Sivusta Sanoen

Helsingin Kaupungin nuorisotyö aloitti vuonna 1948, kun ensimmäiset kerhokeskukset perustettiin Mäkelään, Käpylään ja Vallilaan. 1970-luvulle tultaessa nimi muutettiin Nuorisoasiainkeskukseksi. Samalla vuosikymmenellä Nuorisoasiainkeskus pääsi lehtiotsikoihin kieltäessään Aku Ankan tilaamisen nuorisotaloille, koska Aku Ankan ja Iineksen suhde nähtiin epäsiveellisenä.

Tähdet tuikkivat ja laineet hohtavat pilvisellä ja sumuisellakin säällä Posliinikadun Valopelissä, joka on yksi ns. prosenttitaiteen taideteoksista.
Asukkaalle teokset ovat jo osa kotiseutumaisemaa ja maamerkkejä, jotka piristävät ja tuovat vaihtelua ympäristöön. Osa taideteoksista on paremmin esillä talven jälkeen ja valoteokset erottuvat selvemmin pimeällä säällä.

Yksittäisen ihmisen ääni on heikko. Sitä ei noteerata mediassa, jota politiikan ammattilaiset kunnioittavat, käyttävät hyväkseen ja jopa pelkäävät. Heillä on kiire tuoda esiin oma kantansa asiasta ennen toista puoluetta.

Pienyrittäjänä tottuu törmäämään monenlaisiin käsityksiin ja ennakkoluuloihinkin. Toisten mielestä voiton tavoittelu on aina itsekästä. Toiset tuntuvat pelkäävän, että ahne yritys hyötyy kohtuuttomasti toisten tekemästä työstä – tämä pelko on nykymaailmassa tietysti myös ymmärrettävä.

Helsinkiläiskoulujen etnistymisestä käytiin viimeksi syksyllä kiivasta mediakeskustelua. Asiantuntijat käsittelivät aihetta monimutkaisena sosiaalisena haasteena. Koululaisten mielestä "ongelmaa" liioiteltiin.

”Vanhempien väsymystä ja lasten käytöshäiriöitä koulussa”, kuvailee perhetyöntekijä Teija Mattila alueellamme kohtaamaansa työsarkaa. ”Useimmiten apua pikkulapsivaltaisella alueella pyytävät valvomiseen uupuneet vanhemmat.”

On ollut ainutlaatuinen kokemus elää uudisasukkaana uudella asuinalueella. Perheeni muutti Arabianrantaan loppuvuodesta 2004. Marraskuun pimeydessä minua pelotti. Katselin olohuoneen ikkunasta edessä avautuvaa märkää mutakenttää ja tehtaan takapihan viertä kolistavaa vihreää valomatoa – kuutosen raitiovaunua. Asuimme käytännössä viereisen talon rakennustyömaalla, eikä istutukseton takapihakaan näyttänyt parhaita kasvojaan.

Arabianrantaa käydään ihastelemassa kauempaakin. Itse rakennusarkkitehtuuri ei kuitenkaan poikkea kovin paljon edukseen muista uusista alueista. Sen sijaan kaavoitus ja mm. yhteispihat kestävät turistinkin katseen.

Yksi Arabianrantaan muuttamiseni syistä oli, että aluetta markkinoitiin yhteisöllisenä. Minut tuntevista tämä saattaa vaikuttaa omituiselta, sillä en ole tunnettu erityisen ihmisrakkaana. En helposti näytä nenääni tapahtumissa, joissa on paljon ihmisiä. Se ei silti tarkoita, ettenkö nauttisi yhteisöllisyydestä.