Ei mistään kotoisin – tarina isistä, pojista ja traktoreista

483

Ei mistään kotoisin on tarina maaseudusta, esitettynä urbaanissa teatterissa. Tee kanssamme matka maaseudulle, isien, poikien ja traktorien maailmaan, perheen perimmäisten kysymysten äärelle.

Punaisessa tuvassa jossain päin Suomea pientä perhettä kohtaa onnettomuus. Äiti kuolee. Maanviljelijämies jää yksin kahden pienen pojan kanssa. Arki jatkuu, vilja kasvaa, traktorit pörisevät ja työmiehen käsi pystyy suorittamaan sen minkä ennenkin. Mitäpä tuota turhaan suutansa aukoa, kun on tultu ennenkin puhumatta toimeen.

Kaiken tämän keskellä perheen toinen poika Raimo jää kiinni muistoihinsa ja alkaa pyörittämään omaa fantasiamaailmaansa. Siellä hän käy läpi tapahtumia, joista soppalautasen äärellä vaietaan. Lopulta kierre on valmis, eikä Raimo enää erota mennyttä tulevasta.

Ei mistään kotoisin kertoo itsensä kadottamisesta ja löytämisestä, psyyken hajoamisesta ja parantumisesta sekä siitä omalaatuisesta lämmöstä, jota miesten välisissä suhteissa vaalitaan.

Esityksen on ohjannut ja käsikirjoittanut Helsingin ammattikorkeakoulun Stadian esittävän taiteen koulutusohjelmasta teatteri-ilmaisun ohjaajaksi (AMK) valmistuva Esa Kytösaho.

Rooleissa: Matti Toivio, Juha Koistinen, Lasse Turunen, Karolina Eklund, Tanja Turpeinen, Jani Hendriksson, Petri Jalava.

Lavastus: Annastiina Storm.

Puvustus: Sirkku Angeria.

Äänisuunnittelu: Marko Pakarinen.
Valosuunnittelu: Louna-Tuuli Luukka.

Valoassistentti: Sanni Koistinen.

Graafinen ilme: Turkka Tervonen.

Tuottaja: Tuomas Tirkkonen

Käsikirjoitus ja ohjaus: Esa Kytösaho

 

Esitysajat:

pe 04.04.2008 klo 19.00 ensi-ilta / su 06.04.2008 klo 15.00 / ti 08.04.2008 klo 19.00 / ke 09.04.2008 klo 19.00 / pe 11.04.2008 klo 19.00 / la 12.04.2008 klo 15.00 / ma 14.04.2008 klo 19.00 / ti 15.04.2008 klo 19.00 / pe 18.04.2008 klo 19.00 / la 19.04.2008 klo 15.00

Esityspaikka: Stadian pylvässali, Hämeentie 161, Helsinki

Liput: 8,5 € / 5 € / 3,5 € (yli 10 hlön ryhmät)

Varaukset ja tiedustelut: p. 050-341 6530 / eimistaankotoisin@gmail.com  
Lisätietoja ja kuvia:

Seuraa näytelmän tekemistä blogissa: http://eimistaankotoisin.blogspot.com  Lisätietoa ja lehdistökuvia myös Stadian internetsivuilla:

www.stadia.fi/ohjelmisto  -> Ei mistään kotoisin