Lämminhenkisestä yhteisöstä nauttii myös etäältä
Yksi Arabianrantaan muuttamiseni syistä oli, että aluetta markkinoitiin yhteisöllisenä. Minut tuntevista tämä saattaa vaikuttaa omituiselta, sillä en ole tunnettu erityisen ihmisrakkaana. En helposti näytä nenääni tapahtumissa, joissa on paljon ihmisiä. Se ei silti tarkoita, ettenkö nauttisi yhteisöllisyydestä.
Sivusta Sanoen
Helsingin Kaupungin nuorisotyö aloitti vuonna 1948, kun ensimmäiset kerhokeskukset perustettiin Mäkelään, Käpylään ja Vallilaan. 1970-luvulle tultaessa nimi muutettiin Nuorisoasiainkeskukseksi. Samalla vuosikymmenellä Nuorisoasiainkeskus pääsi lehtiotsikoihin kieltäessään Aku Ankan tilaamisen nuorisotaloille, koska Aku Ankan ja Iineksen suhde nähtiin epäsiveellisenä.
Varhaisesta tuesta apua lapsiperheiden väsymykseen
”Vanhempien väsymystä ja lasten käytöshäiriöitä koulussa”, kuvailee perhetyöntekijä Teija Mattila alueellamme kohtaamaansa työsarkaa. ”Useimmiten apua pikkulapsivaltaisella alueella pyytävät valvomiseen uupuneet vanhemmat.”
Arjen iloa prosenttitaiteesta
Asukkaalle teokset ovat jo osa kotiseutumaisemaa ja maamerkkejä, jotka piristävät ja tuovat vaihtelua ympäristöön. Osa taideteoksista on paremmin esillä talven jälkeen ja valoteokset erottuvat selvemmin pimeällä säällä.
Uusi arkkitehtuuri voisi olla kokeilevampaa
Arabianrantaa käydään ihastelemassa kauempaakin. Itse rakennusarkkitehtuuri ei kuitenkaan poikkea kovin paljon edukseen muista uusista alueista. Sen sijaan kaavoitus ja mm. yhteispihat kestävät turistinkin katseen.
Vain palvelut puuttuvat
Mitä voikaan ihminen tehdä saadakseen äänensä kuuluville?
Yksittäisen ihmisen ääni on heikko. Sitä ei noteerata mediassa, jota politiikan ammattilaiset kunnioittavat, käyttävät hyväkseen ja jopa pelkäävät. Heillä on kiire tuoda esiin oma kantansa asiasta ennen toista puoluetta.
Erilaisuutta on monenlaista
Helsinkiläiskoulujen etnistymisestä käytiin viimeksi syksyllä kiivasta mediakeskustelua. Asiantuntijat käsittelivät aihetta monimutkaisena sosiaalisena haasteena. Koululaisten mielestä "ongelmaa" liioiteltiin.
Kate, voitto ja muita hankalia käsitteitä
Pienyrittäjänä tottuu törmäämään monenlaisiin käsityksiin ja ennakkoluuloihinkin. Toisten mielestä voiton tavoittelu on aina itsekästä. Toiset tuntuvat pelkäävän, että ahne yritys hyötyy kohtuuttomasti toisten tekemästä työstä – tämä pelko on nykymaailmassa tietysti myös ymmärrettävä.