Artova Film Festival AFF on ihana elokuvafestivaali, joka on luonut alueellisen leffafestarin käsitteen. Nyt etsimme vastaavaa tuottajaa tekemään siitä vieläkin ihanamman. Ilmoittaudu ehdokkaaksi 19.2. mennessä!
Viidettä kertaa järjestettävä Artova Film Festival valtaa Suomen Sunset Boulevardin 5.-6.9.2014 ja kokoaa yhteen tuoreimmat elokuvat, jotka ovat jättäneet jalanjälkensä Arabian alueelle Helsinkiin. Vuosittain kilpasarjoihin tarjotaan noin 100 elokuvaa, joista useammasta on tullut myöhemmin myös kansainväisten festareiden voittajia.
Etsimme innostunutta ja omatoimista vastaavaa tuottajaa vuoden 2014 tuotantoon. Keskeisiä tehtäviä ovat mm. aikataulutus, tekijöiden roolitus, budjetin hallinta, yhteistyösopimukset ja varsinkin tuotantoryhmän innostaminen. Tuottajalle maksetaan 1500 euron palkkio.
Festivaali toteutetaan vapaaehtoisvoimin ja vastaava tuottaja yhdesssä tuotantoryhmän kanssa päättää millainen siitä kunakin vuonna tehdään.
AFFin yhteistyökumppaneiksi on vakiintunut joukko elokuva-alan toimijoita, mm. Rakkautta & Anarkiaa, P. Mutasen elokuvakonepaja, Filmihullu ja DocLounge. Festivaalia tehdään kiinteässä yhteistyössä alueen elokuvakoulujen kanssa Aalto yliopiston ELO, Arcada, Metropolia ja Stadin Ammattiopisto. Festaria tukevat Helsingin kulttuurikeskus ja Taiteen edistämiskeskus.
Siispä jos olet elokuvahullu tai muuten vaan innostuit, tule toteuttamaan unelmasi ja päättämään yhdessä tuotantoryhmän kanssa millainen tämän vuoden Artova Film Festival on.
Ota meihin yhteyttä 19.2.2014 mennessä osoitteeseen artovafilmfestival@gmail.com
Festarin sivut löytyvät osoitteesta www.artovafilmfestival.fi
Facesivut löytyvät täältä.
Kuvia fiilistelyyn aiemmilta festareilta löytyy täältä.
Sivun kuvat: Tuulia Kolehmainen ja Tuukka Troberg