Artovalta

425

Tällä palstalla kirjoittajina vuorottelevat Artovan hallituksen jäsenet, jotka kirjoitta- vat näköpiirissään tapahtuvista mielenkiin- toisista ja mieltä askarruttavista asioista.
 
Muistan, kun aloitin kouluni. Muistan, kun menin oppikouluun neljä vuotta myöhemmin. Muistan, kun menin partioon uusien koulukavereiden kanssa ja sen, kun partio vaihtui koripallon pelaamiseen. Muistan myös etsimiset ja tunnekuohut.

Kaukaisia aikoja, jolloin minusta tuli minä, mutta jonka jälkeen en tunne muuttuneeni kovinkaan paljon. Ajattelenko siis tosiaan samalla lailla kuin 15-vuotiaana? Kyllä ja ei; musiikin suhteen olen kaikkiruokainen, heikompia en kiusaa edelleenkään, ulkomaille olisi taas kiva muuttaa asumaan, joukkueurheilu on elämän suola, leffassa ja teatterissa on mukavaa. Toki aika ja koetut asiat hiovat näkökulmia, mutta perusasiat lienevät samat.

Meillä on Artovan alueella tänä vuonna tilastokeskuksen mukaan n. 670 0-6 vuotiasta ja n. 530 7-15-vuotiasta. Siis paljon enemmän kuin Suomen pienimmissä kunnissa on asukkaita. Miten me huomioimme lapsemme? Miten voimme varmistaa nämä 1200 itseään rakentavaa ihmistä turvallisesti ja luottavaisesti pois lapsuudesta? Miten nuoriso kapinassaan pääsee irti vanhemmistaan ilman, että tarvitsee potkia liikennemerkkejä hajalle tai väkivalloin tehdä itsensä kuulluksi? Voimmeko me tehdä jotain ennenkuin viralliset kaupungin yms resurssit saadaan kohdennettua? Kannattaisiko meidän tehdä muistelomatkan omaan 15-vuotiaan maailmaamme?

Jos rohkenemme siihen, onko siellä riiviö? Tunteeko se riiviö yksinäisyyttä? Onko hänen mielestään isä ja äiti todella vanhoja ja pudonneita, jotka eivät ymmärrä? Onko riiviöllä silti oikeasti hyviä ideoita ja paljon sanottavaa ja eikö olisi hienoa, jos joku olisi kiinnostunut niistä? Kannattaisiko kokeilla?

Teksti: Janne Atsar