Suomen Kotiseutuliitto on valinnut Artovan (Arabianranta–Toukola–Vanhakaupunki kulttuuri- ja kaupunginosayhdistyksen) Vuoden kotiseutuyhdistykseksi.
Raati toteaa, että Artova on poikkeuksellisen aktiivinen ja innovatiivinen kaupunginosiensa kehittäjä. Yhdistyksen menestys perustuu asukkaiden omaehtoiseen ja itseohjautuvaan toimintaan. Vapaaehtoistoimijoiden määrä ja kirjo ovat kasvaneet, ja perinteisen kaupunginosayhdistystoiminnan lisäksi yhdistyksestä on tullut vakiintunut kulttuuritoimija. Yhdistys järjestää lukuisia korkealaatuisia taide- ja kulttuuritapahtumia, joista isoimmat ovat Artova Kino, Artova Film Festival ja Arabian katufestivaali.
Vuoden 2012 aikana yhdistys toteutti ison Artovan Henki -hankkeen osana World Design Capital Helsinki 2012 -vuotta. Hankkeen tapahtumat innostivat sadat asukkaat osallistumaan toimintaan. Tapahtumat tuotettiin 89 eri yhteisön yhteistyönä, ja niillä oli merkittävä osuus alueen identiteetin rakentamisessa. Hankkeen tapahtumissa kävi vuoden aikana kaikkiaan noin 11 000 henkeä.
Artova palkittiin Vuoden kotiseutuyhdistykseksi sarjassa, joissa on palkattua henkilökuntaa. Kokonaan vapaaehtoisvoimin toimivista yhdistyksistä Vuoden koriseutuyhdistykseksi palkittiin varsinaissuomalainen Yläneen Kotiseutuyhdistys. Lisäksi Lemin Kotiseutuyhdistys sai kunniamaininnan perinneruoka särän myynnistään ja kotiseuturadion perustamisesta.
Ehdokkaita oli kaikkiaan 42. Palkinto antaa tunnustusta aktiiviselle yhdistykselle, joka edistää ja kehittää kotiseututyötä. Vuoden kotiseutuyhdistyksen toiminta on yhteisöllistä ja nousee tavanomaisen toiminnan yläpuolelle.
Tämä oli ensimmäinen vuosi, jolloin liitto valitsee Vuoden kotiseutuyhdistyksen. Valinnat tehtiin liiton valtuuston kokouksessa Hämeenlinnassa perjantaina 3. toukokuuta.
Katso kaiki perustelut Kotiseutuliiton sivuilta. Linkin takana myös painokelpoiset kuvat lehdistön käyttöön.
Kuvassa Hermanni Turkki ilahduttaa yleisöä Arabian Katufestivaalissa katusoitolla. Kuvaaja: Janne Kareinen
Lisätietoja:
Suomen Kotiseutuliiton pääsihteeri Lassi Saressalo puh. 050 590 2210, etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi
vt. järjestöpäällikkö Liisa Lohtander puh. 040 574 0721 (09) 612 63224 etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi
Artovan puheenjohtaja vuonna 2012 Janne Kareinen puh. 045 631 6516 jannekareinen@yahoo.com
Yläneen Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Arimo Helmisaari puh. 0500 596 730, etunimi.sukunimi @pp.inet.fi
Lemin Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Heikki Haiko puh. 0400 441 838, etunimi.sukunimi @museosara.fi
Apunanne arkisin myös liiton tiedottaja Anna-Maija Halme puh. (09) 612 63225, etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi