Beats & Sounds semifinaali

242
mklee_edited-1-web.jpg
mklee_edited-1-web.jpg

Valtakunnan varteenotettavin hiphop ja r’n’b -katselmus Beats and Sounds on edennyt semifinaalivaiheeseen. Semifinaalit järjestetään 7.-8.11. klo 18 alkaen Nuorten toimintakeskus Hapessa.


Pitkin syys- ja lokakuuta järjestettiin viisi kovatasoista osakilpailua, joihin osallistui yhteensä n. 50 hip hop -kokoonpanoa ympäri Suomen. Semifinalistista valitaan 7-8 osallistujaa 11.12. Kulttuuriareena Gloriassa järjestettävään finaaliin. Voittajille on luvassa demon- ja musiikkivideotekomahdollisuus sekä tavarapalkintoja.

”Tänä vuonna taso on ollut todella korkea”, kertoo Beats & Soundsin tuottajana toimiva Mikko ”Pyhimys” Kuoppala. Myös yleisö on löytänyt hyvin paikan päälle kannustamaan uusia hip hop ja R’n’B lupauksia. Semifinaaleissa kisailee yhteensä 15 kokoonpanoa ja tulijoita on peräti Rovaniemeen asti. Mukana myös yksi tukholmalainen kokoonpano.

Artistivieraina semifinaaleissa nähdään Timo Pieni Huijaus ja Solonen. Lisäksi yleisön on mahdollistua osallistua lyriikka, biitti- , studio ja musavideopajoihin. Pajatyöskentely ei vaadi ennakkotaitoja tai – ilmoittautumista. Pajoja vetävät Mikko Kuoppala ja Mats Takila. Työskentely alkaa jo klo 14. Lisäksi Hapessa on tarjolla levytystietoa omakustanneartisteille.

Beats and Sounds on tapahtuma jonka avulla nuorille luodaan mahdollisuuksia päihteettömään ja mielenkiintoiseen viikonlopputoimintaan. Tapahtuman tavoitteena on lisäksi tukea nuorten itseilmaisua ja luovuutta, kannustaa oman musiikin tekemiseen sekä sitä kautta tukea nuorten itsetuntoa. Lisäksi tavoitteena on nuorten yhteisöllisyyden lisääminen ja nuorten musiikkiharrastajien verkostoitumisen mahdollistaminen.
Tapahtuman järjestävät Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus ja Helsingin Sanomat.

 

Beats & Sounds semifinaali, 7.-8.11.

Nuorten toimintakeskus Happi

Sörnäisten rantatie 31

Työpajat klo 14, semifinaalit klo 18

www.nuoriso.hel.fi/beatsandsounds