Yhdistys

Tiedote maakellarin haltijoille

Palstaviljelijöiden, joilla on käytössä maakellari viljelypalstojen yhteydessä, on mahdollista jatkaa kellareiden käyttöä. Toukokuussa kellarin voi hakea lainaan päiväksi kerrallaan Artovan toimistolta (Intiankatu 1). Varaa avain Emmiltä numerosta 044-2750180. Ilmoita varatessasi maakellarin numero (1-4). Oman...

Artova kannanotto yleiskaavaan 11.3.2014

1) Poikittaisliikenteen kehittäminen. Artova katsoo, että joukkoliikenteeseen nojaavien ja toimivien poikittaisyhteyksien kehittäminen on keskeistä kaikkien kaupunkilaisten arjen sujuvuuden ja kaupungin kehittämisen näkökulmasta. Artovan alueella ja lähialueilla asuvien kymmenien tuhansien asukkaiden...

Toimintakertomus 2012

Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki –kaupunginosayhdistys ry

TOIMINTAKERTOMUS 35. toimintavuosi

Kaupunginosayhdistyksen aktiivisessa vuodessa 2012 näkyi vahvasti vapaaehtoistoimijoiden määrän ja kirjon kasvu sekä kaupunginosayhdistystoiminnan lisäksi vakiintunut kulttuuritoimijuus. Vuoden aikana toteutettu massiivinen Artovan Henki, World Design Capital Helsinki 2012 -hanke muun muassa vakiinnutti omaehtoisuuteen ja itseohjautuvuuteen perustuvia toimintamalleja. Artova sai vuoden aikana lukuisia yhteistyöehdotuksia eri tahoilta.

 

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen keskittyi yhteistyökanavien ja -muotojen rakentamiseen hallintoviranomaisten, valtuutettujen ja paikallisten toimijoiden välille. Toiminnan keskeisiä painopisteitä olivat avoimuus, inhimillisyys sekä yhteisöllisyyden ja alueellisen identiteetin rakentaminen.

pdf

Artova ry:n ja Arabian asukastalot ry:n kirjelmä sosiaali- ja terveyslautakunnalle

Artova ry:n ja Arabian asukastalot ry:n kirjelmä sosiaali- ja terveyslautakunnalleHelsinki 19.3.2013 Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki kaupunginosayhdistys ry:n (Artova) toiminta-avustus ollaan puolittamassa ilman minkäänlaista ennakkotiedotusta tai keskustelua. Toiminta-avustus käytetään kokonaisuudessaan kokopäiväisen työntekijän palkkaukseen. Artova ja Kääntöpaikka tekevät...

Artovan viljelypalstahakemus on nyt auki

Toukolassa, päiväkoti Flooran edustalla, sijaitsee Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki kulttuuri- ja kaupunginosayhdistyksen ylläpitämät viljelypalstat. Alueella on yhteensä 76 palstaa. Palstat ovat joko noin puolen aarin tai noin yhden aarin kokoisia. Vapautuvat viljelypalstat ovat haettavissa vuosittain ajalla: 15. maaliskuuta -...

Osallistu asukaskyselyyn lähidemokratiasta

Mattolaituri Arabianrantaan? Asukaskahvila Bokvillaniin? Miten sinä haluaisit vaikuttaa asuinalueellasi? Käy kertomassa näkemyksesi Arabianrannan, Toukolan ja Vanhankaupungin alueen päätöksenteosta ja ongelmista verkkokyselyssä! Linkki kyselyyn: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/38852/lomake.html Kyselyn toteuttaa kaupunginosayhdistys Artova yhdessä Turun yliopiston väitöskirjatutkijan ja Helsingin yliopiston...

Kannanotot päivitetään syksyn aikana

Artovan kannanotot päivitetään tänne syksyn aikana. 

Toimintakertomus 2011

ARABIANRANTA-TOUKOLA-VANHAKAUPUNKI - KAUPUNGINOSAYHDISTYS RY

ARTOVA
34. toimintavuosi

Sisällyluettelo 2 Alustus 3 1. Hallinto 3 1.1 Hallitus 2. Toiminta 2.1 2.2 2.3 2.4 2.5 2.6 2.7 5 1.2 Toimintaryhmät 1.3 Työntekijät 1.4 Taloushallinto Avoimuus ja tiedotus Artovan Henki - World Design Capital 2012 Tapahtumat Vaikuttaminen Koulutus Jäsenet Muu toiminta 3. Yhteistyö 10 4. Jäsenyydet 10 5. Talous 10

Tilannekatsaus Helsingin kaupungin viljelypalstojen jonoihin keväällä 2012

Helsingin kaupungilla on nelisenkymmentä viljelypalsta-aluetta, joita vuokrataan kaupunginosa- ja palstaviljelijäyhdistysten kautta. Viljelypalstat ovat yleensä aarin (100m2) tai puolen aarin kokoisia ja erittäin edullisia, vuosivuokrat ovat muutaman kympin luokkaa.

Viljelyneuvoja Arabianmäenpuiston palstoilla la 28.5.

Helsingin kaupungin rakennusvirasto tarjoaa Gardenia-Helsinki Oy:n viljelyneuvojan vierailun meille Toukolan viljelijöille Arabianmäenpuiston viljelypalstoilla tulevana lauantaina.