo saattaa olla hieman naivistinen, hieman ”liian hyvä ihmiseksi” kautta linjan; sen sijaan hänen väkivaltaisesta juopporentusta naisen esimerkin kautta esimerkilliseksi työläiseksi kasvava aviomiehensä saattaa olla elokuvan todellinen, ambivalentti voimakeskus.

Josif Heifitz (1905–95) ja Aleksandr Zarkhi (1908–97) ovat yksi neuvostoelokuvan monista mestarillisista ohjaajaduoista (muita ovat mm. Kozintsev-Trauberg, Vasiljev-veljekset ja Alov-Naumov). Kaksikon yhteistyö purkautui vuonna 1950, minkä jälkeen molemmat jatkoivat 1980-luvulle saakka menestyksekkäästi tahoillaan – eritoten Heifitz, joka vuonna 1960 loihti yhden rakastetuimmista neuvostoelokuvista, Tšehov-filmatisoinnin Nainen rannalla.

   

 

 

la–su yö 5.–6.9. klo 02.30 / Kino Sheryl

KOLHOOSIDOKUMENTTEJA UZBEKISTANISTA / Vapaa pääsy / S.

R. Rahimbaev: IHMINEN JA AAVIKKO. Человек и пусмыня. Neuvostoliitto (Uzbekistanin SNT) 1965. 16mm. 20′. Suom. selostus.

NEUVOSTOTILAN JOHTAJA. Neuvostoliitto (Uzbekistanin SNT) 1967. 16mm. 20′. Suom selostus.

Kolhoosiyön pimeimpiä tunteja valaisee kaksi häikäisevän kauniissa väreissä hehkuvaa kopiota, jotka molemmat ovat Uzbekistanin lyhytfilmistudion tuotantoa 1960-luvulta. Uzbekistan ehti laajemminkin ottaen kehkeytyä Keski-Aasian merkittävimmäksi elokuvatasavallaksi sellaisten nimien kuin Kamil Jarmatovin, Eljar Ismuhamedovin ja Ali Hamrajevin myötä. Maan dokumenttituotanto edusti samaa korkeaa tasoa.

”Ihminen ja aavikko – ovatko ne ystäviä vai vihollisia?” kysyy samanniminen elokuva alkujohdannossaan. Alkukuvat ovat maagisia: iättömältä tuntuva kamelikaravaani vaeltaa erämaassa. ”Mutta aavikko muuttuu.” Kamelinsorkan alle ilmestyy asfaltti, ohi kiitää moottoripyöriä ja linja-autoja, ratsastaja joutuu pysähtymään liikennevaloihin. Jatko juhlistaa inhimillisen peräänantamattomuuden ulottuvuuksia. Ihminen tuo aavikolle joet kanavien ja sateen kastelulaitteiden muodossa, ja pystyttää dyynien keskelle kangastuksilta vaikuttavia taajamia vehreine viljelyksineen.

Neuvostotilan johtaja jatkaa siitä, mihin Hallituksen jäsen jäi, ja näyttää ansioituneen valtiontilan johtajattaren eläkepäiviensä kynnyksellä. Historiaa käydään läpi klassisesta neuvostoperspektiivistä käsin: Keski-Aasiassa taistelu ihmisoikeuksien puolesta tiivistyi naisten vapautumiseen hunnuistaan.    

 

 

la–su yö 5.–6.9. klo 03.15 / Kino Sheryl

Wilho Ilmari: YLI RAJAN

Suomi 1942. 16mm. 80′ + kelanvaihtotauko. Suomenkielinen. VAPAA PÄÄSY / K-16.

Käsite ”rajat ylittävä rakkaus” on tuskin koskaan saanut yhtä konkreettista ilmiasua kuin tässä elokuvassa. Eletään 1930-lukua, Neuvostoliiton ja Suomen välillä kohoava raja erottaa rakastavaiset (suomalainen Joel Rinne ja inkeriläinen Irma Seikkula) toisistaan. Jokainen talvinen myrsky-yö merkitsee mahdollisuutta kulkea vartiosotilaiden ohi mielitietyn luo. Rajavyöhykkeen hämärät metsähanget, piikkilangat ja tuivertava puhuri muodostavat mieleensyöpyvän Alueen, joka edustaa eräänlaista esi-Tarkovskia paria vuosikymmentä ennen Ivanin lapsuutta.

Suden hetkenä Sherylin kankaalle lävähtävä Yli rajan edustaa kolhoosiyön ainoata ”ulkopuolista” näkemystä kompromissittoman kunniakkaalla tavalla. Fasistisessa Italiassa Venetsian filmiolympialaisissa palkittu elokuva sensuroitiin sodan jälkeen vihollispropagandana, minkä jälkeen sitä ei nähty missään liki viiteenkymmeneen vuoteen. Mistään mustavalkoisesta näkemyksestä ei silti tässä – kuten ei muissakaan yön elokuvissa – ole kyse. Rajan molemmin puolin elää suomalaisia, joista jokaisella on monimielinen suhde sekä suurtilallisten riistämään heimokotiinsa että juopottelevien sotilaiden terrorisoimaan neuvostomaahan.

Kolhoosiyössä tämä ”kirottu mestariteos” esitetään alkuperäiseltä sota-ajan kiertuekopiolta, melko naarmuiselta sellaiselta. Muita elokuvateatteriesitykseen kelpaavia versioita ei ole olemassa, joten ainutlaatuista tilaisuutta ei kannata missata yöunien menetyksenkään uhalla!

Kotimaisen kaanonin ulkopuolelle tipahtanut, maineikas teatterimies mutta laiminlyöty ohjaajamestari Wilho Ilmari (1888–1983) näyttelee elokuvassa muristen saappaita vääntävää kolhoosisuutaria.

   

 

 

la–su yö 5.–6.9. klo 04.45 / Kino Sheryl

KOLLEKTIIVIVILJELYN PIONEEREJA / Vapaa pääsy / S.

VÄLÄHDYKSIÄ NEUVOSTOLIITOSTA 60. Ро Советскомч Союэч кино альманах N 60. Neuvostoliitto 1969. 16mm. 10′. Suom selostus.

G. Frank: KOLHOOSIN PUHEENJOHTAJA. председатель колхоза. Neuvostoliitto (Latvian SNT) 1970. 16mm. 15′. Suom. selostus.

Välähdyksiä Neuvostoliitosta oli 1960-luvulta 1980-luvulle tuotettu uutiskatsaussarja, jonka kohdeyleisönä monikielisistä alkuteksteistä päätellen olivat ennen kaikkea ulkomaiset katsojat. Sympaattisten Sputnik-animaatioiden rytmittämässä katsauksessa numero 60 vieraillaan Leninin kollektiivitilalla, jonka perustivat lokakuun vallankumouksen jälkeen Yhdysvalloista takaisin kotimaahansa siirtyneet venäläiset paluumuuttajat.

Kolhoosin puheenjohtaja on lyhyt henkilökuva ”suurenmoisesta ihmisestä”, latvialaisesta kolhoositilan puheenjohtajasta, joka aloitti uransa sirkuksessa, ja johti alueensa maatalouden kollektivisointia 1940-luvun lopulla.

   

 

 

la–su yö 5.–6.9. klo 05.15 / Kino Sheryl

Boris Dolin: HARMAA ROSVO

Серый разбойник. Neuvostoliitto 1956. 16mm. 67′ + kelanvaihtotauko. Suom. / ruots. tekstit. VAPAA PÄÄSY / K-8.

Harmaassa rosvossa eläintilan arkea uhkaa kulakkejakin pahempi vihollinen: nelivarpaisen hukan johtama susilauma. Kolhoosilaiset varustetaan kivääreillä lapsia myöden, minkä jälkeen alkaa kesästä talveen ulottuva jahti. Tarinan pidettävin hahmo on tietysti itse takaa-ajettu, häikäilemätön susi – olivathan Dovzhenkon elokuvienkin ilkeät kulakit aina kiehtovampia persoonia kuin kirkasotsaiset kommunistit.

Valistushenkinen Harmaa rosvo havainnollistaa susien elämää näppärien viihdekehysten puitteissa nuoremmalle katsojakunnalle. Välillä dokumentaarinen materiaali tosin on melko raakaa, tuoden mieleen sekä Frank Buck -pätkät että mondoeksploitaation ylilyönnit… Siksi tämäkin lastenleffa on hyvä katsella ennen päivänvalon sarastusta.

Alkujaan värillinen elokuva esitetään mustavalkoisena kolhoosiversiona.

   

 

 

su 6.9. klo 06.45 / Kino Sheryl

KOLMANTEEN VUOTEEN LÄHDETTÄESSÄ

Всмчная в третий решающий. Neuvostoliitto 1973. 16mm. 10′. Suom. selostus. VAPAA PÄÄSY / S.

Välähdyksiä yhdeksännen viisivuotissuunnitelman (1971–75) toteuttamisesta eri puolilla Neuvostoliittoa. Puimuriarmeijat rynnivät muodostelmissa kääpiövaltioiden kokoisilla pelloilla, tehtaat sylkevät taivaalle mustaa evankeliumiaan, NKP:n keskuskomitea tutkii tähkäpäitä, tolkuttomilta tuntuvat tuotantoluvut valuvat katsojan silmien edessä… Parhaimmillaan tämä lyhytelokuva yltää samaan, hurmioituneeseen vireeseen kuin Vertov industriaalisinfonioissaan.

   

 

 

su 6.9. klo 07.00 / Kino Sheryl

Viktor Ivtshenko & Isaak Shmaruk: NÄKEMIIN, MARINA

Судьба Марины. Neuvostoliitto (Ukrainan SNT) 1954. 16mm. 100′ + kelanvaihtotauko. Suom. / ruots. tekstit. VAPAA PÄÄSY / S.

Maratonin viimeiset tunnit vietetään ukrainalaisten kolhoosinäkyjen parissa. Näkemiin, Marina on kokoava teos yön aikana nähtyjen feminististen elokuvien ketjussa, joita valikoiman ulkopuolella täydentävät mm. sellaiset merkkiteokset kuin Pudovkinin Kotiinpaluu ja Sergei Gerasimovin Vain kylälääkäri.

Jälleen kerran kyse on klassisen naiskuvan (miestään varten elävä vaimo) korvautumisesta uudella, modernilla ihanteella (työ yhteisön hyväksi). Ailahteleviin miehiin tukeutuminen osoittautuu kestämättömäksi elämänsuunnaksi, mutta työ on rakastaja, joka ei petä. Marinan mies on lähetetty opiskelemaan agronomiksi Kiovaan, ja hän palaa varsinaisena kusipäänä, haluten eroon vaimostaan tämän sivistymättömyyden takia. Nykykatsoja luo omia – joskaan ei välttämättä täysin vääriä – kaksoismerkityksiä kohtaukselle, jossa mies tuskailee Marinan latinantaidottomuutta: ”Minä olen homo. Homo! Vaikka tuskin sinä edes tiedät, mitä homo merkitsee…” Tästä alkaa karvaasti pettyneen Marinan matka neuvostoyhteiskunnan huipulle, kohti työn sankarin arvonimeä – ja mikä suloisinta, myös miehensä uuden naisystävän ihailemaksi esikuvaksi…

Näkemiin, Marina näytetään mustavalkoisena kiertuekopiona, joka tätä nykyä lienee elokuvan ainoa Suomessa säilynyt, esityskelpoinen versio.

   

 

 

su 6.9. klo 09.00 / Kino Sheryl

Aleksandr Dovzhenko: MAA

Зeмля. Neuvostoliitto (Ukrainan SNT) 1930. 16mm. 75′ + kelanvaihtotauko. Musiikkiraidalla varustettu mykkäelokuva, eng. välitekstit. VAPAA PÄÄSY / S.

Fantastisen pelkistetyllä nimellä varustettu Maa on kuuluisin kaikista neuvostoliittolaisista maatalouselokuvista, jota ilman kolhoosiyö olisi tuomittu jäämään pelkäksi varjoksi omasta ajatuksestaan. Vanhan ja uuden maailman, yksityisomistuksen ja kollektivisaation ristipaineessa syntynyt teos alkaa ajattomasta taru-universumista auringonkukkien keskeltä, kohottaen ikuisten legendojen joukkoon vielä yhden, nuoren kommunistin ja hänen murhaajansa tarinan.

Maa on suurin kaikista maanviljelystä käsittelevistä elokuvista, koska se seuraa johdonmukaista filosofiaa: filosofiaa raskaana olevasta maailmasta, jonka kätilönä toimii loputon kauneus.” (C.A. Lejeune). Kuolemasta versoo väistämättä elämää, luonnon suuri sykli ei pysähdy ajoittaisista huudoista huolimatta. Kuvat marttyyrin kasvoja hyväilevistä omenapuun lehdistä ja virtsalla jäähdytettävästä traktorista kohoavat saman, biologis-myyttisen mosaiikin tasa-arvoisiksi palasiksi.

Aleksandr Dovzhenko (1894–1956) on Ukrainan elokuvataiteen sykkivä sydän, jonka nimeen on väsymykseen asti liitetty sellaisia luonnehdintoja kuin ”runollinen” tai ”lyyrinen”. Ja kuitenkin osuvampia laatusanoja on mahdotonta löytää tekijälle, jonka maailmankuva rakentui intohimoiselle elämän rakastamiselle, ja jonka kauneimmat teokset – Aerograd, Ivan ja Maa – syntyivät holodomorin kynnyksellä ja sen aikana.

 

   

 

* * *

 

 

Aulanäyttely / Kino Sheryl

SAMI VAN INGENIN VIDEOTEOKSIA

KAIKKI SUOMEMME POLIISIT. Suomi 1987. Kommentti Reaganin vierailuun Helsingissä. Yhtä monta tähteä kuin poliiseja kaduilla.

BRACHYCERA. Suomi 1988. Liikuntavammaisten tuntoja talvikärpästen tulkitsemina.

STAGECOACH. Suomi 2010. Pyörä oli keskeisessä asemassa lännen valloituksessa. Nykyisin pyörä – henkilöauton renkaiden muodossa – on vapauden symboli ja viimeinen keino valloittaa tuntemattomia taipaleita. Autosta ulos nousemisesta on kuitenkin tullut entistä vaikeampaa ja paljon pelottavampaa.