Autenttista jazztanssia 11.12.

237
aljaleon1.JPG
aljaleon1.JPG

Tule tutustumaan autenttiseen eli perinteiseen jazztanssiin sekä legendaarisen tanssija Al Minnsin elämään!

Authentic Jazz Dance Finland ry. järjestää kaikille avoimen tilaisuuden Kääntöpaikalla 11.12.2010 lauantaina klo 19.30 alkaen.

 

Tapahtuman aiheena on Albert ’Al’ Minns, jonka syntymästä on tänä vuonna kulunut 90 vuotta ja kuolemasta 25 vuotta. Al Minns oli yksi merkittävimmistä tanssijoista kuuluisassa Whitey’s Lindy Hoppers -tanssiryhmässä ja hänen keskeisiin tanssirooleihin kuului esiintyminen legendaarisessa ’Hellzapoppin’ -elokuvassa. Al Minns oli myös tärkeä tekijä autenttisen (perinteisen) jazz-tanssin säilymisessä swingin kulta-ajalta 1930-50 -luvuilta aina 1980-luvulle saakka, jolloin hän toimi tiennäyttäjänä uusille sukupolville niin Yhdysvalloissa kuin Ruotsissa ja saattoi alulleen ’Lindy Hop Revival’ -nimellä tunnetun tapahtumasarjan eli lindy hopin ja autenttisen jazztanssin takaisinpaluun suuren yleisön suosioon. Entä mitä ovat lindy hop ja autenttinen jazztanssi? Sekin selviää tilaisuudessa!

Tilaisuuden alussa on yleisöluento aiheesta: Albert ’Al’ Minnsin elämlänkäänteet jazztanssin valossa. Pitäjä seuran puheenjohtaja Harri Heinilä. Esitelmän sisällä filminäytteitä Alin uran varrelta. Tuon jälkeen on lyhyt alkeistason opetustuokio Al Minnsin tanssityylistä ja lopuksi yleisötanssit. Tilaisuus päättyy klo 22.

Ps. Jos käytät tanssikenkiä, huomaathan, että niiden pohjat ovat puhtaat eivätkä jätä jälkiä lattiaan!

Tervetuloa!