Kuva: Outi Maaria Neuvonen
Tule osaksi kokemuksellista katutaide- ja kierrätyskarnevaalia!
Katu-, sirkus ja performanssitaiteilijat, muusikot, tanssijat sekä erilaiset lastenkulttuurin tekijät, ilmoittakaa itsestänne! Kutsumme kaikki ammattilaiset ja harrasteilijat tekemään yhdessä monitaiteista Arabian Katufestivaalia 16.5.2015 klo 12-18. Taidemuoto on vapaa, kunhan voit toteuttaa esityksesi ulkotiloissa. Tavoitteenamme on saada kokoon monipuolinen kattaus erilaisia artisteja, jotka tarjoavat aisteja stimuloivia taide-elementtejä liikuttamaan kesähengailijoiden mieltä. Nyt sinun ohjelmallasi on mahdollisuus päästä mukaan Hämeentien haltuunottoon.
Viime keväänä festari räjäytti ennätyksensä 15 000 kävijällä. Päivän aikana nähtiin n. 200 eri alan taiteilijaa, yli sata kierrätys- ja kirpparipistettä, joiden lisäksi alueelle oli pystytetty noin viisikymmentä kahvilaa sekä ravintolaa. Kahdeksatta kertaa järjestettävä Suomen suurin katutaide- ja kierrätystapahtuma on vakiinnuttanut asemansa Suomessa katutaiteen näyteikkunana ja ihmisten yhteisenä suurkarnevaalina, joka henkii kaupunkikulttuuria vahvimmillaan.
Katufestivaali tarjoaa ohjelmataitureille, muusikoille ja taiteilijoille huiman tunnelman lisäksi ruokailun viihtyisässä artisti-Loungessa sekä mahdollisuuden luoda kontakteja yleisöön, erilaisiin yhteisöihin, muihin taiteilijoihin sekä katukulttuurin tekijöihin.
Lähetä vapaamuotoinen kuvaus ohjelmastasi meille 1.4.2015 mennessä osoitteeseen arabian.katufestivaali@gmail.com ja voit päästä osaksi ikimuistoista Arabian Katufestivaalia 2015.