Kohta vuoden täyttävä sarjisblogini on saanut alkunsa Sarjakuvakeskuksen blogikurssilla. Blogini toimii sekä valmiiksi viimeisteltyjen sarjisteni julkaisukanavana, että sisältää pikaisempia luonnoksia. Itselleni blogi on hyvä keino silmäillä mitä on saanut aikaan.
Sarjakuvissani on sekä omaelämäkerrallisia arjen sattumuksia että fiktiivisiä juttuja.
Tulevaisuudessa haluaisin tehdä pidempiä fantasiatarinoita ja toisaalta työstää sarjiksen mm. pikkulapsivaiheen tiiviistä elämänmenosta.
Syksyn mittaan toivottavasti päivitystahtikin taas kiihtyy, valmiiksi pitäisi monta työpöydällä pyörinyttä raakiletta. Ja toisaalta voisi aktivoitua postaamaan enemmän luonnosmatskua, ja nopeita huomioita ympäröivästä maailmasta ja omasta elämästä. Toisten sarjisblogeissa tykkään monesti juuri pikaisista merkinnöistä arjen absurdeista tilanteista, joiden kuvaamiseen ei silti välttämättä huvita käyttää isoa siivua työajasta.
Suosittelen lämpimästi Sarjakuvakeskuksen kursseja, viikottainen kurssikerta on hyvä kannustin työstää juttuja eteenpäin! Tänä syksynä aion itse mennä käsikirjoituskurssille ja kuvittamisen peruskurssille. Ai niin ja viime keväänä työstetty pidempi sarjis pitäisi työstää vihdoin valmiiksi, kesä kun on mennyt onneksi lomaillen.
Taina Hakala
Blogi löytyy sekä oikeasta palkista että täältä: http://donnaannaolga.sarjakuvablogit.com/