AFF Uutiset

Ines Sederholm

Haastattelussa vuoden 2016 festivaalitaiteilija Ines Sederholm

Tapasimme kuvataiteilija Ines Sederholmin elokuun alussa Lauttasaaressa sijaitsevassa Kulttuurikeskus Sähinässä. Värikkäässä Makers-kahvilassa, joka johtaa kulttuurikeskuksen muihin tiloihin, on aamupäivästä vielä hieman hiljaista, mutta jo pian kaikenikäistä porukkaa alkaa vilistä keskuksen ja kahvilan välillä. Ines on keskuksen perustaja sekä luova johtaja ja tämänvuotinen AFF:n festivaalitaiteilija. Haastattelussa puhuimme muun muassa New Yorkissa lapsuuttaan viettäneen Ineksen kanssa Kulttuurikeskus Sähinän toiminnasta, hänen omista inspiraation lähteistä ja elokuvan lumosta.

logo 4

Artova Film Festival 2015

Artova Film Festival järjestetään kuudetta kertaa 4.–6.9.2015. Esityspaikka vaihtuu Arabian alueen uutuutta hohkaavaan Kino Sheryl -teatteriin, mitä juhlistetaan tuntuvien ohjelmistolaajennuksien kautta: elokuvatarjonta paisuu yli kolminkertaiseksi. Festivaalin ytimessä säilyy tuttuun tapaan elokuvakilpailu, mutta sen...
sheryl2

Ohjelmisto julkistettu!

Romantiikkaa, väkivaltaa, seikkailua ja utopiaa – kaikkea sitä, mistä puhtaat elokuvat on tehty! Katso koko ohjelmistomme TÄSTÄ!
aff2014 lv

Tule vaihtamaan leffasi uusiin Arabian Katufestivaaleilla!

  Löytyykö nurkistasi ylimääräisiä leffoja? Onko koko leffahylly jo kahlattu läpi? Muistatko jo elokuvien repliikitkin ulkoa? Ei hätää! Sahalaita – Artova Film Festival järjestää perinteiseen tapaan leffojen vaihtopisteen Arabian katufestivaaleilla 16.5.2015 klo 12.00-18.00....

Artova Film Festival 2015 haluaa elokuvasi!

Tiedote 5.5.2015

Vapaa julkaistavaksi


ARTOVA FILM FESTIVAL 2015 JULISTAA KAKSI ELOKUVAKILPAILUA


VI Artova Film Festival järjestetään Kino Sherylissä, Helsingin Arabianrannassa 4.–6.9.2015. Aiemmilta vuosilta tuttu Arabian alueen paikallinen elokuvakilpailu saa tänä vuonna rinnalleen kaikki kotimaiset lyhytelokuvat käsittävän kilpailun.


Nykyisessä tilanteessa, jossa nuorilla lahjakkuuksilla tuntuu olevan aina vain vähemmän tilaisuuksia saada töitään esille, katsoimme velvollisuudeksemme avata ovet kaikille kotimaisille elokuville. Mikään yhteys olisi tuskin yhtä oivallinen tällaisen kilpailun avaamiselle kuin festivaali, joka toimii Suomen suurimman elokuvakoulukeskittymän sydämessä.


Koko kilpailukutsu on luettavissa tämän viestin lopusta sekä osoitteesta:
http://artova.fi/ohjelmisto/kilpailukutsu


- - -

Tule tekemään Artova Film Festivaalia 2015

Artova Film Festival valtaa Suomen Sunset Bulevardin jälleen syksyllä 2015! 

Tuoreimmat elokuvat yhteen kokoava ihana ja lumoava elokuvafestivaali etsii nyt uusia vapaaehtoistekijöitä. Ilmoittaudu mukaan 22.3. mennessä osoitteeseen artovafilmfestival@gmail.com.

 

Artova Film Festival AFF on kunnianhimoinen elokuvafestivaali, joka on luonut alueellisen elokuvafestivaalin käsitteen. AFF on lanseerannut ajatuksia herättävän Hämeentien Sunset Boulevard -käsitteen, jolla on onnistuttu tuomaan esiin mm. yhden kadun varrelle keskittyneet merkittävimmät elokuva-alan koulutuskeskittymät Suomessa.

AFF in HIFF

 

Perinteikäs AFF -parhaat- näytös nähdään Rakkautta ja Anarkiaa elokuvafestivaalilla.

Artova Film Festival 2014 voittajat nähdään omana näytöksenä maanantaina 22.9. klo 18.15 Dubrovnikin salissa. Näytöksen jälkeen pidettävässä Q&A tilaisuudessa kuullaan voittajaelokuvien tekijöiden mietteitä ja tarinoita elokuvien kulissien takaa. Haastateltavana nähdään ainakin Parhaaksi elokuvaksi palkitun elokuvan Onni tekijöitä.

AFF 2014 voittajaelokuvat ovat:

affkuvituspien

Kiitos teille festivaalikansa!

Viides Artova Film Festival keräsi yhteensä noin 550 kävijää. Uudet ja vanhat oheistapahtumat ja niiden ohjelmat liikuttivat festivaalikansaa jo aiemmin viikolla. Sää oli koko viikon mainioin, melkein kesäinen, mutta ihmiset löysivät tiensä myös elokuvasaliin....

Artova Film Festivaalin voiton vei Onni

Kuvassa vasemmalta: Ami Lindholm(Santra ja puhuvat puut), Elli Toivoniemi ja Jenni Kangasniemi(Rooli), Oliwia Tonteri(Lilli), Jarmo Kiuru(Savupiippu) sekä Sanna Liljander(Onni). kuva: Anni Soukkala   Kilpailunäytösten voittajat vuonna 2014  VUODEN 2014 PARAS ELOKUVA - ONNI...

Pasi ”Sleeping” Myllymäki ja Maunu Kurkvaara avaavat perjantain näytökset

  Pasi ”Sleeping” Myllymäki, Maunu Kurkvaara ja lauantain kilpailunäytökset - niistä on Artova Film Festival tehty. Mikä onni ja riemu onkaan esittellä perjantain kunniavieraat – Pasi ”Sleeping” Myllymäki ja Maunu Kurkvaara. Nämä elokuvataiteeseen...